maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pähkäily jatkuu...ja jatkuu


Huhtikuussa pähkäilin mikroaaltouunin hankintaa mökille. Moisen kapistuksen hankinta aiheutti meille (tai siis minulle) ongelman. Mihin sen sijoittaisi, jotta siitä ei koituisi kauheasti ylimääräisiä kustannuksia ja vaivaa. Silloin esittelin blogissani kahta eri tarjoilupöytävaihtoehtoa, mutta luovuin niistä sen jälkeen, kun mittailin niitä vielä mökillä. Eli nyt olen miettinyt sitä kolmatta vaihtoehtoa...




Kuvat IKEA:n sivuilta 
 
Olen päätymässä tällaiseen kevyeen metalliseen hyllyratkaisuun.
Valkoinen väri sopii jääkaapin kylkeen vallan mainiosti ja hyllyn syvyys riittää juuri ja juuri mikroaaltouunille.
 
 
 
 
 
 
 
Sama hylly kuvattuna edestä päin. Hyllyt ratkaisivat myös hieman meidän keittiön säilytysongelmaa.
Mikroaaltouunin kaveriksi hyllyille sopisi myös esim. harvoin käytössä oleva leivänpaahdin, tyhjät leipäkorit,
mökin keittokirjat ja muut sellaiset.





 
Samaista hyllykköä saisi myös laatikoilla ja noihin laatikoihin voisi saada jotain tavaroita nätisti piiloon.
Pähkäilen ja jahkailen nyt hyllykön ostamista laatikoilla vai ilman?
Onneksi asian kanssa ei ole todellakaan kiire, sillä olemme pärjänneet mökillä ilman mikroa jo yli viisitoista vuotta.
Joskus on vain hyvä pohtia asioita vähän pidempään ;)
 
 
 
 
Hyllyn voi onneksi näppärästi tilata netin kautta (IKEA:sta) eikä hintakaan ollut päätä huimaava. Haluan nähdä sen kuitenkin paikanpäällä eli  kesälomalla taidan käväistä kyseisessä liikkeessä ja teen ostopäätökseni vasta sitten. Eikä siitä mikrostakaan ole vielä mitään tietoa, kunhan tässä nyt suunnittelen... 
 
Näissä sisustusjutuissa meikäläisellä käy usein niin, että suunnitelma vaikuttaa aluksi erinomaiselta, mutta kun se on toteutunut ei lopputulos olekaan niin hyvä. Tässä hyllykkötilanteessa voi käydä vähän samalla tavalla. Voi olla, että hylly ei toimikaan niin kuin kuvittelin, mutta onneksi sille löytyy muitakin käyttötarkoituksia... ja ihan varmasti. On sen verran kivannäköinen hylly.








 

2 kommenttia:

  1. Pähkäily ja jahkailu sisustusrintamalla kuulostavat niiiin kovin tutulta - sitä on ollut tosi paljon liikkeellä täälläkin päin:) Tsemppiä päätöksen tekoon:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mittaillut ja matsaillut hyllyä ja se ratkaisisi vähän mökin (kroonista) säilytysongelmaa. Ja tällaisilla projekteilla on tapana hieman laajentua...;)

      Poista