Siirtyminen juhlakauteen

 

Lokakuun vaihtuessa marraskuuhun siirrymme juhlakauteen, Vuoden pimeimpään aikaan kaikenlaisten juhlien järjestämiselle  on enemmänkin aihetta, sillä kaamos voi viedä mielen matalaksi. Pyhäinpäivä, Halloween ja Kekri aloittavat mielestäni juhlakauden, joka kestää vuoden vaihtumiseen asti.

Mielestäni juhlien ei tarvitse olla suuria spektaakkeleja, vaan arkisistakin asioista voi tehdä juhlan;  kaunis kattaus tai kynttilän sytyttäminen saa jo juhlavamman tunteen.Hetki kiireetöntä aikaa perheen kesken on jo meille luksusta. Meillä on tapana, että sunnuntaisin teemme hieman parempaa ruokaa, jolloin panostan mielelläni myös kattaukseen. Sen ei tarvitse olla erityisen hienoa, mutta kuitenkin siitä tavallisesta arjesta poikkeavaa; taitellut servietit, ns.parempi ruoka-astiasto ja juomalasit. Nämä tekevät  ruokailusta jo pienen juhlan.

Marraskuussa vietetään isänpäivää ja kalenterit täyttyvät vähitellen pikkujouluista. Joulukuussa on itsenäisyyspäivää, joulua  ja uutta vuotta. Ylioppilaat ja ammatteihin valmistuneet saavat oman juhlansa ja tiedän, että näinä poikkeuksellisisna aikoina järjestetään vielä rippijuhliakin. Ja jos ei mikään näistä juhlista osu omalle kohdalle, voi keksiä muuta juhlan aihetta, sillä aina löytyy syytä juhlaan. Erityisesti nyt, kun korona on tehnyt arjestammme haasteellisen.

Kokoontumisrajoitukset (ja muut suositukset) vaikuttavat väkisinkin juhlintaan. Nyt täytyy löytää vain  uusia tapoja ja keinoja niiden järjestämiseen.  Hyvä osoitus kekseliäisyydestä oli raumalaisten yrittäjien Sparkling Night-tapahtuma, joka kirjaimellisesti ulkoistettiin. Aikaisemmin tämä muotinäytös oli järjestetty sisätiloissa, mutta koronatilanteen vuoksi, se siirrettiin kolmen päivän muoti- ja "näyteikkuna"-tapahtumaksi Vanhaan Raumaan. Hieno idea ja vielä hienompi toteutus!

Koska nyt elämme vuoden pimeimpää aikaa, haluaisin innostaa ihmisiä järjestämään juhlia ja tapahtumia, vaikka ihan jotain pientäkin. Aamubrussi, glögimaistiaiset, askarteluilta, joululaulajaiset, lautapeli- tai leivontailta, lahjavalvojaiset, taskulamppukävely, elokuvailta tai karaoke kotona, maskijuhlat...mitä ikinä keksiikään. Ruokailun voi toteuttaa nyyttikestinä, yhdessä tehden tai tilata ruoka paikallisesta ravintolasta. Ja jos ei voi koontua fyysisesti yhteen niin ainahan voi kokoontua ajan hengen mukaisesti etänä.

Sen sijaan, että kärvistelisimme ja synkistelisimme kaamoksen "syvissä syövereissä", voisimmekin järjestää Kaamoksen karkotus-juhat tai juhlistetaan Vuoden harmainta päivää valtakunnallisesti 14.11. Lisää aiheesta tästä linkistä . Pimeyden ei tarvitse olla "uhka", se voi olla myös mahdollisuus.

Näillä ajatuksilla marraskuuhun.

Mukavaa syyslomapuuhastelua

Meillä vietettiin syylomaa vasta kuluneella viikolla. Syksyn oppilaiden palaverit sain pidettyä ennen lomalle siirtymistä, joka tarkoitti suhteellisen tiivistä kolmen viikon rutistusta. Kieltämättä taisin olla enmmänkin loman tarpeessa, sillä heti ensimmäisenä lomapäivänä minulle iski migreeni, joka pakotti ottamaan vähän rennommin...

Yhden (lepo)päivän jälkeen olin kuin uusi ihminen ja muutamaksi päiväksi olikin tiedossa mukavaa lomapuuhastelua. Työn alle otin marraskuussa alkavan kansalaisopiston sisustusluentojen viimeistelyn. Kolmen illan luentosarjaa olin työstänyt aiemmin syksyllä jo melkein valmiiksi, mutta kävin vielä luentojen Power Point-esitykset läpi, muokkasin tekstejä ja täydensin valokuvilla. Jokaisen aihekokonaisuuden rajaaminen osoittautui haasteelliseksi ja luentojen slideja kertyi lopuksi melkoinen määrä. Tehdystä materiaalista on helppo tarpeen mukaan tiivistää asiaa. Parempi liian paljon kuin liian vähän.

Käytän luentomateriaaleissa jo aika paljon ihan omia valokuvia. Kodin juhlat- luentosarjaan innostuin vielä kokeilemaan muutaman kattauksen tekemistä ja niistä kuvien ottamista. Tässäkin asiassa meinasin innostukseni  "lähteä lapasesta". Ideoita olisi ollut vaikka kuinka, mutta luentoon varattu aika pakotti minut typistämään innostustani. Nyt kolmen illan luentopaketti on tehtynä ja melkein kaikki materiaali valmiina. Olen varannut jokaiseen luentoon lisämateriaalia mukaan ja työhuoneessani alkaa olla jo aika monta kassillista tavaraa.

Vaikka syysloma on ollut toisella tavalla työntäytteistä, olen nauttinut siitä. Olen saanut keskittyä "omaan juttuuni", kun lapsikin oli muutaman päivän kaverinsa mummun luona yökylässä. Alunperin suunniteltu  parin päivän mökkireissu jäi toteutumatta isännän (ja minun) kiireiden takia, mutta se ei harmittanut. Todella sateinen sää ei muutenkaan houkutellut mökille ja muutama "sisäpäivä" tuli käytettyä tehokkaasti täällä kotona. Viikonloppuna tuli jo lähdettyä vähän ulkoilemaankin ja nyt on hyvä aloittaa jälleen loman jälkeinen arki.

Tästä lähtee viimeiset kahdeksan viikkoa (ja kaksi päivää) töitä ennen joululomaa.

Mukavaa lokakuun viimeistä viikkoa!

Ihan pähkinöinä

Säännöllisin väliajoin yritän ryhdistäytyä (ja kunnostautua) karkin syönnin vähentämisessä. Olen huomannut, että karkkihimotukseni on kausiluontoista ja hyvinkin vaihtelevaa. Kesällä sain pidettyä hyvin karkkikuuriani, mutta vähitellen otteeni alkoi lipsua.

Päätin jälleen kerran kokeilla suunnan muutosta ja päättelin, että karkin syöminen on minulle (sokeriaddiktin lisäksi) eräänlaista napostelua. On todennäköistä, että voisin napostelu-olotilassani syödä vaikka pieniä kiviä. Pika-analyysin kautta ajattelin kokeilla tervellisempää vaihtoehtoa ja päädyin eräänä päivänä kaupassa tutkimaan pähkinähyllyn tarjontaa.

En ole koskaan pahemmin välittänyt pähkinöistä. Toisinaan ne ovat aiheuttaneet minulle huonovointisuutta, jonka olen ajatellut johtuvan niiden rasvaisuudesta. Kaikesta huolimatta päätin tutustua muutamiin pähkinälajeihin ja totuttautua vähitellen niiden makuun. Luonnonpähkinät ovat makuuni ehkä turhan mietoja ja siksi päädyin kokeilemaan myös paahdettuja ja suolattuja  pähkinöitä.

Nyt olen kohta viikon verran popsinut näitä, kun esimerkiksi katson televisiota ja täytyy sanoa, että nämä ovat olleet hyvä vaihtoehto "taparikolliselle" karkinsyöjälle. Olen saanut myös vinkkejä, miten pähkinätarjoilua voi vaihdella lisäämällä siihen vaikkapa marjoja tai rusinoita, joten seuraavaksi täytyykin lähteä rusinaostoksille. Juuri sopivasti ennen glögikauden alkamista.

Oikein hyvää viikonloppua!

Vähän jo kuristaa...

 

Hetken ehdimme jo hengähtää ja nyt korona-arki alkaa näyttämään sitä ikävämpää puolta. Monissa maakunnissa ollaan jo taudin leviämisen suhteen ns. kiihtymisvaiheessa ja valtakunnassa yritetään elää tämä "pirullisen" taudin kanssa.

(Kuva: @johannakaisjoki)

Täällä Satakunnassa tilanne on toistaiseksi aika rauhallinen, mutta meillä töissä (koulussa) on jo mietitty, miten voimme (ennalta)ehkäistätä tehokkaammin taudin leviämistä. Hygieniasuositusten ja turvavälien lisäksi, maskeja käytetään jo vanhempain-ja HOJKS-palavereissa sekä ainakin muutama opettaja on pitänyt vanhempainillan etänä. Kuluneella viikolla opettajankokouksessamme väläyteltiin etäopiskelumallia, jos käy niin, että koulu(t) täytyy sulkea. Varaudumme jälleen kerran tilanteeseen, josta meillä on kuitenkin jonkinlaista kokemusta, mutta jota emme voi hallita, vaikka haluaisimmekin. Eläminen jatkuvassa epävarmuudessa on jokseenkin kuluttavaa ja stressaavaa.

(Kuva: @johannakaisjoki)

Pitkästä aikaa minua on alkanut jälleen vähän "kuristamaan". Viime keväinen rutistus on vielä liian hyvin mielessä, vaikka se todennäköisesti ei toistu enää samalla kaavalla. Pieni pelko altistumisesta tai sairastumisesta on ehkä vähän kasvanut, mutta suurin tunne on ehkä väsymys tähän kaikkeen "uuteen normaaliin". Paluuta entiseen ei enää ole ja tuntuu, että aika on todellakin muuttunut. Pohdin, minkälaista kouluarkea ja "elämisen mallia" me pystymme tarjoamaan lapsille ja nuorille vallitsevissa olosuhteissa, jossa tilanteet muuttuvat nopeasti ja jossa kaikkein tärkeintä olisi luoda heille turvallisuuden tunnetta. Luoda uskoa tulevaan ja (ennen kaikkea) elämään. Uskoa siihen, että tämä tilanne on ohimenevää, vaikka ehkä paluuta entiseen ei enää olekaan. Kaiken tämän epävarmuuden keskellä yritän pitää mielialaa korkealla, vaikka hetkittäin tuntuu, että sukellan (tai ainakin pulahdan) hieman syvissä vesissä. Ihmiskunta on selvinnyt ennenkin pandemian kaltaisista taudeista, suurista luonnonkatastrofeista sekä sodista ja siksi uskon vakaasti, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Positiiviset asiat täytyy nyt vain löytää joka päiväisestä elämästä ja läheltä. 

Runsaan viikon päästä meillä on onneksi syysloma ja saamme hetkeksi hengähtää. Suuria suunnitelmia ei ole, mutta ehkä vetäydymme muutamaksi päiväksi mökille, jossa nämä murheet on helppo unohtaa. Nyt totuttelemme uudessa arjessa käyttämään maskeja ja elämään tilanteen kanssa - päivä kerrallaan.

Tuolidilemma

 

Olen jo useamman vuoden etsinyt ruokapöytämme kaveriksi uusia tuoleja. Pöytä on sen verran hyvässä kunnossa, että sen uudistamiseen ei ole ollut tarvetta, mutta tuolit ovat ajan saatossa kuluneet ja menneet huonoon kuntoon. 

Muutama vuosi sitten luulin jo löytäneeni meille uudet tuolit, kun löysin aivan ihanat korituolit. Silloin isäntä torppasi suunnitelmani ja sen jälkeen uusien tuolien etsiminen on ollut enemmän tai vähemmän haasteellista. Jo silloin aikoinaan kiinnostuin Pentikin Elisabeth-tuoleista, joissa oli sitä jotain. Kävin jopa koeistumassa niitä, mutta vielä silloin ne jäivät hankkimatta.

Edellisellä viikolla pähkäilin jälleen tuoliongelmaani ja kävin katomassa Pentikin sivuilta vieläkö heillä oli kyseistä tuolia valikoimassa. Ilokseni huomasin, että sitä löytyi ja vielä kahdessa eri värissä; valkoisen ja puun värisenä. Ajattelin lähteä joku päivä katsomaan niitä liikkeeseen ja pyytämään tuolia kotisovitukseen, sillä pitihän sitä käyttää myös isännän hyväksyttävänä.

Vain muutaman päivän päästä tästä Pentikin Ystäväklubilaisille tuli tarjous, jossa kaikista huonekaluista saisi 20% alennusta ja tämä tieto vauhditti suunnitelmani toteuttamista (ja ehkä päätöksentekoakin). Kävin hakemassa valkoisen tuolin kotisovitukseen ja mallailin sitä yhden päivän ajan. Isäntäkin kävi koeistumassa sen eikä kommentoinut asiaa oikein mitenkään, joten päättelin, että hiljaisuus on myöntymisen merkki. Vähän aikaa pahkäilin vielä kahden värin kesken, mutta loppujen lopuksi päätöksenteko oli helppoa. Eilen kävin palauttamassa tuolin ja samalla tilasin meille valkoiset uudet tuolit. Tuolidilemma oli saatu vihdoinkin päätökseen.

Ostospäätös ei ollut todellakaan mikään hetken mielijohde ja nyt kun se on tehty, olen asiasta jopa helpottunut. Tuolien ostosta seuraa meillä väkisinkin pieni lumipalloefekti, sillä ruokailutilaan täytyy ostaa uusi (isompi) matto ja muuttaa tilan yleisilmettä muutenkin. Olen tästä kaikesta niin innoissani ja miten hyvältä tuntuukaan sisustaa omaa kotia -  pitkän tauon jälkeen.

Kotoilu taisi ottaa meillä pienen varaslähdön...

 

Pimenevät illat

Kävelystä on tullut minulle tänä syksynä mieluisin liikuntamuoto. Työmatkojen lisäksi yritän käydä myös iltaisin vähintään tunnin kävelylenkillä, kolme tai neljä kertaa viikossa. Viime aikoina nämä lenkit ovat suuntautuneet pääsääntöisesti keskikaupugille...

Nautin syksyn pimentyvistä illoista. Nyt, kun säät ovat olleet vielä suotuisia, on kävelylenkkien tekeminen ollut erityisen mieluisaa. Iltaisin kadut hiljentyvät autoista ja ihmisistä, jolloin katuvalot luovat oman tunnelmansa lenkille. Syksyn alati muuttuva maisema on hyvä syy lähteä pienelle kierrokselle. Puissa on vielä lehtiä ja niiden väriloisto on vasta alkamassa. Kuukauden päästä näkymä on jo toisenlainen.

Matkani suuntautuu usein ns, Vanhan Rauman kierrokselle, jolloin käy vähintään torilla asti. "Ikkunaostoksia" tulee tehtyä aika usein, mutta onneksi ne eivät siinä vaiheessa käy kukkaron päälle. Usein harhaudun vielä Vanhan Rauman pienille sivukaduille aistimaan sen ainutlaatuista tunnelmaa. Nautin siitä, kun pihoissa ja ikkunoissa kajastaa valoa ja voin leikkimielisesti kuvitella (ja haaveilla), minkälaista olisi asua Vanhan Rauman miljöössä.

Minulla on kävelylenkeillä puhelin mukana, sillä melkein aina löydän jotain kuvattavaa. Liikunnan lisäksi valokuvaaminen toimii minulla eräänlaisena "terapiamuotona". Harvoin saan kuviini taltioitua sen hetkistä tunnelmaa, mutta valokuvaaminen itsessään on minulle väline keskittyä ja pysähtyä muuten niin kiireisen arjen keskellä.

Kulunut syyskuu on ollut hyvä kuntoilukuukausi. Kilometrejä on tullut käveltyä kiitettävästi ja vaikka työpäivän jälkeen on väsyttänyt, olen saanut kammettua itseni liikkeelle ja ennen kaikkea ulos. Kuntosalit tai jumpat eivät tällä hetkellä ole minun juttuni, sillä haen kokonaisvaltaisempaa liikuntakokemusta. Kävelylenkit metsässä, merenrannalla tai keskikaupungin pimenevissä illoissa näyttävät toimivan minulla... ja kuin huomaamatta, muutama "koronakilokin" on saanut kyytiä.

Pimenevät illat ovat tällä hetkellä ihan parasta.

Ihan vielä en ole alkanut polttaa kynttilöitä, mutta sekin aika alkaa olla lähellä. 

Tunnelmallista syyskuun loppua kaikille! 

Asennekysymys

Kulunut työviikko oli melkoista hädelliä ja arjesta selviytymistä. Tiimimme työntekijät ovat olleet poissa enenmmän tai vähemmän flunssan takia. Jokainen heistä on odottanut (negatiivisia) koronatestin tuloksia oikeaoppisesti kotona. Meillä koulussa arjen täytyy kuitenkin pyöriä tavalla taikka toisella ja siksi suunnitelmat menivät tällä viikolla useampaankin kerran uusiksi.

Kun viime sunnuntaina sain jo pari ilmoitusta poissaoloista, lamaannuin hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Päätin heti, että en aio menettää yöuniani, sillä asioiden on tapana ratketa, tavalla taikka toisella. Töihin menin aikaisemmin järjestelemään tulevaa päivää ja samoissa merkeissä menikin koko viikko. Sain apuja muiden luokkien henkilökunnasta sillä seurauksella, että viikon aikana olen saanut peredyttää aika monta ihmistä luokkamme toimintaan ja oppilaisiin hyvin pikaisella ohjeistuksella. Onneksi luokassamme on tällä hetkellä erittäin hyvä opiskelija, joka on ollut korvaamaton apu minulle. Kouluarki on kaikesta huolimatta sujunut jopa hyvin, vaikka ei ihan suunnitelmien mukaan ole mentykään. 

Eniten kulunut viikko opetti minulle, että tällaisten "vastoinkäymisten" kohtaaminen ja niistä selviytyminen on aika pitkälti myös asennekysysmys. Olisin voinut lamaannuksissani ruveta kauhistelemaan ja surkuttelemaan tilannetta, mutta sen sijaan päätin, että tästä viikosta selviämme. Isoin asia minulle oli ehkä se, että arkeen piti tehdä myönnytyksiä ja kompromisseja eikä ihan kaikkiin tavoitteisiin päästy, mutta mitä siitä. Tämähän on vain (korona)elämää ja sen mukaan eletään. Tilanteelle emme mitään voi. Ehkä jo viime kevään "työrumba" on opettanut minut suhteuttamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja olen oppinut elämään enemmän päivä kerrallaan. Tällä kokemuksella tiedän jo, että en jää yksin ja työyhteisössämme autetaan muita. Oli ihana huomata, miten työkaverit kyselivät pitkin viikkoa, miten luokassamme sujuu.  Välittäminen ja auttamisen halu lämmitti kiireisen arjen keskellä ehkä kaikkein eniten.

Kieltämättä olin viikon aikana työpäivien jälkeen todella väsynyt, mutta yllätyksekseni sain itseni muutaman kerran kävelylenkille sohvalla löhöämisen sijaan..Nämä postauksen kuvat ovat yhdeltä reissulta. Väsyneenä en ihan joka päivä ansainnut paras äiti/vaimo-palkintoa, mutta eipä ollut suurempia yhteentörmäyksiäkään. Jokaiseen työpäivään piti latautua 110% ja vaikka viikko oli hieman "survival-tyyppinen", sain nukuttua yöni hyvin enkä kokenut että stressitasoni olisi kohonnut mitenkään merkittävästi. Niinpä perjantaina minulla oli jo ihan "voittajafiilis".

Vallitseva pandemiatilanne vaikuttaa arkeemme vielä pitkään ja siksi en jaksa surkutella tilannetta. Voi olla, että mennyt viikkoa on vain "alkusoittoa" (ja hyvää harjoitusta) tulevaan - josta emme vielä mitään tiedä. Tämän kanssa pitää vain elää...