sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kuvauksen kohteena



Yritykseni S T A I L I A M O :n kotisivut tulevat uudistumaan ja sitä varten päätin tällä kertaa satsata valokuviin. Aikaisemmat kotisivun kuvat oli otettu ilmaisista kuvapankeista, mutta nyt halusin, että kotisivut henkilöityy enemmän minuun ja persoonaani.






Valokuvaajaksi päätin pyytää opettajakollegani Johanna Kaisjoen, joka tekee valokuvausta oman työnsä ohessa.
Hän on keskittynyt henkilökuvauksiin ja kuvaa mielellään ulkona luonnonvalossa.
Olin miettinyt valmiiksi muutamia ideoita, joita sitten Johannan kanssa kävin läpi ennen kuvaussession alkamista.
Kuvauspaikaksi valikoitui Gloria-keittiöiden showroom ja sen lähistöllä sijaitseva puistoalue.



 




On vähän hassua, että pidän valokuvaamisesta, mutta kuvauskohteena oleminen onkin jo toinen juttu.
Minulla on vaikeata olla kuvissa luonteva ja sen lisäksi olen melko kriittinen omia kuvia kohtaan. Tiedän, että harva yleensä nauttii kuvauskohteena olemisesta.
Jotenkin kuvaushetkellä minä vaivaannun siitä, että olen keskipisteenä ja kameran linssi kohdistuu minuun. Johannan rempseällä, innostavalla ja rennolla otteella kuvauskokemuksesta tuli kuitenkin miellyttävä. Jännittäminen ja "pönöttäminen" alkoi tuntua vähemmän epämiellyttävältä.
Olimme varanneet kuvausaikaa noin tunnin, mutta se aikataulu ei kyllä pitänyt alkuunkaan.
Kuvia tuli otettua lukematon määrä ja lopputulos oli jo samana iltana minun arvioitavissa.
Ja hyviähän niistä tuli.
 






Koska kuvat tulevat yritykseni kotisivuille, ideana oli käyttää lähes jokaisessa kuvassa brändiväriäni keltaista, tavalla taikka toisella.
Keltaisesta kahvimukista tuli monen kuvan "lisuke", mutta keltainen näkyy myös asusteena (kengät) tai muuna kuvasomisteena (tyyny ja sitruunapuu).
 Lisäksi Johanna kuvasi minulle materiaalia myös SOME-kanavien ja mahdollisten mainosten käyttöön.
Sain lukuisan määriä kuvia sekä värillisenä että mustavalkoisena, joten ihan heti valokuvat eivät tule loppumaan.




Kuvauskohteena oleminen on ollut oman mukavuusalueen ylittämistä, josta selvisin omasta mielestäni hyvin.
Nyt kuitenkin suunnataan jo kohti uutta viikkoa, jossa on tiedossa uusia haasteita hääjärjestelyjen osalta.
Kesäloman jälkeinen työn aloitus on ollut sen verran aikataulutettua, että bloggaamiselle ei ole jäänyt juurikaan aikaa.
Ymmärrätte varmaan... ja sama meno tuntuu jatkuvan vielä hetken.


Ihanaa elokuun viimeistä viikkoa!



 

4 kommenttia:

  1. Kuvat ovat upeita. Ihana tuo idea tuon keltaisin käyttä erilaisilla tavoilla.
    Kivaa viikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kuvia katsoo niin kriittiseti, mutta kyllä nämä ihan onnistuneita ovat...ja parempia ei tästä naamasta taida edes saada :D

      Poista
  2. Upeita kuvia! Toivotan sinulle sopivan työntäyteistä elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen verran on työntäytteinen syksy tiedossa uudessa vastavalmistuneessa koulussa, että uusille sisustustoimeksiannoille ei juurikaan ole tilaa. Yritän saada kotisivut kuntoon ja yritän sen jälkeen pitää työt kohtuullisina.

      Poista