sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Talvea odotellessa


Viikonloppuna aurinko on näyttäytynyt pitkästä aikaa. Innostuin ottamaan kuvia jälleen sieltä ja täältä, joten tässä postauksessa olevat kuvat ovat eilistä kuvasaldoa.Tähän vuodenaikaan tuo valo on niin erilaista. Eli nyt ei tule tunnelmallisia kynttiläkuvia, vaan ihan rehellisiä "päivänvalokuvia" meidän olohuoneesta. Ja näitä valoisia kuvia tulette näkemään lisääkin.






Viikonloppu sujui pojan kanssa kahdestaan täällä kotona. Isäntä on tällä hetkellä  metsästysreissulla Englannissa. Eilen pojalla oli aamulla aikainen jääkiekkopeli ja päivällä menimme elokuviin katsomaan "Turboa". Sieltä tulimme kotiin vähäksi aikaa ja iltapäivällä kävimme "mättöruokailemassa " Hesellä, kun oli kerta tullut luvatuksi. Kaupunkireissulta kiepautimme itsemme pojan isoveljen luokse iltakyläilemään ja sieltä lähdimme seitsemän jälkeen kotiin ja saunomaan. Jokseenkin siis ns.lentävä lauantai.
 
 
 
 

 
Tänään heräsimme aikaisin ja olin jo eilen päättänyt, että tänään siivoan. Vein petivaatteet tuulettumaan ( todellakin...ulkona oli melkoinen tuuli!), imuroin lattiat, pesin vessat, pesin pyykkejä ja ruuvasin muutaman ruuvin seinään (tekemättämien töiden lista lyheni taas kahdella). Kaksi ja puoli tuntia tehokasta siivoamista ja homma oli tehty!






 
Puolen päivän aikaa söimme, jonka jälkeen aloin suunnitella ensi viikkoa. Menen keskiviikkona Helsinkiin ja tuntisuunnitelmat piti tehdä tulevalle sijaiselleni melko tarkkaa. Työrupeaman jälkeen päätin ottaa palkinnoksi päivän uurastuksesta pienet päivänokoset. Sitten olikin päiväkahvin vuoro ja edessä jälleen pojan jääkiekkotreenit.
 





Tulimme vähän aikaa sitten jäähallilta ja molemmille maistui kuppi kuumaa juotavaa: pojalla mehua, minulla glögiä. Tänään pitäisi vielä tehdä ruokaa (=jotain simppeliä), käydä saunassa ja jännittää Tanssii tähtien kanssa finaalia...




On niitä joskus huonompiakin viikonloppuja ollut. Pihalle en ole päässyt/ ehtinyt riehumaan. Siellä odottaisi piha talvikuntoon laittamista. Syysistutukset pitäisi laittaa pois ja talomme edustalla oleva ikivihreät pensaat leikata. Ja jos niitä jouluvaloja alkaisi asettelemaan myös tuonne ulos...

Huomenna meille pitäisi tulla miehiä tekemään uudet ulkoportaat. Meillä on betoniset/ alkuperäiset ulkoportaat, joihin olemme hankkineet jo kesällä uudet laatat. Tämä projekti oli vaarassa siirtyä ensi keväälle, mutta onneksi isäntä pysyi tiukkana. Jos kaikki hyvin käy, meillä on mahdollisesti jo huomenna entistä ehompi sisäänkäynti...ehkä.

Juu, ja talvirenkaiden vaihto ei onnistunutkaan viime viikolla liian pitkien pulttien takia. Huomenna uusi yritys ja toivottavasti myös homma hoituisi pois päiväjärjestyksestä. Tämä asia kun on roikkunut minun listoillani (ja ranskalaisissa viivoissani) jo jonkin aikaa.


Nyt kuitenkin laittamaan pojalle jotain ruokaa ja nauttimaan rauhallista sunnuntai-iltaa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti