sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Mööpliseeraamista

Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että remonttimme valmistuu jouluksi!!!  Ainakin olohuoneen ja ruokahuoneen osalta. Montako päivää siihen jouluun enää olikaan aikaa? Koko viikonloppu on mennyt huonekaluja siirtäessä huoneesta toiseen ja paikkoja siivoten. Keittiöön laitettiin uusi (IKEAn) keskuspöytä ja ruokapöytä pääsi nyt paraatipaikalle vanhan olohuoneen, nykyisen ruokahuoneen puolelle. Sohva, TV-taso, pöytä ja nojatuoli pääsivät uudelle puolelle. Laitanpa tähän kuvia huoneista eri kuvakulmista kuvattuna.




Iso kiitos kuuluu miehelleni, joka on joutunut osallistumaan (tähänkin) projektiin ja on malttanut hermonsa hyvin! Toinen iso kiitos kuuluu tietenkin pojallemme, joka ei juurikaan ole nurissut, vaikka äiti ei ole ehtinyt ihan kaikkia lapsen tarpeita kiireiltänsä täyttämään. Onneksi on tietokonepelejä ja iskä, joka jaksaa pelata "sisälätkää"...

Ja sitten kuvia ruokahuoneesta eli siis vanhasta olohuoneestamme.




Vähän näyttää paljaalta vielä seinät eikä meikäläisen joulukoristeetkaan ole vielä löytäneet paikkoja. Huoneesta puuttuu myös muutama huonekalu. Kuvista saa kuitenkin jonkinlaista osviittaa minkälaista meillä on...siis mustaa, valkoista ja harmaata. TODELLA VÄRIKÄSTÄ PORUKKAA!!!

Sain mä sentään vähän väriä keittiöön, kun hain kellarista vanhan villamaton. Verhoja en ole ehtinyt tähän jouluun vielä vaihtaa ja voi ollakin, että jää vaihtamatta. Joulu tulee varmasti ilman keittiön jouluverhojakin...



Juu, ja tarkkasilmäinen saatta huomata, että keittiökuvassa on vain yksi baarituoli. Mulle iski pienoinen "kokoamisväsymys" eli toinen tuoli odottaa alakerrassa vielä kokoamista nätisti omassa paketissaan. Jos vaikka jouluksi sais sen koottua.

Tänä viikonloppuna myös poikamme isosisko (mieheni vanhin lapsi) on tullut käymään ihan Turusta asti. Minun oli ihan pakko ikuistaa tämä "Sini-siskonen", koska sen verran harvinainen vieras/ tuttu hän on nykyään. Tässä kuvassa sisustukseen sopivaa porukkaa olohuoneen sohvalla kuvattuna eli aikas tavalla harmaata ja mustaa...



Ja koska minä taas kuljin kamera kädessä pitkin huushollia, sain ikuistettua myös Lego-poliisiaseman joulutunnelmaa. Poikani on saanut joulukalenterista joku päivä joulukuusen ja nyt se näköjään koristaa poliisiaseman pihaa.


Oikein mukavaa joulunodotusta täältä Lego-citystäkin...!!! :)

1 kommentti:

  1. Hei Satu
    Ompas kaunista jälkeä!! Vielä kun joku päivä jaksat iloita ja nauttia aikaansaannoksistanne. En nähnyt missään kuvissa seepran tai muun eläimen taljoja. Muistanko väärin (paljon mahdollista) vai oliko se omaa mielikuvitustani, että Raimo olisi tuonut jonkun taljankin safarilta? Talja tuntuisi varmaankin lämpöiseltä ja pehmeältä jalkojen alla.
    Joulu meni tutun tohinan kanssa, kivaa oli, mutta nyt on ryhdistäydyttävä ja unohdettava suklaat sun muut mukavat asiat (kuten kinkku, laatikot, sillit, lohet, tortut, piparit, , pähkinät...). Tulisipa taas kohta Joulu!! Onneksi tulee kesä ja uudet perunat!
    Ai niin, tämä blogihan käsittelee pääasiassa remonttia ja sisustusta, unohdin aivan!
    Hyvää Uutta Vuotta perheellesi, toivottavsti saatte listat laitettua, niillä kun on tapana "unohtua". t. Tenttu-täti

    VastaaPoista