Pohdiskelua jaksamisesta ja oman työn rajaamisesta

Niin se vain on , että meidän opettajienkin (pitkä) kesäloma päättyy ja se arki asettuu vähitellen uomilleen. Muutama viikko menee enemmän tai vähemmän vielä arkirytmitystä säätäessä, mutta eiköhän se tästä loksahda paikoilleen. Olen jo vuosia kyseenalaistanut omaa tapaani tehdä työtä ja tänä kesänä sain tehtyä ajatustyötä rauhassa. Asioiden kypsyttely on tuottamassa tulosta ja ajattelin jakaa siitä osan teidän kanssanne

Meillä uudessa koulussa koulutyö oppilailla alkaa klo 8.30. Aikaisempaan koulunaloitusaikaan muutos on 15 minuutin verran myöhemmin. Nyt minulla on oiva mahdollisuus yrittää muuttaa tapaani tehdä työstä. Ennen olen lähtenyt todella hyvissä ajoin töihin, mutta nyt yritän tiivistää aamujani huomattavasti tehokkaammin. Siksi olen tehnyt alustavan päätöksen, että en esim. avaa tietokonetta kotona ollenkaan aamulla. Olen päättänyt (tai ainakin ajatellut), että Wilma-viestit ja sähköpostit katson vasta työpaikalla, johon menen 30-45 min. ennen kuin ensimmäiset opetustunnit alkavat.

Työpäivät päättyvät vaihtelevasti 12.30-13.30 ja uuden koulun aloitus vaatii alussa paljon yhteistyötä ja suunnittelua. Tässä kohtaa koen tärkeäksi oman työn rajaamisen. Tunnollisena ja helposti innostuneena ihmisenä vaarana on, että opetustuntien jälkeiset tunnit koulussa (joista emme tietenkään saa mitään korvausta) alkavat kertymään ja työpäivän pituus levahtaa kuin huomaamatta pitkäksi. Helposti töitä (s-postiin vastaamista, suunnittelua, tuntien valmistelua ) tulee jatkettua vielä kotonakin, joten viikkotuntimääräksi tulee ihan jotain muuta kuin se 22 tuntia opetusvelvollisuutta, mistä saan myös palkkani.

Koska olen useamman vuoden ajan työstänyt omaa tapaani tehdä työtä ja viimeistään tässä kohtaa, kun ryhdymme toteuttamaan uutta opetussuunnitelmaa määrätietoisesti, täytyy muuttaa myös omia työtapoja, sekä konkreettisesti opetuksen että työajan suhteen. En voi tehdä töitä enää samalla tavalla kuin esim. 10 vuotta sitten. Oppilaat, perheet, koulumaailma, yhteiskunta ja koko maailma on muuttunut huimasti, siksi minunkin täytyy (opettajana) muuttua. Nyt ei saa ymmärtää väärin, että olisin vuodesta toiseen junnannut paikoillani, vaan kysymys on enemmänkin "syvällisemmästä" muutoksesta.

Minulle tämä on nyt loistava mahdollisuus oman työn rajaamiseen, sillä vaikka olen hyvin innostunut työstäni, pelkään sen myös uuvuttavan. Oman työn ja työajan rajaaminen on nyt "ykkösprioriteettini". Se ei voi olla näkymättä omassa luokkatiimissäni. Minulla on erittäin osaava ohjaajatiimi tukenani luokassa, mutta he ovat tottuneet, että teen työtäni tietyllä tavalla. Työtapamuutokseni tulee vaikuttamaan väkisinkin myös heidän tapaansa tehdä työtä. Ymmärrän, että tämä saattaa aiheuttaa ihmettelyä, keskustelua ja ehkä jopa kyseenalaistamista, mutta muutos on tapahduttava, oman itseni takia. Sen, miten teen työni, pitää riittää heille ja ennen kaikkea minulle.

Meillä on uusi iso koulu, jossa on paljon osaamista ja voimavaroja. Pienessä koulussa toimiessa on saanut/joutunut vastaamaan monista asioista, mutta nyt meitä vastuunkantajia on huomattavasti enemmän. Oivalsin tämän viime keväänä yhdistyvien koulujen yhteistyötapahtumassa, jossa olimme järjestäneet oppilaille tutustumispäivän. Ideoita (ja vastuunkantajia) oli huima määrä ja päivä oli erittäin onnistunut. Oli oikeastaan ihmeellistä, että sain keskittyä vain muutamaan juttuun eikä olla se "jokapaikanhöylä". Nyt opettelenkin jakamaan vastuuta ja luottamaan siihen, että hommat hoituvat, vaikka en ole mukana säätämässä. Ei ihan helppo juttu tämäkään...

 

 

Toiveikkaana olen aloittamassa uutta lukuvuotta. Haasteita tulee olemaan varmasti ja paljon, en pelkää niitä. Enemmän pelkään, että unohdan pitää huolta itsestäni ja uuvun tässä hektisessä elämänvirrassa. Minun on viimeistään nyt opeteltava olemaan terveellä tavalla itsekäs, kohtuullistaa työn tekemistä ja "hidastaa elämää " , sillä minulla on vain tämä yksi elämä elettävänä... ja unelmia vielä toteutettavana.

Koska nyt olen kirjannut ajatukseni tänne blogiini, on ajatustyöni ja pohdiskeluni saavuttanut tietyn päätepisteen.

Toimikoon tämä kirjoitus minulle jatkossa muistutuksena ja ohjenuorana, etten vahingossakaan luiskahda vanhoille urille.

Näiden pohdintojen myötä aloittelen koulutyötä...

 

 

 

Kaikkea hyvää lukuvuotensa nyt aloittaville oppilaille ja heidän kanssaan työskenteleville aikuisille!