torstai 2. toukokuuta 2019

Keittiön ikkunalla


Se olisi sitten toukokuu. Kevään kunniaksi halusin tuoda keittiöön vähän vihreätä.  Ikkunan suunta on pohjoiseen, joten kasvien valinta tänne on suhteellisen helppoa, kun ei tarvitse ajatella auringonpaahdetta. Kävin ostamassa ikkunan edessä olevalle pöytätasolle Rosmariinin ja koko talven roikkunut kynttilälyhty sai uuden tehtävän...




 
 
 
Kynttilälyhdyn sain muutama vuosi sitten joululahjaksi siskoltani, mutta nyt muokkasin sen kukka-amppeliksi.
Kasvin valinta ei ollut ihan helppo, sillä en halunnut ihan perinteistä viherkasvia ja myös viherpeukalotaidot asettavat omat rajoitteensa.
Kodinonnea olin alun perin ajatellut, mutta haasteellisen hoidettavuutensa vuoksi luovuin kuitenkin ajatuksesta.
Asiantuntijan avustuksella innostuin tästä hieman vahapintaisesta kasvista, joka ei ole niin herkkä kastelusta.
Minulle kerrottiin tämän kasvin nimikin, mutta jo kotiin tullessani olin jo unohtanut sen, valitettavasti.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Poistin lyhdyssä olevan lasisuojuksen ja kasville ostin vielä kauniin suojaruukun.
Se sopi juuri ja juuri tuohon ja lopputulos on erittäin kivan näköinen. 
 
 
 
 
 
 
 
 
Keittiö sai vähän väriä ja ikkunanäkymä on mielenkiintoisemman näköinen, kun tuo amppeli ei ole liian iso ja hallitseva.
Viherkasveilla on ihmeellinen vaikutus, sillä se tekee heti tilasta viihtyisämmän.
Pieni viherpäivitys taitaa tapahtua seuraavaksi muuallakin kodissamme...
 
 
 
 
 
 
 
 
Siinä ne nyt ovat vielä hengissä ja salaa haaveilen myös pienimuotoisesta yrttikokoelmasta.
Tuohon ikkunan edessä olevalle sivupöydälle sopisi niin hyvin pieni yrttitarha vanhassa puulaatikossa,
Näillä viherpeukalon taidoilla taidan kuitenkin tyytyä näiden kahden viherkasvin hengissä pitämiseen.
 
 
 
Vaikka toukokuu enteilee jo kesän alkua, piha ja puutarha ovat saanut toistaiseksi olla rauhassa.
Olen ajatellut, että vasta kesäkuussa, kaiken kiireen hälvettyä, keskityn  terassin ja pihan elvyttämiseen.
Viime kesä meni niin tiukasti työn ja opiskelun merkeissä, ettei puhti riittänyt enää sinne, mutta jos tänä kesänä taas innostuisi.
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Onpa kaunis. Ihan kun ruukku olisi aina kuulunut tuohon telineeseen! Pakko varmasti täälläkin vähän lisätä vihreyttä ainakin keittiöön.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kiva ja varsinkin , kun pystyi hyödyntämään jo olemassa olevaa tavaraa. Ei tarvinnut ostaa uutta! Jo pienikin lisäys viherkasveja tekee ihan erilaisen tunnelman...ei muta kuin viherkasviostoksille! Ja oikein rentouttavaa viikonloppua sinulle! <3

      Poista
  2. Hauska idea, kyntteliköstä amppeli.
    Toivottavasti lämpö palaa ja saadaan vihreää myös lisää ulos. Niin, ja että lauantaina olisi mukava ilma meidän kierrellä ympäri kaupunkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän välttää turhan tavaran ostamista ja siitä se ajatus sitten lähti. Kevät otti hieman takapakkia, mutta eiköhän lauantai mene säässä kuin säässä...ja taatusti hyvässä seurassa! Nähdään!

      Poista
  3. Hei mullakin on juuri toi sama kukkanen, tosin en minäkään nimeä muista. Laitan joskus kuvaa blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli joku " mummon...jotain" ja en tullut kysyneeksi, kuinka isoksi tämä voi kasvaa...joten laita kuvia vaan... :)

      Poista