torstai 2. elokuuta 2018

HUIKEE reissu!


Tässä reissussa kävi niin, että matkan aluksi emme oikein tienneet minkälainen päivä olisi tulossa. Lähdimme äiti-lapsi porukalla Porin Yyterissä sijaitsevaan Huikee- kiipeilypuistoon hieman varovaisin mielin. Alkumatkalla meinasimme tehdä jopa täyskäännöksen, sillä keli oli sateista. Pieni säätiedustelu Porin suuntaan sai meidät kuitenkin jatkamaan matkaa ja hyvä niin, sillä muuten olisimme jääneet paisti tästä todellakin huikeesta kokemuksesta... ja päivästä.







Perille päästyämme suuntasimme suoraa Huikee kiipeilypuistoon. Aluksi saimme tietenkin kunnolliset kiipeilyvarusteet ja lyhyen perehdytyksen, jonka jälkeen olimme ns. omillamme. Aloittelimme hieman helpommista radoista, mutta halusimme myös hieman haastetta.



 




Radat olivat suunniteltu ja rakennettu superturvallisiksi. Siitä huolimatta paikkapaikoin kyllä tätä äitiä välillä hirvitti (pääsääntöisesti enemmän ja välillä vähemmän), sillä kun radalle päättää lähteä kiipeilemään ei paluuta enää ole. Siellä ei voi keskeyttää, vaan sinun on pakko jatkaa "etapilta" toiselle radan loppuun asti.




 




Minulle eteneminen oli helpompaa, sillä lapseni pituus (hieman yli 150cm) ja varovaisuus asetti paikka paikoin haasteita hänelle. Oli hieno huomata, miten hän tsemppasi ja taisteli omia pelkoja vastaan ja oli selvästi tyytyväinen, kun pääsi tekemään loppuliun ja rataosuus oli selvitetty. Menimme helpot radat kaikki ja keskivaikeista menimme vielä kaksi, joten kaiken kaikkiaan kävimme seitsemän erilaista rataa läpi. Aika hupeni ja huomasimme, että kaksi ja puoli tuntia kiipeilyä oli mennyt todella nopeasti. Jokainen meistä oli hiestä märkänä, mutta todella tyytyväisiä tähän kiipeilykokemukseen.



 





Kiipeilyn jälkeen pääsimme kokeilemaan vielä maastopyöräilyä FAT-pyörien kanssa ja tämä jos mikä olikin vasta hienoa!  
Paksurenkaisilla pyörillä pääsi liikkumaan ketterästi maastossa eikä aivan pienet töyssyt tuntuneet missään.
 Pyöräilyreitti oli suunniteltu kivasti kulkemaan kangasmaastoisessa metsäpoluilla ja eteneminen oli hauskaa.
Mehän hurahdimme tähän lajiin välittömästi. Tätähän voisi tehdä useamminkin.




 
 


 
Syömisen jälkeen lähdimme kävellen vielä Yyterin uimarannalle uimaan päivän hiet pois. Vesi oli sopivan vilpoista ja uimareissu teki todellakin hyvää.
Tämän jälkeen olimme valmiita lähtemään kotiin päin, suhteellisen väsyneinä, mutta onnellisina, sillä olimme viettäneet todella mukavan päivän.



 
 




 
Retkikohteet täytyy nykyisin valita vähän sen mukaan mitä lapset haluavat, sillä luulen, että nämä yhteiset äiti-lapsi-reissu voivat lähivuosina olla sellaista harvinaista herkkua. Porin Huikee on meidän alueella lähin seikkailupuisto, joka on siis ulkona. Tämän päiväisen kokemuksen jälkeen en voi muuta kuin suositella paikkaa. Henkilökunta oli avuliasta ja mukavaa ja paikallinen palvelu pelasi muutenkin kiitettävästi. Jos haluat lähteä kokemaan hieman jännitystä (ja korkeita paikkoja) ja ehkä jopa ylittää itsesi, on Huikee loistava paikka siihen. Se ei valitettavasti sovi pienille lapsille, mutta Yyterin hiekkaranta sen sijaan on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka ihan koko perheelle.




 
 
 

 
 
Lähetän vielä ison kiitoksen Tiilalle ja Eelille, että saimme jakaa näin huikean päivän kanssanne! 
Tällä porukalla olemme tehneet kahtena kesänä äiti-lapsi- reissut ja nyt suunnittelimme, jos ensi kesänä lähtisi "seikkailemaan" Ruotsin puolelle
Katsotaan, saadaanko vielä silloin pojat mukaan. Toivottavasti, sillä yhdessä tekeminen ja kokeminen on ihan parasta! <3





 
 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Näytti kyllä kivalta ja teillä on ollut huippuihana päivä! Mukavaa alkanutta elokuuta❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtavA!!! Hyvää elokuuta sinullekin...!

      Poista
  2. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa❣️Ihania muistoja huikeesta päivästä ��

    VastaaPoista
  3. Ihana päivä teillä ollut. Juuri viikonloppuna kun käytiin Yyterissä mietittiin, joko isojen kanssa Huikeeseen voitaisiin mennä. Pojat kun on aika lyhkäisiä ja useammassa kohtaa kun pituutta tarvittasiin. Ehkä ensi vuonna isoilla pituutta riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo pituus oli ainakin meidän pojalla aika ratkaisevaa, hän kun ei ole erityisen ketterä...eikä oravan sukua :). Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka!

      Poista
  4. Kivan näköinen seikkailupuisto! Tuollaiset ovat hauskoja ja itsekin olen käynyt täällä pääkaupunkiseudulla vastaavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno kokemus. Olen ymmärtänyt, että vastaavanlaisia on eri puolella Suomea. Tämä on meidän lähin...ja onneksi vielä hyvä sellainen! Tuli vähän haastettua itse sekä fyysisesti että henkisesti. Päivän jälkeen oli kyllä voittajafiilis! :D

      Poista
  5. Ihan huikeassa paikassa olette seikkailleet. Ootte te rohkeita mammoja, minä olisin pysynyt maan tasalla, koska kärsin korkeanpaikankammosta.
    Ihanaa iltaa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa ja kieltämättä paikka ei ole tarkoitettu välttämättä korkeanpaikankammoisille. Turvavaljaat ja -narut varmistivat kuitenkin sen ettei putoamaan olisi päässyt. Hieno kokemus!
      Kiitos toivotuksista. Toivottelen sinullekin oikein mukavaa loppu viikkoa!

      Poista
  6. Kiipeily on kyllä kivaa, vaikka minuakin kyllä on pariin otteeseen mukana olleena hirvittänyt. Nyt kesälomalla Ranskassa lähtivät meidän teinit isänsä kanssa siellä oleville vähän isommille radoille (yhden radan läpikäynti kestää yli tunnin) ja loppujen lopuksi päätyivät samaan paikkaan kolmesti, niin hauskaa heillä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin yllättynyt, kuinka hyvin pystyin vielä kiipeilemään. Minulla ei oikeastaan ole korkeanpaikankammoa, mutta epätasaisilla ja huterilla alustoilla liikkuminen on haastavaa...ja kivaa! Olisi kiva joskus päästä toisenlaisiinkin kiipeilypuistoihin, sillä tämä kokemus ei todellakaan aiheuttanut kammoa, vaan pikemminkin lapsenomaista innostumista. Ja tuo maastopyöräily oli kans ihan ehdoton!
      Kiva, kun kävit kommentoimassa!

      Poista