sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Siskon "pyöreät"


Kesä ja kesäkuu on meidän kalenterissa juhlien aikaa. Eilen saimme juhlistaa jo maaliskuussa täyttäneen isosiskoni syntymäpäiviä...




 
 
Juhlapaikkana oli Nakkilan vanha Nakkilan Maamiesseuran talo.
Talon historiasta ei allekirjoittaneella ole parempaa tietoa, mutta varmasti se on lähemmäs 100-vuotta vanha.
 
 

 
 
Komeat olivat puitteet sisällä.
Juhlaväkeä tuli paikalle päivän aikana yli sata ja juhlaväki mahtui näihin neliöihin oikein hyvin.
Paikalle oli kutsuttuna niin sukulaisia kuin ystäviä, läheltä ja kaukaa.
 
 
 




Syntymäpäiväsankarille kohotimme tietenkin maljat ja lauloimme onnittelulaulun...




 
 
Sankarille sai tietenkin myös lahjoja.
Sankarin toivomus oli ollut, että hänen matkarahastoaan kartutettaisiin, mutta taisi hän saada jotain muutakin...
 
 





Lahjapöytä
 
 
 

 
 
Ohjelmassa oli ruokailua ja yleistä seurustelua.
Äiti-mummi piti tyttärelleen lämminhenkisen puheen ja taisi siellä kuulijoiden silmäkulmatkin hieman kostua.
Juhlayleisö sai kuulla myös naisporukan laulaman "Aikuinen nainen"-karaoke-esityksen.
 
 
 
Me lähdimme vielä illalla ajamaan kotiin, mutta päivä (tai ilta) jatkui hyvinkin vapaamuotoisesti juhlaväen kesken. Isosiskolleni päivä oli varmasti tärkeä ja ikimuistoinen. Siskoni elämä ei ole ollut aina sieltä helpoimmasta päästä. Positiivisella asenteellaan hän on kuitenkin pystynyt voittamaan vaikeudet ja jatkamaan elämässään eteenpäin. Eikä näitä juhlia taida koskaan liikaa olla...varsinkaan sellaisia, johon saisi koolle kaikki itselle tärkeät ja läheiset ihmiset. Vielä kerran siskolleni oikein lämpimät onnittelut ja halaukset. Perästä tullaan... ;)
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti