perjantai 5. heinäkuuta 2019

Reissu Tukholmaan


Meille on tullut jo perinteeksi lähteä kerran kesässä lapsen kanssa johonkin reissuun, ihan vaan äiti ja poika yhdistelmällä  Näihin äiti-poika- reissuihin lähdemme aina yhdessä poikamme koulukaverin ja hänen äitinsä kanssa. Kaksi vuotta sitten teimme miniristeilyn ja viime kesänä kävimme Huikee-seikkailupuistossa. Tänä vuonna päätimme lähteä lahden toiselle puolelle, Tukholmaan.







 
Koska halusimme viettää Tukholmassa aikaa enemmän kuin yhden päivän, varasimme reissuun kolme päivää. Lähdimme Turusta iltalaivalla ja olimme aamulla aikaisin Tukholmassa. Olimme varanneet aamiaisen hotelliin, joten saimme syötyä kunnolla ja jätettyä matkatavaramme hotellin säilytykseen.
Koska kaupat aukesivat vasta klo 10.00, saimme myös kulutettua hotellissa hieman aikaa ja hioa päivän suunnitelmat valmiiksi.
 
 






 
Tukholmaan oli luvattu epävakaista säätä, joten päätimme käyttää ensimmäisen (sateisen) päivän Tukholman keskustassa shoppailemalla.
Paikallisbussilla pääsimme näppärästi keskustaan, jossa menikin koko päivän. Kävimme mm. NK-tavaratalossa, jossa kiertelimme ja teimme maltillisesti ostoksia. Siellä meidän oli ehdottomasti päästävä Magnum-jätskibaariin, jossa "baarimestarit" loihtivat meille jokaiselle haluamamme jäätelön.
Hauska ja herkullinen visiitti.





 
 


Iltapäivällä suunnistimme vanhaan kaupunkiin. Käveleminen vanhoilla kaduilla saivat meidät äidit ihastelemaan sen tunnelmaa.
Välitankkaus tehtiin pienessä kahvilassa, jossa nautimme isot perinteiset kanelipullat. Kiertelimme kuninkaanlinnan pihalla ja pohdimme minkälaista elämä on joskus ollutkaan. Kävely vanhassa kaupungissa oli mukavaa, eikä mukana ollut nuorisokaan valitellut. Vielä ennen hotellille menoa, kävimme shoppailukierroksella Åhlensissa. Olimme koko päivän kävelleet (askeleita 22 000) ja illalla oli erittäin mukava päästä takaisin hotellille.
Lepuutimme hetken jalkoja, jonka jälkeen lähdimme syömään vielä iltapizzat. Päivän jälkeen uni maistui meille matkalaisille paremmin kuin hyvin.





 
 
 
 
Seuraava päivä oli tarkoitus viettää Gröna Lundin huvipuistossa. Säätiedotuskin lupasi parempaa säätä, joten laitoimme suunnitelmat täytäntöön ja lähdimme jälleen liikkeelle paikallisbussilla. Perillä olimme sen verran ajoissa, että huvipuistossa oli auki vain ns. pieni osa, joten kävimme muutamissa laitteissa vähän "lämmittelemässä" isompia koitoksia varten. Kello 11.00 jälkeen aukeni jo koko huvipuistoalue, jolloin hurjimmatkin laitteet olivat käytössä. Olimme ostaneet  rannekkeet, joilla meillä oli mahdollisuus käydä jokaisessa laitteessa rajattomasti. Gröna Lund ei ole kovinkaan suuri alue, joten se on helppo hahmottaa. Härveleitä on mahdutettu alueelle kiitettävästi ja sieltä löytyy laitteita taatusti jokaisen hurjapään makuun. 
 






 
 
 
Päivä oli lähtöpäivämme, joten n. kuuden tunnin aikana ehdimme käydä aika monessa härpäkkeessä vaihtelevilla kokoonpanoilla. Tosiasia on, että siellä olisi saanut aikaa kulutettua pitempäänkin. Alueella ei ollut ihan mahdottomasti ihmisiä, joten laitteisiin jonottaminen oli vielä inhimillistä eikä siihen tuhlaantunut aikaa. Sää vaihteli auringonpaisteesta vesikuuroihin, mutta se ei meidän tahtia haitannut. Välillä pidettiin ruokatauko ja sitten taas jatkettiin.  Huvipuiston ikimuistoisin paikka meidän porukalle taisi olla kummitustalo, jossa piti ihan omin jaloin liikkua huoneesta toiseen. Toinen toisistamme kiinni pitäen liikuimme huoneissa puolihysteerisinä pelosta ja jännityksestä sekaisin. Voi sitä naurun ja helpotuksen määrää, kun selvisimme sieltä ulos "ehjin nahoin".





 
 
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös päivämme Tukholmassa.
Iltapäivällä lähdimme hotellille hakemaan matkatavaramme ja valmistauduimme kotimatkalle.
Siirtyminen terminaaliin tapahtui vaivattomasti, sillä hotellimme sijaitsi vain n. 300 metrin päässä siitä.
Yölaivalla matkustaminen sujui ongelmitta ja olimme Suomessa seuraavana aamuna klo 7.00.
Pysähdyimme vielä aamupalalle, jonka jälkeen huristimme turvallisesti kotiin.
 
 
 
Matkamme oli erittäin onnistunut. Pojat ovat jo niin isoja, ettei heissä ollut kaitsemista ja (ainakin vielä) meidän äitienkin seura kelpasi. Vietimme mukavia hetkiä yhdessä ja tässä porukassa kukaan ei innostunut "sooloilemaan" omiaan. Tukholma on hyvä matkakohde lapsiperheille, sillä katsottavaa ja tekemistä riittää taatusti useammallekin päivälle. Liikkuminen (paikallisliikenteessä) Tukholmassa on helppoa, edullista ja vaivatonta. Kolmen päivän reissu tuntui tässä kohtaa sopivalta ja tämän erittäin mukavan matkakokemuksen jälkeen aloimmekin jo suunnittelemaan seuraavaa.
 
 
 
 
Tulipa todistettua jälleen kerran, että matkailu avartaa ja hyvässä seurassa muistojen jakaminen moninkertaistuu...
 
 
 
 
 
 
 



8 kommenttia:

  1. Mä oon käynyt nuoruudessani Tukholmassa, keväällä vain rannassa.
    Kivan näköinen paikka, tykkäsin varsinkin vanhasta osasta. Pitäis mennä uudelleen oikein maihin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholma on kyllä kiva kaupunki. Tekemistä ja katsomista löytyy taatusti jokaiseen makuun...

      Poista
  2. Teillä on ollut mukava reissu ja Tukholmassa riittää kyllä tekemistä sekä katsottavaa. Me oltiin alkukesästä ja nyt suunnittelenkin reissua ystäväni kanssa, pääsisi kunnolla kiertämään sisustusliikkeitä yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä reissu oli tosiaankin enemmän ladten ehdoilla. Jos olis ns. aikuisten matka, kohteet olisivat taatusti erilaiset...😉

      Poista
  3. Tosi kiva reissu teillä on ollut ja puuhatkin varmasti teineille mieluisia. Muistankin vielä sen teidän viime vuoden kiipeilyreissun.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun teinit lähtevät vielä meidän kanssa reissuun. Voi olla, että muutaman vuoden päästä ei enää lähdetäkään ja muistellaan näitä reissuja lämmöllä...
      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekim...ja lomanjatkoja!

      Poista
  4. Kaupunkilomat ovat aina mukavia!!
    Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja toivottavasti nuoriso-osasto innostuu matkoista jatkossakin.
      Oikein mukavaa heinäkuuta sinulle myös!♡

      Poista