Pysähtymisiä

Elokuu on sisältänyt poikkeuksellisen paljon erilaisia tunnetiloja, laidasta laitaan. Tässä kuussa on ollut sekä iloa että surua, innostumista ja turhautumista, onnistumisia ja epäonnistumisia...

Työn aloittaminen uudessa vastavalmistuneessa koulussa on ollut erittäin mukavaa, mutta myös haastavaa. Keskeneräisyyden sietäminen on vaatinut kärsivällisyyttä, luovuutta ja kekseliäisyyttä. Lukuvuoden aloitus ei suinkaan ole ollut helppoa ja työpäivät ovat venyneet väkisinkin pitkiksi. Onneksi työyhteisö on innostunutta ja ilmapiiri on positiivinen. Sillä jaksaa kummasti. Työpäivän jälkeen väsymys tuntuu loppu viikolla ihan fyysisesti ja illalla ei ole vaikeutta saada unen päästä kiinni. Muutaman viikon jälkeen voin todeta, että pahin kaaos taitaa olla jo takanapäin.


 

Kaiken alkuinnostuksen keskellä olen saanut kokea myös, miten elämä osaa muistuttaa myös sen varjopuolista. Hyvä ystäväni menehtyi elokuun alussa äkillisesti ja sen asian ymmärtäminen on ollut vaikeaa. Hetkessä oman elämän arvot menevät pohdinnan alle ja sitä pysähtyy miettimään, mikä tässä elämässä on loppujen lopuksi tärkeintä. Ystäväni poismeno kosketti laajasti monia ihmisiä ja omat tunnetilat ovat vaihdelleet paljonkin. Saatoimme ystävämme viimeiselle matkalle viime viikon loppuna, jolloin siunaustilaisuuteen kokoontui myös joukko (nuoruus)vuosien takaisia partiokavereita. Oli jopa vähän absurdia, että ystävämme poismeno sai meidät koontumaan jälleen yhteen ja muistelemaan menneitä. Mikä ihana jälleennäkeminen... ja miten surullisen asian äärellä.

 

 

Olen huomannut, että lähden mielelläni kävelemään, kun halua olla ajatuksieni kanssa yksin. Kaikkein mieluiten lähden metsään, sillä siellä mieli rauhoittuu ja häiriötekijät (=muut ihmiset) ovat minimissä. Hautajaisviikonloppuna lähdin ennen pojan jääkiekkopeliä kävelylenkille ja siellä kulkiessani tulin levolliseksi. Oli ihana kävellä, katsella ja aistia jo lähestyvän syksyn tuoksuja ja keskittyä siihen hetkeen. Luonnon yksityiskohtien bongaaminen ja niiden valokuvaaminen toimii loistavana vastapainona hektiselle elämänmenolle. Ehkä pidän valokuvaamisesta juuri siitä syystä, koska silloin on pakko pysähtyä ja keskittyä vain siihen, mitä on tekemässä. Hyvää keino mielen tyhjentämiseen ja rauhoittumiseen...


Tulevana viikonloppuna minulla on tiedossa siskontyttären hääjuhlat, joiden visuaalisessa suunnittelussa olen saanut olla mukana.
Jos viime viikonloppu oli tunnelmaltaan surumielinen, on nyt tiedossa iloa ja onnen kyyneleitä.



Mukavaa loppu viikkoa teille kaikille!