sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Talvea odotellessa


Viikonloppuna aurinko on näyttäytynyt pitkästä aikaa. Innostuin ottamaan kuvia jälleen sieltä ja täältä, joten tässä postauksessa olevat kuvat ovat eilistä kuvasaldoa.Tähän vuodenaikaan tuo valo on niin erilaista. Eli nyt ei tule tunnelmallisia kynttiläkuvia, vaan ihan rehellisiä "päivänvalokuvia" meidän olohuoneesta. Ja näitä valoisia kuvia tulette näkemään lisääkin.






Viikonloppu sujui pojan kanssa kahdestaan täällä kotona. Isäntä on tällä hetkellä  metsästysreissulla Englannissa. Eilen pojalla oli aamulla aikainen jääkiekkopeli ja päivällä menimme elokuviin katsomaan "Turboa". Sieltä tulimme kotiin vähäksi aikaa ja iltapäivällä kävimme "mättöruokailemassa " Hesellä, kun oli kerta tullut luvatuksi. Kaupunkireissulta kiepautimme itsemme pojan isoveljen luokse iltakyläilemään ja sieltä lähdimme seitsemän jälkeen kotiin ja saunomaan. Jokseenkin siis ns.lentävä lauantai.
 
 
 
 

 
Tänään heräsimme aikaisin ja olin jo eilen päättänyt, että tänään siivoan. Vein petivaatteet tuulettumaan ( todellakin...ulkona oli melkoinen tuuli!), imuroin lattiat, pesin vessat, pesin pyykkejä ja ruuvasin muutaman ruuvin seinään (tekemättämien töiden lista lyheni taas kahdella). Kaksi ja puoli tuntia tehokasta siivoamista ja homma oli tehty!






 
Puolen päivän aikaa söimme, jonka jälkeen aloin suunnitella ensi viikkoa. Menen keskiviikkona Helsinkiin ja tuntisuunnitelmat piti tehdä tulevalle sijaiselleni melko tarkkaa. Työrupeaman jälkeen päätin ottaa palkinnoksi päivän uurastuksesta pienet päivänokoset. Sitten olikin päiväkahvin vuoro ja edessä jälleen pojan jääkiekkotreenit.
 





Tulimme vähän aikaa sitten jäähallilta ja molemmille maistui kuppi kuumaa juotavaa: pojalla mehua, minulla glögiä. Tänään pitäisi vielä tehdä ruokaa (=jotain simppeliä), käydä saunassa ja jännittää Tanssii tähtien kanssa finaalia...




On niitä joskus huonompiakin viikonloppuja ollut. Pihalle en ole päässyt/ ehtinyt riehumaan. Siellä odottaisi piha talvikuntoon laittamista. Syysistutukset pitäisi laittaa pois ja talomme edustalla oleva ikivihreät pensaat leikata. Ja jos niitä jouluvaloja alkaisi asettelemaan myös tuonne ulos...

Huomenna meille pitäisi tulla miehiä tekemään uudet ulkoportaat. Meillä on betoniset/ alkuperäiset ulkoportaat, joihin olemme hankkineet jo kesällä uudet laatat. Tämä projekti oli vaarassa siirtyä ensi keväälle, mutta onneksi isäntä pysyi tiukkana. Jos kaikki hyvin käy, meillä on mahdollisesti jo huomenna entistä ehompi sisäänkäynti...ehkä.

Juu, ja talvirenkaiden vaihto ei onnistunutkaan viime viikolla liian pitkien pulttien takia. Huomenna uusi yritys ja toivottavasti myös homma hoituisi pois päiväjärjestyksestä. Tämä asia kun on roikkunut minun listoillani (ja ranskalaisissa viivoissani) jo jonkin aikaa.


Nyt kuitenkin laittamaan pojalle jotain ruokaa ja nauttimaan rauhallista sunnuntai-iltaa...



perjantai 15. marraskuuta 2013

Ranskalaisia viivoja

Tällä hetkellä elämä on (jälleen) melko kiireistä. Tämän kiireen ja touhotuksen keskellä olen joutunut ottamaan muistilaput käyttöön ja merkkaamaan kaikki ne noin tuhat muistettavaa asiaa ranskalaisilla viivoilla. Olen tullut siihen tulokseen, että tällä hetkellä muistikapasiteettini on jo täynnä/käytetty ja nyt täytyy turvautua Post-it lappuihin.




 
Tässä eräänä iltana nukkumaan mennessäni mielessä pyöri ne "tuhat ja yksi asiaa" ja hetken makaillessani sängyssä, totesin, että nukkumisestani ei tulisi tällä pääkopalla ja tässä olotilassa yhtään mitään. Niinpä marssin keittiöön, listasin asiat ja menin pää/mieli tyjentyneenä takaisin nukkumaan ja (sain kuin sainkin) oikein hyvin nukuttua. Suosittelen muillekin.
 
 
 



Systeemi on muuten ihan hyvä, mutta kun niitä ranskalaisia viivoja tulee koko ajan lisää!!! Kun yhden asian tai tehtävän saa tehtyä (ruksittua yli), on jonon jatkoon tullut jo muutama uusi asia. Kaikenvärisiä muistilappuja on keittiön sivupöydällä ja kalenterin välissä epämääräinen määrä.
 
 
 
Yritän hallita tätä kaaosta kuitenkin jollakin tavalla.
-
-
-
-
-
 
 Eläköön muistilaput ja ranskalaiset viivat!
 
 
 
 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Se on korkattu!



Nimittäin glögikausi!
 



Viime sunnuntaina aloitimme glögikauden hieman juhlavammin koko perheen voimin. Glögi oli kylläkin ihan "lähikaupan juomaa" ilman minkäänlaista terästystä ja pojalle laitoin lämmintä mehua. Vein juomatarjoilun tunnelmavalaistuksineen oikein olohuoneen puolelle.
 
 
 

 
 
Nautiskelimme lämpimistä juomista ja lisukkeista. Minä en henkilökohtaisesti pidä mantelilastuista, mutta sitäkin enemmän rusinoita. Joulupipareita meillä syödään ihan kiitettävästi, eikä aina edes pelkästään jouluna. Nämä joulupiparit olivat myös ihan kaupasta ostettuja...ja hyviä sellaisia.
 


 

Nyt kun glögikausi on korkattu, on tätä hupia tullut tehtyä useampana iltana. Eilen otin puolen tunnin "aikalisän" itselleni; laitoin villasukat jalkaan, lämmintä glögiä ja istuin hetkeksi katsomaan uutisia. Täydellisen tunnelman olisi luonut vielä hienoinen lumisade...mutta ei näillä lämpöasteilla.
 
 
 
Minulla ei ole henkilökohtaista mieltymystä johonkin tiettyyn glögiin. Olen kuitenkin enemmän ehkä perinteisemmän glögimaun kannattaja, merkillä ei nyt niin väliä. Haluaisin maistaa myös niitä Alkossa myytävistä ns. vuosikertaglögejä. Ainakin tänä vuonna pullot ovat ulkoisesti hienon näköisiä. Voi olla, että tarjonta on jo loppu, ennen kuin tämä "tätsy" ehtii siihen kauppaan...taidan siis tyytyä lähikaupan tarjontaan.
 
Vaikka minä kannan glögiä litrakaupalla meille kotiin, jossain vaiheessa minulle tulee se totaalinen kyllästyminen. Meillä mies käyttää glögiä (ja niitä glögin loppuja) myös riistalihan marinoinnissa ja voinkin sanoa, että glögistä tulee lihalle hyviä uusia makuja. Kannataa kokeilla.
 
Kohta ollaan jo marraskuun puolessa välissä ja huomenna aion siirtyä talvikauteen ts. käyn vaihdattamassa autooni talvirenkaat. Pihalla pitäisi vielä vähän fiksailla nurkkia (ehkä viikonloppuna) ja sen jälkeen talvi voisi minun puolestani vaikka tulla. Ja jos tulisi sitä luntakin.
 
 
 
 
 
 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Tyylirikko?


Meidän kotona ei varsinaisesti toteuteta ehdottomasti mitään tietynlaista sisustystyyliä. Ei meillä ole ainakaan vaalean skandinaavista eikä modernia...saatikka romanttista. Väritys huoneissa menee pääsääntöisesti harmaalla ja valkoisella, vähän terästettynä mustalla...eli aikas lailla "hajutota ja mautonta" = persoonatonta perussettiä.





Makuuhuoneessamme on kuitenkin yksi muusta sisustustyylistämme poikkeava tapaus, koukerojalkainen pikkupöytä




Olen saanut tämä useampi vuosi sitten (lainaksi!?) äidiltäni. Tämän piti toimittaa poikamme ristiäisissä kastepöydän virkaa, mutta olikin siihen liian pieni. Pöytä jäi kuitenkin taloon.
 
 
 
 

 
Meillä kotona huonekalujen linjat ovat hyvinkin selkeät ja suorat, mutta tämä pikku pöytä on sopivasti kiemurainen ja muusta sisustuksesta poikkeava. Välillä tämä on toimittanut sivupöydän tai kukkapöydän tehtävää, mutta nyt se saa olla yöpöytänä.
 
 
 
 

 
 
Äitini on saanut tämän omalta kasvatti-isältään ja sen historiasta minulla ei ole sen tarkempaa tietoa. Omasta lapsuudestani muistan, että tämän pöydän päällä oli valkoinen kipsipatsas (se taitaa olla siskollani). Ihanaa, kun joku tavara kulkee suvussa! Rahallista arvoa tällä ei ole, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän. Ja koska pöytä on eräänlainen tyylirikko, se sopii meille minun mielestäni kuin nenä päähän.
 
 
 
Kuvaaminen näissä valaistusolosuhteissa on enemmän kuin hankalaa. Kuvakäsittelyssä tein näistä hieman sumuisia eli vika ei ole (tällä kertaa) katsojan silmissä vaan kuvan käsittelijässä. Näillä mennään!
 
 
 
 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuvakollaasia isänpäivästä


Meillä isänpäivän vietto alkoi jo aamusella. Ehdin vasta aloittelemaan aamupalavalmistelut, kun tuo päivänsankari ampaisi ylös. Ei ehtinyt isä saamaan kahvia sänkyyn tällä kertaa, mutta laitoin hieman paremman aamiaisen ruokahuoneen puolelle. Me kun yleensä nautimme aamupalan keittiö puolella ja vähän vaatimattomammin.





 
Mies sai rauhassa lueskella aamun sanomalehden. Poika antoi iltiksessä taiteilemansa mukin ja koulussa askartelemansa kravatti-kortin. Meillä aikuisilla on tapana myös muistaa toisiamme näinä "teemapäivinä", joten minä annoin lapseni isälle norjalaisen villapaidan.



Päivällä teimme yhdessä hieman parempaa ruokaa ja nautimme sen juhlavasti omalla pikku porukallamme. Otin tästä juhlapäivällisestä yhteiskuvan, mutta ne eivät olleet valitettavasti julkaisukelpoisia... :)



Iltapäiväkahvit nautimme pienten päiväunien jälkeen ja juhlavasti tietenkin...






Tänä vuonna vierailin Prisman "kakkuosastolla" ja nappasin sieltä mukaani muutaman leivospalan ja Brownieseja. En löytänyt riittävän pientä kakkua, joten olen jo monesti todennut, että leivospalat menevät meillä paremmin. Tarjolle pistettiin vielä kahdenlaista pullaa, niin siinä oli sorttimentteja riittävästi täksi isänpäiväksi.
 
 
 
Iltapäivällä tämä perhe lähti jäähallille katsomaan "perintöprinssin" jääkiekkoharjoituksia. Sieltä kun kotiuduimme, alkoi telkkarista /(tietenkin!) tulla jääkiekkoa ja sitä tuolla olohuoneessa nyt seurataan. Pienellä miehellä on vielä maila yms. rekvisiittaa mukana. Täytyyhän sitä olla hengessä mukana.
 
Illalla on vielä luvattu tehdä vohveleita ja jotenkin minusta tuntuu, että tämä isänpäivä on mennyt suurimmaksi osaksi herkutellen. Mutta en valita, on sen verran herkulliset tarjoilut olleet tänään. Täällä on vietetty siis hyvinkin leppoista ja rauhallista isänpäivää...siis ihan meidän (iskän) näköistä juhlapäivää :)
 
 
 
 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Lempparit


Jo monessa aikaisemmassa postauksessani on ollut kuvauskohteena tai kuvissa mukana nämä tämän syksyn ja talven ehdottomat "lempparituikut".




 
Löysin nämä jo kerran Tiimarista, mutta jäivät ensimmäisellä kerralla ostamatta. Ajattelin tuolloin vielä, että kotona olevat Kivi-tuikut saavat kelvata tänä(kin) vuonna. Jostain kumman syystä nämä blig-bling-tuikut eivät vain jättäneet minua rauhaan.
 
 
 


 
Kaiken kukkuraksi Tiimarissa oli kaksi kolme hinnalla- tarjous, niin eihän minua pidätellyt enää mikään. Kävin ostamassa tuikut ja samalla ostin niitä enemmänkin (kun kerran halvalla sai!). Ostin sen verran paljon, että voin käyttää isompia tuikkuja esim. juhlavammassa kattauksessa...vaikka jouluna.
 
 
 




Nyt näitä ihania kristallisia tuikkuja on vähän joka pöydällä. Polttelen tuikkuja ahkerasti ja niissä oleva valo luo kauniita heijastuksia. Minä niin pidän näistä, vaikka eivät olekaan ihan minun tyyliäni...tai ehkä juuri sen takia.
 
 
 
 
Meillä viikonlopun vietto menee jääkiekon ehdoilla; tänään peli ja huomenna harjoitukset. Poika tuolla jo "lämmittelee" XBoxilla pelaten. Iltapäivällä pojalle tulee kaveri kyläilemään ja minunkin pitäisi saada jotain tehdyksi. Pitäisi varmasti jatkaa viime viikonlopusta kesken jäänytt IKEA-projektia...
 
 
Mutta jos aloittaisi tämän päivän vaikka petaamalla sängyt ja laittamalla vaatteet päälle. Sekin olisi jonkinlainen alku/ saavutus tälle päivälle.
 

torstai 7. marraskuuta 2013

Ihan vähän vain...


Marraskuisen sateen keskellä olen uskaltanut vähän tunnelmoida joulusta. Ihan vähän vain. Pari viikkoa sitten ostin yhden joululehden itselleni ja olen ehtinyt muutaman kerran selata sitä. Ideat eivät ole tosin vielä päässeet toteutumisasteelle.





 
Näissä ilmasto-olosuhteissa fiilistely on hieman hankala, kun vettä tulee taivaan täydeltä eikä pakkasesta, saatikka lumen tulosta, ole tietoakaan. Minun joulufiilistelyt alkavat kuitenkin joululehtiä selaamalla. Toistaiseksi olen ostanut vain tämän yhden, mutta tunnustan, että tässä eräänä iltana selasin myös vanhja joululehtiä.
 






Rakastan joulua ja sen tunnelmaa. En kuitenkaan tunnustaudu jouluruokien parissa häärääväksi "jouluhirmuksi", vaan enemmänkin nautin joulun esteettisen puolen toteuttamisesta...ja tietenkin joulumusiikista.
 
 
Olen muutaman jouluna aloittanut kodin koristelun hyvissä ajoin ennen joulua. Näin kauniista kodista ehtii nauttia edes vähän pitempään. Tosin melko pian joulun jälkeen laitan koristeet takaisin varastoon ja jäljelle jätän valosarjoja ja kynttelikköjä. Näin ajattelin toimia tänäkin vuonna.
 
 
 



Meidän perheessä joulunaika jakaa mielipiteitä 2-1 joulun puolesta; mies inhoaa jouluhössötystä ja odottaa aikaa, jolloin voidaan tehdä "pakomatkan" ulkomaille. Minä ja poika haluamme taas ehdottomasti viettää kotijoulua. Ainakin toistaiseksi mies on tyytynyt tähän päätökseen, mutta joskus tulevaisuudessa tulemme varmasti kokeilemaan joulun viettoa jossain kaukana. Siis joskus.
 
 
 
Tänään kaupassa mukaan tarttui ensimmäinen glögipurkki. Tätä joulutunnelmaa (tai -hössötystä) siis viritellään täällä...ihan vähän vain :)