sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannuksen mökkielämää


Meillä juhannuksen vietto sujui suhteellisen rauhallisesti ja perinteisesti mökkeillessä...




 
Viime vuonna jäimme kaupunkiin katsastamaan juhannushulinaa (RMJ), mutta tänä vuonna suuntasimme jälleen saaristoon.
Sään haltija tarjosi vähän kaikenlaista säätä, mutta pääasiallisesti saimme nautiskella ihan kelpo kelistä.
Vain lauantai oli kylmä ja sateinen, muuten saimme nautiskella auringonpaisteesta.
 
 
 
 


Poikamme oli kutsunut kaverinsa mukaan ja heidän aikansa kului lähinnä saunoessa ja uidessa.
 Perjantaina lapsijoukkomme vielä lisääntyi, sillä mieheni vanhimman pojan lapset (3 kpl) tulivat yökyläilemään.
Ohjelmassa oli edelleen saunomista ja uimista sekä iltalisänä kalastamista ja läheisellä mäyränpesällä vierailu.
Ikimuistoisia elämyksiä kaikille "koko rahan edestä".
 



 
 
Mökkijuhannus tuntui tänä vuonna erityisen mukavalta, sillä edellisestä mökkiyöpymisestä oli kulunut jo useampi kuukausi.
En ollut ehtinyt käymään mökillä viime talvena (kiitos pojan kiekkoharrastuksen ja kaikkien muiden menojen) enkä myöskään keväällä. 
Nyt oli hyvä syy ja korkea aika aloitta mökkeily!
 
 
 
 
Vaikka mökkimme sijaistee kaupunkialueella (siis kuitenkin saaressa), pääsee siellä hyvin irti kaupungin hälinästä ja hulinasta. Tänä juhannuksena maltoimme ottaa mökillä rennosti, vaikka pientä nurkkien siivousta tulikin aina välillä tehtyä. Meillä tiskit tiskataan käsin, vessassa käydään "huussissa" ja sauna lämmitettään puilla. Sopivasti "extremeä" nykylapsille ja riittävästi mukavuuksia (sähkö ja  kesävesi) aikuisille.
 
 
 
Juhannus on nyt vietettynä ja mieli on rentoutunut. Katseet on suunnattuna kesäkuun viimeiselle viikolle, jossa on odotettavissa jännittäviä (ja toivottavasti hyviä) uutisia sisustuksen parissa...
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että juhannus oli onnistunut. :) Me olimme Vierumäen urheiluopistolla, kaikkea muuta kuin leppoisa ja rauhallinen juhannus. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän tauon jälkeen mökillä oleminen tuntui erityisen mukavalta, jopa jälkikasvumme mielestä!!! Juu, taisin nähdä jostain some-kanavalta vähän fiiliskuvia teidän juhannuksesta :) Mukavalta näytti nekin puitteet ja kukin juhlikoon tavallaan!!! ;)

      Poista
  2. Mukava juhannus teillä ollut! Ja, kaverin kun saa mukaan, niin mökkeilykin sujuu mukavammin. Ja, extreme on aina paikallaan. :)
    Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannus oli todellakin erittäin mukava, eikä kehno sää lauantaina haitannut ollenkaan!!!
      Toivottelen mukavia kesäkuun viimeisiä päiviä! Toivottavasti ehdit myös lomailemaan!!!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Minusta on vain kivaa, ettei mökillä ole kaikkia mukavuuksia. Tiskaaminen on oikein mukava ajanviete, kunhan sitä ei tarvitse tehdä joka päivä :)

      Poista
  4. Mökkijuhannuksissa on aina sitä jotain. Me viihdyimme tänä vuonna ihan kotosalla ja oli ihanan rauhaisa juhannus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia kokeiltu ja juhannusfiilis tulee taatusti missä vaan. Nuorempana vietin juhannukset saaristossa veneillen ja telttailen. Nykyisin mukavuudenhaluisena haluan varmistaa, että on ainakin katto pään päällä... :D

      Poista