Päässä pyöriviä ajatuksia

Ihmisenä olen omasta mielestäni melkoisen pohdiskelevaa tyyppiä. Tuonne pääkoppaan mahtuu pyörimään yllättävän paljon asioita "maan ja taivaan" välillä. Osa niistä aiheuttaa tyytyväisyyttä ja iloa, osa huolta ja murhetta.

Huomaan, että minussa on samoja huolinkaisen piirteitä kuin omalla äidillänikin, tosin hän taitaa olla tässä asiassa  "suurmestareiden suurmestari". Kestohuoli meillä taitaa olla läheisten elämä ja hyvinvointi, mutta sen lisäksi osaamme kantaa huolta monesta muustakin asiasta. Minut elämä pitää vielä sen verran kiireisenä, että kovin suuria huolia en ehdi kerralla kantamaan, mutta kieltämättä aika monen turhankin asian takia saatan menettää yöuneni tai ainakin nukkua huonosti. Toisinaan tämä huoli-ominaisuus on kieltämättä vähän rasittava piirre, mutta tiedostan sen myös. Tunne-ihmisenä realiteetit saattavat välillä unohtua ja huoli kasvaa mittasuhteiltaan (kohtuuttoman) suureksi. Onneksi vieressä peesaa realisti-mies, joka tuo elämään toisenlaista näkemystä ja sopivaa vastapainoa.

Stressinsietokykyni ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta vuosien varrella olen pystynyt kehittymään sen hallinnassa. Työni luonteen vuoksi työmäärä ruuhkautuu kausittain ja silloin olen yrittänyt priorisoida asioita päässäni. Väsyneenä ja stressaantuneena en ole niitä helpompia ihmisiä lähipiirissäni, mutta aika hyvin tunnistan nykyisin stressitilani enkä sorru tiuskimaan tunnetilojani heille, ainakaan niin helposti kuin vuosia sitten. Olen opetellut sanoittamaan ja kertomaan tunteistani paremmin, jotta läheisten olisi (ehkä) helpompi ymmärtää minua tai jopa ottaa se huomioon. Tiuskittua tulee vieläkin ja toisinaan "kuppi mene nurin", mutta ehkä iän (ja elämänkokemuksen) myötä temperamenttini säröt ovat hieman jo hioutuneet  ja pyöristyneet.

Samaan hengenvetoon voin todeta, että murrosikäisen kanssa eläminen on mielenkiintoista. Meillä kotona elää suht rauhallinen teini, mutta toisinaan tilanteet haastavat tällaisen "ammattikasvattajankin". Kunnianhimoisena äitinä minun on vaikea ymmärtää/hyväksyä, että lapseni menee sieltä mistä "aita on matalin". En voi käydä koulua hänen puolestaan, mutta samalla haluisin auttaa ja tukea häntä. Koulun käyminen ja opiskelu ei ehkä kuulu siihen nuoren TOP 10 juuri tällä hetkellä, sillä onhan elämässä paljon muuta kiinnostavampaa. Monissa asioissa huomaan kyseenalaistavani omia ajatuksiani.  Tässä kasvatustehtävässä lapsi/nuori kasvattaa myös meitä vanhempia. Kesällä meillä on tiedossa yksi elämän tärkeistä "riiteistä", kun lapsi menee rippikouluun ja siirtyy jollain tasolla uuteen elämänvaiheeseen. En haikaile sitä aikaa, että lapseni olisi vielä pieni, enkä kipuile sitä, että lapseni kasvaa isoksi, sillä näin sen elämän kuuluu vain mennä.

Tässä kohtaa kevättä ajatukset alkavat siirtyä väkisinkin koulujen viimeisiin viikkoihin. Tiedossa on vielä ne kuuluisat viimeiset (7 viikon) puristukset, jonka jälkeen koittaa pitkä ja ansaittu kesäloma. Minulle tämä kevät on erilainen, sillä jään vuodeksi opintovapaalle. Ratkaisuni on herättänyt kaksijakoisia ajatuksia. Toisaalta olen helpottunut tekemästäni päätöksestäni ja toisaalta olen vähän murheellinen. Työni on henkisesti raskasta ja välivuosi tekee tässä kohtaa minulle oikein hyvää. Samalla kuitenkin suren sitä, että luokkani ja lähitiimini hajoaa. On todennäköistä, että tällä nykyisellä porukalla emme tule enää tekemään töitä yhdessä. Oppilaita siirtyy ylemmille luokille ja osa jatkaa. Luopuminen 2-3 vuoden yhteisistä kokemuksista on minulle aina pienimuotoisen kriisin paikka ja tämä toistuu tasaisesti muutaman vuoden välein. Sen kanssa on oppinut elämään, mutta se tekee erityisesti viimeisenä työpäivänä olon haikeaksi. Onneksi nenäliinapaketilla selvitään tästäkin...

Tässä varmaan päällimmäiset tuntoni tällä hetkellä. Vähän on sekalaisia ajatuksia (ja paljon muitakin), mutta näistä tunnelmista siirrytään viettämään nyt viikonloppua. Samalla tyhjennetään päätä -  ja saadaan taas uutta mietittävää... ;)

Kevätkylvöjä

En ole kovinkaan kummoinen viherpeukalo, mutta aika ajoin innostun kasvatusprojekteista. Tänä vuonna sain kylvettyä pääsiäisruohot menestyksekkäästi ja siinä samalla halusin kokeilla myös herneiden kasvatusta, lähinnä versojen takia...

Liotin herneitä vuorokauden vedessä, jonka jälkeen laitoin ne kahteen eri astiaan itämään. Kotoa löysin jonkun pussinpohjalta riittävästi multaa ja istutusastiaksi kävi vanha alumiininen kakkuvuoka. Keittiön ikkunan edessä on taso, jossa ne saavat nyt rauhassa kasvaa ja rehottaa. Alussa mietin, onko multamäärä liian vähäinen, mutta muutaman päivän jälkeen huoleni osoittautui vääräksi, sillä mullan seassa alkoi näkyä jo itämistä.

Herneenversojen kasvaminen on ollut nopeaa ja tällä hetkellä niitä kasvaa yli meidän tarpeiden. Kahdesta kasvatusastiasta olisi ilmeisesti yksikin riittänyt. Nyt yritämme käyttää versoja vähän joka paikassa ja välillä tulee napsittua niitä suoraan suuhunkin. Herneiden kasvatuksen lisäksi ostin kaupasta vielä pienet ruukut rosmariinia ja basilikaa, ja nekin näyttävät voivan ihan hyvin hoidossani.

Meillä isäntä on laittanut myös muutamia taimia kasvamaan ja esikasvatuksen jälkeen ne siirtyvät meidän mökille. Viime vuonna saimme nauttia mm. oman maan salaateista ja perunoista. Tänä vuonna kokeillaan niiden lisäksi jotain uuttakin. Minä kuitenkin pitäydyn toistaiseksi näissä pienimuotoisissa viljelyksissä -  ja niiden hengissä pitämisessä. Maissin kasvatus lähtee seuraavaksi kokeiluun ja toivotaan, että niistä saadaan lähinnä koristekasveja terassille. Ja voi olla, että laitan kodin pihalla olevaan kasvatuslaatikkoon vielä muutaman valmiin "purkkiyrtin" kasvamaan. 

Olen havaitsevani meikäläisessä jopa pientä innostusta asiaan...

Tauluprojektini

Olen harrastanut valokuvausta suunnilleen saman verran kuin blogin kirjoittamista. Joskus lukioikäisenä kävin kurssin, jossa otimme valokuvia (oikein filmirullalle) ja kehitimme niitä pimiössä ihan itse. Valokuvaaminen kiinnosti jo silloin nuorempana, mutta harrastaminen jäi moneksi vuodeksi kokonaan unholaan.

Nykyajan digitekniikka on mahdollistanut sen, että kuvaaminen on ns. helpompaa, kun epäonnistuneet kuvat voi vain poistaa ja lisäksi kuvien käsittely onnistuu ihan kotikonsteinkin. Bloggaamisen myötä innostuin  jälleen valokuvaharrastuksesta ja tällä hetkellä valokuvaan hyvin kausiluonteisesti. Vuosia sitten ostin "minijärkkärin" ja vähitellen ostin runkoon  vielä muutaman objektiivin. Ne ovat riittäneet minun kuvaustarpeeseen vallan mainiosti ja nyt täytyy tunnustaa, että nykyisin kuvaan pääosin kännykän kameralla...valitettavasti. 

Välillä innostun kuvaamaan enemmänkin ja minulle mieluisimmat kuvauskohteet löydän ehdottomasti luonnosta ja sieltä löytyvistä yksityiskohdista. Tässä postauksessa näkyvät valokuvat kuvasin muutama vuosi sitten järjestyskameralla meidän mökin metsästä. Tein niistä suurennoksia ja sen jälkeen viimeistely jäi "puolitiehen". Löysin niihin sopivat kehykset, mutta tulostusten kuvakoko oli sen verran poikkeava, ettei niihin sopinutkaan enää standardikokoiset paspartout. Muutama vuosi ehti kulua ennen kuin sain vietyä tämän projektin loppuun.

Nyt valokuvasuurennokset ovat vihdoinkin kehyksissä; kaksi isoa ja kolme vähän pienempää. Mielestäni näistä tuli hienot, vaikka ne eivät olekaan ammattivalokuvaajan tasoisia otoksia. Täytyy samaan hengen vetoon todeta, että sekä kehyksillä että paspiksilla on merkittävä vaikutus myös lopputulokseen. Näissä kuvissa halusin ehdottomasti käyttää mustia kehyksiä ja valkoista paspista, sillä tämä yhdistelmä korostaa kuvissa olevaa vihreyttä.  

Nyt sitten ihmettelen ja pyörittelen täällä kotona tauluja ja mietin, mihin ne sijoittaisin. Parhaiten ne tulisivat eduksi tauluryhmänä, mutta meiltä kotoa ei löydy niin isoa seinäpintaa, mitä se ympärilleen vaatisi. Niinpä tyydyin hajasijoittamaan taulut väliaikaisesti ympäri taloa ja niitä katsoessani mietin,  miten kivasti ne tuovat eloa ja väriä sisustukseen. Voisin jopa sanoa, että luonto tuli sisälle.

Mikäs on teidän tuomionne? Hitti vai huti?

Kohti pääsiäistä

Meillä pääsiäisen valmistelut ovat jouluun verrattuna maltillisemmat, mutta siitä huolimatta lähestyvä juhla näkyy kodissa. Pääsäisruohot laitettiin kasvamaan hyvissä ajoin ja niiden vihreydestä on nautittu jo viikon päivät. Huomaan, että talvikauden jälkeen pääsiäinen tuo sisustukseen myös kaivattua väriä...

Perinteisesti  haen varastosta vuosien varrella lapsen askartelemat virpomisoksat esille ja ne saavat kunniapaikan ruokahuoneemme lipaston päältä. Muutama pääsiäisaiheinen koriste ja pääsiäisruoho riittävät minulle tuomaan lähestyvän juhlan tuntua. Vaikka pääsiäisen sanoma ei meillä erityisemmin korostu, pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että se näkyy meillä koristeluna ja hieman parempana ruokana.

Pääsiäisen pyhien ruokamenu on ainakin osittain selvä, sillä löysin lehdestä hyvän ja helpon reseptin. Olen alustavasti osallistuttanut myös perheemme teinin tähän mukaan, sillä samalla hänellä tulee tehtyä kotitalouden tehtäviä. Pääsiäisen pyhinä on mukava kattaa pöytä kauniiksi ja laittaa vähän parempaa ruokaa jälkiruokineen. Koen, että yhdessä tekeminen ja "juhlistaminen" on osa meidän perheen pääsiäisperinnettä, pienimuotoista, mutta tärkeätä. Haluan, että se on muutakin kuin vain neljän päivän loma.

Pääsiäisen ja kevään lähestyminen näkyy myös kukkakaupoissa. Kävin viikonloppuna äitini kanssa taimimyymälässä pienellä ostoskierroksella. Kauniiden asetelmien ja erilaisten istutusten kirjo oli  mieltä piristävää katseltavaa. Valikoima oli niin houkutteleva ja laaja, että ei sieltä voinut lähteä tyhjin käsin kotiin. Luulenpa, että pääsiäiseksi ostan vielä jonkun kauniin kukkakimpun ruokapöydän koristeeksi...

Muutaman päivän loma tuo pienen ja kaivatun hengähdystauon. Seuraavat kaksi viikkoa ovat lyhyempiä ja se tuo kieltämättä myös mukavaa vaihtelua tähän hektiseen työarkeen. Varsinaisia lomasuunnitelmia ei ole ja se tuntuu tässä kohtaa oikein hyvältä.

Hyvää palmusunnuntaita ja hiljaista viikkoa!

Pitäisikö kokeilla...?

Koronakurjimuksen keskellä huomaan hakevani tähän, jokseenkin pieneksi rajoittuneeseen, elämään vähän toisenlaista sisältöä. Viime viikonloppuna vaihdoin viherkasveista mullat ja innostuin laittamaan jo pääsiäisruohon kasvamaan. Sillä seurauksella, että nyt ne rehottavat komeasti ja toivon niiden kestävän pääsiäiseen asti...

En tunnustaudu viherpeukaloksi, mutta aina silloin tällöin ostan kotiin jonkin viherkasvin tai innostun kokeilemaan jotain some-villitystä. Viimeisin kokeiluni taitaa olla muutaman vuoden takaiset  ämpäriperunat, joista ei kuitenkaan tullut huikeaa kasvutarinaa. Kodin viherkasvien kohdalla mene(s)tys on ollut  hyvinkin vaihtelevaa. Viime viikonlopun istuttamani rairuohon myötä ajattelin tänä keväänä kokeilla ainakin herneen ja maissiin viljelyä. Tarkoituksenani ei ole kasvattaa niitä satotoiveita ajatellen, vaan enemmänkin salaatinlisukkeeksi ja "kukkapurkin täytteeksi". Maissin kasvattaminen taitaa olla just nyt se "some-trendi" ja lähtee ainakin minulla kokeiluun. Ja jos oikein innostun, voisin kokeilla vielä sinapinsiemeniä tai vihanneskrassia...

Meillä mies ja hänen vanhin lapsensa ovat innostuneet viljelemään mökillä, joka on ollut myös heidän yhteinen projektinsa. Viime kesän kokemukseen pohjautuen suurimmat linjaukset tulevalle kesälle on ilmeisesti jo tehtynä ja sen seurauksena mökille on tulossa ainakin kasvihuone. Kasvimaalle tehdään perusparannusta ja viljelyvalikoimaa mietitään ahkerasti. Mökkisaaressamme elävät peurat ja kauriit pääsivät viime kesänä myös osallisiksi kasvimaan antimista, joten pientä säätöä täytyy tehdä vielä kasvimaan aitauksenkin suhteen. Kevät etenee sen verran hitaasti, että kasvatustouhuihin ei ole päästy, mutta toivotaan, että kuukauden päästä tilanne olisi jo toinen.

Minun on helppo uskoa, että pienviljely, puutarhan hoito ja yleensäkin kasvien kasvattaminen voi olla terapeuttista. Viime keväänä  viljelybuumi tulee todennäköisesti saamaan jatkoa tänäkin vuonna ja jos aikoo hankkia taimia, niiden kanssa tulee olla ilmeisesti ajoissa liikkeellä. Minä olen ajatellut  pitäytyä ruukkuviljelyssä ja valita kasvivalikoimaan ns. helppoja kasveja. Tällä hetkellä minua kiinnostaa lähinnä yrttien viljely, sillä se tuntuu pienimuotoisesti toteutettuna minun jutultani. Siinä ei ole liian suuria kasvatushaasteita, kun ostaa valmiita taimia...eikä myöskään massiivisia satomenetyksiä. 

Taidanpa tästä lähteä laittamaan herneitä likoamaan...

Elämän pienet ilot

Korona-arkea on eletty kohta vuoden päivät. Vuoteen on mahtunut monenlaista. Tilanteessa on eletty hyvin aaltoilevia hetkiä; ensin epätietoisuudessa eläen ja vähitellen siihen sopeutuen. Tässä koronamaratonissa matka on ollut pitkä ja maaliviiva siintää jossain edessäpäin. Välillä vallitseva tilanne on painanut mielen matalaksi ja välillä sen olemassaolon on (melkein) unohtanut...

Koska tilanne on se mikä se on, ja meidän elämänmenomme on määräytynyt sen mukaan, täytyy ne pienet ilot löytää sieltä arjesta. Tämä vuosi, jos mikä, on opettanut (ehkä jo vähän kliseisestikin) ottamaan enemmän hetkestä kiinni, nauttimaan asioita ja huomaaman ne pienet hyvät. Pitkään jatkunut epätietoisuus ja epävarmuus ei voi olla vaikuttamatta meihin jokaiseen. Vaikka minä saan käydä säännöllisesti töissä ja pitää ns. normielämästä kiinni,  huomaan toisinaan itsessäni passivoitumista ja väsymistä tähän tilanteeseen. On päiviä, kun en halua kuunnella yhtään koronauutista ja eilen oli viimeksi sellainen päivä. 

Olin jo pitkä aikaa miettinyt kodin viherkasvien mullanvaihtoa ja nyt oli sopiva hetki upottaa sormet multaan ja unohtaa maailman murheet. Kävin ostamassa multaa ja muita tykötarpeita, jotta pääsin aloittamaan "viherterapiani". Vaikka minulla ei kovin montaa viherkasvia ole, sain kulutettua multaukseen (ja jälkisiivoukseen) useamman tunnin. Muutaman kasvin kohdalla vaihdoin myös ruukkuja ja innostuin laittamaan vielä pääsiäisruohoakin kasvamaan.

Projektin päätteeksi siivosin vielä kodin ja yhdistelin viikon varrella kotiutuneita kukkakimppuja yhdeksi isommaksi. Monet eri kukat ja värit tekivät kimpusta ihanaa "sekameteliä"(tai coctailia) ja samalla se toi raikkaan tuulahduksen keväästä. Tyytyväisenä päivän saldosta kävin vielä illemmalla saunassa ja katsoin vain sellaisia ohjelmia, jotka toivat minulle hyvää mieltä. En ollut tietoisesti lähtenyt tekemään "koronatonta päivää", mutta ilmeisesti alitajuntani teki tässä kohtaa sen ja ohjasi toimintaani.

 Ja mikä oli päivän opetus minulle? Se, että toisinaan tekee hyvää uppoutua johonkin itselle tärkeään tai mielekkääseen tekemiseen ja unohtaa maailman murheet, edes hetkeksi. Se voi olla vaikka liikkumista luonnossa, musiikin kuuntelua, lukemista tai käsillä tekemistä. Jotain itselle merkityksellistä, josta tulee hyvä ja tyytyväinen olo. Just niitä elämän pieniä iloja!

Fiiliksiä viikolta...

Maaliskuun ensimmäinen viikko on ollut jokseenkin erikoinen ja tunnelmat ovat olleet sen mukaiset. Postauksessa olevat kuvat sisustuslehdistä ovat ehkä olleet tämän viikon kohokohtia, sillä koronatilanne on koskettanut myös minua monellakin tapaa...

Maanantaina tein ns. normaalin työpäivän ja osallistuin yritykseni asioissa palaveriin, jossa käsiteltiin Rauman koronatilanteesta tullutta ohjeistusta. Seuraavat päivät menivätkin sitten  koronatunnelmissa, sillä työpaikallani (koulussa) on ollut jonkin verran altistumisia ja minunkin piti reagoida koronavilkun ilmoitukseen. Testiin pääseminen ei ollut automaattista, mutta sain kuitenkin ajan näytteenottoon  ja sen jälkeen negatiivisen testituloksen varsin nopeasti. Tiesin, mistä yhteydestä mahdollinen altistumisilmoitus oli tullut, joten minun kohdallani ei olut erityistä syytä paniikkiin, vaikka kyllä testituloksen tulemista kuitenkin jännitti.

Pari päivää kotioloissa tuli käytettyä tehokkaasti työn merkeissä. Minulla oli aikaa kirjata ja päivittää oppilaiden palavereista jääneitä asiakirjoja, suunnitella tunteja ja hankkia materiaaleja valmiiksi, antaa etäohjeistusta tiimille sekä osallistua yhteen (etä)palaveriin. Työpäiväni eivät olleet siis yhtään sen lyhyempiä kuin muutenkaan, mutta sitäkin tehokkaampia. Moni työnalla roikkunut asia tuli tehtyä ja tekemättömien töiden lista lyheni - ainakin vähän.

Meillä poika siirtyi torstaina etäopetukseen ja oli erittäin positiivista seurata, miten sekä opettajat että oppilaat ottivat etäopetuksen Meetit ja muut käytännöt hyvin haltuun. Viime kevään "koeponnistuksesta" oltiin otettu ihan huima askel eteenpäin ja ilokseni huomasin, että meidän teini ainakin sai opetusta ja opiskeli. Näissä merkeissä jatketaan seuraavat kolme viikkoa ja toivotaan, että se jää siihen...

Perjantaina pääsin taas takaisin töihin. Yleisesti ottaen minulla on töistä poissaoloja todella vähän ja näiden kahden päivän jälkeen olin taas intoa ja energiaa täynnä. Epätavallisen työviikon jälkeen oli mukava aloittaa viikonloppua, johon en ollut suunnitellut tekeväni mitään erikoista. Lauantaina ryhdyin tekemään yritykseni (STAILIAMO) asioita ja siinä menikin mukavasti koko päivä. Kun jostain asiasta innostuu, ei malttaisi oikein pitää taukoakaan ja näin kävi minulle.

Vallitseva koronatilanne ja alkava sulkutila on saanut minut olemaan kotona entistä tiiviimmin. Töissä en käy enää kahvihuoneessa, vaan yritän lopetella työpäivääni ajoissa ja juon kahvini vasta kotona. Välttelen turhaa asioimista kaupoissa ja yleensäkin ylimääräisiä ihmiskontakteja. Äitiäni en ole nähnyt kohta kuukauteen, sillä en ole halunnut ottaa mitään riskiä altistamisesta. Onneksi hän sai koronarokotteen tällä viikolla, joten "tunnelin päässä näkyy jo vähän valoa"...

Kun nyt katson ikkunasta ulos, on vaikea uskoa, että olisi kevät. Ulkona on melkoinen myräkkä ja luulenpa, että tähän päivään suunniteltu ulkoilu taitaa jäädä haaveeksi. Onneksi huomenna uusi päivä ja uusi viikko!