torstai 5. tammikuuta 2017

Aarrekarttani vuodelle 2017


Päätinpä kokeilla aarrekartan tekemistä alkaneelle uudelle vuodelle. Melko vaivattomasti sain tehtyä tämän...



 
 
 
Aarrekartassani on vain muutamia kuvia, mutta niiden sisälle voi liittyä useampikin asia.
Joukkoon mahtuu haaveita ja unelmia, mutta myös asioita, jotka ovat toteutettavissa.
Ne ovat aarrekartassani enemmänkin vain muistuttamassa minua.
 
 
 

 
 
 
Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten prosessit etenevät pienessä päässäni.
En ole niitä ihmisiä, jotka toimivat impulsiivisesti, vaan tarvitsen aikaa asioiden käsittelyssä.
Kun asiat muhivat, osa niistä valikoituu pois ja osa "jalostuu" pitemmälle.
 
 
 
 
Ehkä tämä aarrekarttani selkiyttää ajatuksiani tästä tulevasta vuodesta ja tulevaisuudesta.
Siispä avoimin mielin eteenpäin!
 
 
 
 
 
 
 



10 kommenttia:

  1. Aarrekartassasi onkin hyviä ja toteutettavissa olevia asioita.
    Mukavaa loppuviikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin olla melko realistinen ja on siellä joukossa muutama pitkäaikainen haavekin...;)

      Poista
  2. Aarekartasta onkin tainnut tulla aika hitti juttu! Kiva! Itse olen ns aarrekarttaa tehnyt jo pidempään, opiskeluaijoista saakka. Suunnitelmallisuus ja haaveilu kun kuuluu luonteeseeni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alun perin ajattelin, että olisin mennyt johonkin asiaan liittyvään teemailtaan, mutta tein tällaisen karvalakkiversion...;)

      Poista
  3. Kiva idea tehdä itselle aarrekartta, ja katsoa toteutuuko/löytyykö aarre ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli tehtyä nopeasti ja jätin sen vielä esille. Sitä tulee aina vilkaistua silloin tällöin ja ehkä se antaa myös suuntaa tulevalle vuodelle...ehkä...?!

      Poista
  4. Eipä olisikaan huono idea tehdä tämä vuosittain uudelle vuodelle! :)
    Mukavaa tätä vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tällaisen voisi ottaa ihan tavaksi. Eräänlaiseksi suunnannäyttäjäksi! Ja kiitos, mukavaa alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  5. Kiva idea! Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja suht helppo toteuttaa. Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle!

      Poista