sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Lomahaavetta


Niin, otsikon voi ymmärtää ainakin kahdella eri tavalla; voi haaveilla lomakohteesta tai -matkasta tai sitten ihan rehellisesti haaveilla lomasta. Minun otsikkoni viittaa tuohon jälkimmäiseen.






 
Tänä vuonna tulevat kesäkuukaudet tulevat olemaan kaikkea muuta kuin lomailua.
 Opettajan työstäni olen lomalla, mutta olen ajatellut pusertaa opiskelut pakettiin suurimmaksi osaksi kesän aikana.
Tiedossa olisi siis vielä kolme näyttötutkintoa, joista yksi todennäköisesti on kirjallinen työ hirsirakentamisesta Suomessa.
Siihen minun täytyy kerätä ja lukea aineistoa, jonka pohjalta kirjoitan jonkinlaisen koosteen.
Kaksi muuta näyttötutkintoa tulevat olemaan näillä näkymin keskenään hieman erilaisia sisustussuunnitelmia;
toinen perustuu korjausrakentamiseen ja toinen tilan käyttöön liittyvään suunnitelmaan.







Eräänä iltana katsoimme isännän kanssa yhdessä kesän kalenteria todeten, että ohjelmaa on. 
Molemmilla on jonkin verran omia menoja (+ minun opiskeluni), mutta pari viikkoa yritetään ehtiä viettämää yhteistä lomaa mökillä
Meidän perheen miehet lomailevat keskenään muutamaan otteeseen ilman minua, joten sen ajan olen ajatellut pyhittää tehokkaasti opiskeluun.
Tiedossa on siis kiireinen kesä ja pari muutakin (lisä)juttua olen luvannut hoitaa, joista saatan kertoa myöhemmin. 
Vaikka kesä näyttää olevan hyvinkin ohjelmoitu, yritän malttaa ja muistaa pitää myös vapaata.
 




Tämä kesä menee pitkästä aikaa minun osaltani hieman poikkeuksellisissa merkeissä. Siitä on jo useampi vuosi(kymmen) aikaa, kun viimeksi kesäni on ollut näin täyteen "buukattuna". Taisi olla silloin, kun tein opettajan erikoistumisopintoja Jyväskylään. Onneksi koululaisten ja (muiden) opiskelijoiden ansaittu loma alkaa kuitenkin olla jo hyvin lähellä. Meikäläisen  lomahaaveet siintävät jossain kaukaisuudessa - hamassa tulevaisuudessa. Ehkä koulujen syyslomalla...
 


 
 
 

4 kommenttia:

  1. Tiivis, mutta uskon että silti mukava kesä sinulle on tulossa👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tähän on kerran ryhtynyt, ei tässä oikein muu auta. Onneksi on kesä ja pitkät ja valoisat päivät :)Ja uskoisin, että kesästä tulee hyvinkin mielenkiintoinen ;)

      Poista
  2. Meillä sama tilanne, kesä liian lyhyt, ettei tahdota ehtiä lomailemaan.
    Vaikka ollaankin eläkeläisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIH...olen kuullut, että eläkkeellä vasta kiire onkin :D. Mietin vaan, miten kesää saisi pidennettyä, mutta se ei ihan taida onnistua, vaikka kuinka haluaisi... ;)

      Poista