sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Blogini - päiväkirjani, ajatuksia bloggaamisesta...


Aina silloin tällöin tulee miettineeksi blogiharrastusta ja sen mielekkyyttä. Pohdiskelua lisää erityisesti se, kun huomaan jonkun lopettavan blogin ylläpidon ja siirtyvän muihin some-kanaviin. Kieltämättä blogeissa on (ymmärtääkseni) menossa jonkinlainen murrosvaihe ja ihmiset hakevat uusia tapoja tavoittaa lukijansa. Vaikka minulla on henkilökohtainen ja yrityksen tilit sekä FB:ssa että Instassa, aion pysyä edelleen tiukasti myös bloggaajana.







On totta, että blogin ylläpitäminen vie aikaa. Välillä postausten välit tulevat väkisinkin pitkiksi, mutta tästä en ole enää pitkiin aikoihin ottanut mitään painetta. Minulle blogin pitäminen ei ole tapa ansaita elantoa, vaan se toimii minulle puhtaasti itseilmaisun lähteenä ja jonkinlaisena päiväkirjana. Tänne blogiin tulee kirjoitettua milloin mistäkin aiheesta, maan ja taivaan välillä. Perinteiseen päiväkirjaa verrattuna blogaamisessa on se hyvä puoli, että saan liitettyä tänne valokuvia, mutta  toisaalta, koska tämä on myös julkinen, en kirjoittele kovinkaan henkilökohtaisista asioista. On kuitenkin mukava aina silloin tällöin selata vanhoja postauksia ja muistella menneitä.






 
 
Blogin kautta olen saanut myös ihania blogiystäviä läheltä ja kaukaa. Me raumalaiset blogaajat olemme muodostaneet yhteisen blogiyhteisön RAUMAblogit, joka toimii hyvin epäsäännöllisen säännöllisesti. Koska ryhmämme koostuu hyvin "sekalaisesta seurakunnasta", asettaa se toiminnallemme myös haastetta. Ongelmanamme on, miten toimia niin, että kaikki bloggaajat hyötyisivät toiminnastamme, sillä blogitaustoista johtuen myös kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. 








Olemme yrittäneet kääntää tämän kuitenkin vahvuudeksemme ja eilen lauantaina pääsin ensimmäistä kertaa mukaan hieman laajempaan blogiyhteistyöhön Rauman yrittäjien/ Rakastunut Raumaan- kauppiaiden kanssa. Me bloggaajat kiersimme raumalaisissa yrityksissä koko päivän ajan ja saimme kuulla mielenkiintoisia tarinoita niistä. Tarkoituksena oli myös herättää paikallisia yrityksiä huomaamaan, että meillä bloggaajilla on some-kanaviemme myötä paljon näkyvyyttä. Tällä yhteistyöllä yritämme saada myös viritettyä aktiivista kanssakäymistä yritysten ja meidän bloggaajien välillä. Päivä oli todella hyvä ja antoisia, ja kunhan saan käsiteltyä kuvat, tulen kirjoittamaan niistä lisää täällä blogissani.


 
 
 



Minulle blogin kirjoittaminen ( ja valokuvaaminen) on edelleen  tärkeä ja rakas harrastus.
Vaikka en ole "mestarikirjoittaja", koen tämän tavaksi purkaa ajatuksiani ja tuntojani, välillä vähän kevyemmällä tai painavammalla kynällä.
 Kirjoitin lapsuudessani ja nuoruudessani päiväkirjaa todella ahkerasti, mutta aikuistuessani se loppui kokonaan.
Blogiharrastukseni kautta olen löytänyt sen uudestaan ja siitä olen nyt enemmän kuin iloinen.




Blogiharrastukseen tuo lisää sisältöä, kun aina silloin tällöin saa jakaa ajatuksia ja kokemuksia muiden bloggaajien kanssa. RAUMABlogit - porukan lisäksi kuulun myös 40+- Blogit -portaaliin, jonka myötä olen saanut lisää näkyvyyttä ja laajemman lukijakunnan. Vaikka kirjoitan blogia lähinnä itselleni, on erittäin mukavaa huomata, että niitä on lukenut (omien sukulaisten lisäksi) joku muukin. Vaikka bloggaaminen voi "trendilajina" olla jo hieman hiipumaan päin, aion kuitenkin jatkaa omaa blogiharrastustani... ja edelleen ehdottomasti omalla tyylilläni.






12 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että blogaaminen on sinulle hyvä ja mieluisa tapa purkaa ajatuksia etkä ole lopettamassa blogisi ylläpitoa. Liian moni hyvä blogi on loppunut viime aikoina. Itsekin pidän kirjoittamista todella terapeuttisena ja siksi haluan ehdottomasti myös jatkaa. Blogin myötä olen opetellut valokuvaamista ja myös siitä on tullut itselle yksi, mukava harrastus. Minusta on tärkeää, että jokainen meistä ylläpitää blogiaan juuri sillä omalla tyylillään. Toki monilla blogaajilla on yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja niin postauksia kuin yhteistöitäkin tehdään samoista aiheista ja samojen yritysten kanssa. Mutta se ei ole keneltäkään pois, koska jokainen tekee sen omalla tavallaan. Ihanaa blogikesää sinulle, Satu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvaaminen on minusta hieno lisä tähän harrastukseen ja niin kuin kirjoitit, koen tämän kaiken myös terapeuttisena. Koska kirjoitan "lifestyle"-tyylisesti, voin kirjoittaa tänne melkein mitä tahansa...ja juuri sen koen ainoana mahdollisena tapana olla bloggaaja. Eilinen päivä RAUMABlogit yhteisömme kanssa oli hyvin voimaannuttava kokemus ja siitä sai kummasti virtaa...
      Oikein ihania (blogi)hetkiä myös sinulle!!!<3

      Poista
  2. Samoilla fiiliksillä täälläkin. Blogista on tullut minulle todella mieluinen harrastus, vaikka se viekin paljon aikaana samalla. Välillä pidän vähän lomaa somesta ja sitten taas porskutellaan eteenpäin. Minä tykkään kertoa omista jutuistani ja onhan se ihan mahtavaa kun lukijat kommentoivat juttuihin.
    Ihanaa sunnuntaita ja kivaa alkavaa viikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin...ja todellakin kaikki kommentointi on kivaa. Haaveeni on , että pääsisin jokus osallistumaan myös 40+ blogiportaalin tilaisuuksiin, sillä olisi niin kiva tutustua blogiystäviin ihan "livenä".
      Bloggaillaan! :D

      Poista
  3. Kyllä oli mahtava bloggaripäivä♥ Tästä riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa - on meillä kiva porukka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vieläkin ihan fiiliksissä. kirjoitin tänään jo yhden postauksen valmiiksi, mutta julkaisen sen vasta myöhemmin tällä viikolla. Niin voimaannuttava päivä ja miten hienoja yrityskertomuksia! Ja uskon, että vaikka RAUMAblogit on hieman "kirjavaa" porukkaa, se on myös meidän kantava voimamme. Yhteisiä juttuja on hieman vaikea kehitellä, mutta yrityskierros oli hyvä kokemus varmasti meille kaikille...kyllä taas jaksaa!!! <3

      Poista
  4. Oli mukava lukea ajatuksiasi bloggaamisesta. Minulle bloggaaminen on erityisen mieluisa harrastus. Kirjoittaessani jäsentelen kokemaani, näkemääni ja tekemiäni asioita. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle, toivottelee Tarja / Ruusu-unelmia ja villasukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä taitaa olla aika moni blogiharrastukseen hurahtaneita. Vierailu toisten blogeissa on aina yhtä mielenkiintoista ja on ihana saada uusia tuttavuuksia...
      Aurinkoisia toukokuun päiviä sinulle!

      Poista
  5. Eilen oli kyllä niin mukava päivä. Itseä harmittaa kun jäi muutama yritys etten päässyt mukaan, teillä oli olut mukavat vierailut.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa! Vierailukohteita taisi olla jopa vähän liikaakin. Miten ihania yritystarinoita saimme kuullakaan. Toivottavasti syksyllä olisi samantapainen reissu ja vielä ennen kesälomia voi olla, että järjestetään jotain PICNIC-reissua.
      Oikein hyvää alkanutta työviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Itse tuoreena blogin omistajana olen jo ehtinyt miettiä tämän mielekkyyttä. Minulla ei ole ns. suurta sanomaa. Lähinnä tykkään ottaa kuvia ja niitä on kiva esitellä :) Instaa käytän ahkerasti ja kivoja harrastuksia nämä molemmat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaamisessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse olakaan mitään suurta. Ammattibloggaajilla on todennäköisesti hieman suuremmat paineet yleisölle, mutta näin harrastelijana en ota sisällöstä kovinkaan suurta painetta. Tietenkin kirjoittamista helpottaa huomattavasti se, jos edes vähän johonkin suuntautunut. Minusta valokuvatkin ovat vallan mainio peruste blogille. Minulla on myös onsta ja se on ollut jo ennen FB:a. Blogin puolelle voin kuitenkin kirjoitella samaan postaukseen enemmän tekstiä ja kuvia kuin Instaan, mutta nämäkin taitavat olla niitä "makukysymyksiä"...joten kukin "taaplatkoon tavallaan"...Mukavaa kevättä sinulle! :)

      Poista