sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kesän tuntua...

Toukokuun viimeiset päivät ovat käsillä ja kohta pääsemme nauttimaan kesästä. Kävin tänään tekemässä pienen katselukierroksen paikallisessa taimimyymälässä ja fiilistelemässä tunnelmia...





Monen vuoden hiljaiselon jälkeen, olen ajatellut tänä vuonna satsata kotimme puutarhaan. Isäntä ja hänen tyttärensä huseeraavat nyt jo toista kesää mökillä hyötypuutarhaa, joten nyt voisi olla sopiva hetki päivittää myös kotipihaa. Ne meidän vähäiset istutusalueet ovat päässeet vuosien saatossa rönsyilemään ja pihanurmikon reunat vaativat pientä fiksaamista.






En ole koskaan välittänyt perennapenkeistä, vaan suosin enemmän ruukkuistutuksia. Kukkavalinnoissa olen aika uskollinen pelargonioiden ja samettiruusujen kannattaja, mutta toisinaan yritän kokeilla myös muitakin. Minulla on myös pieni yrttilaatikko, jossa voisin yrittää pitää tänä kesänä joitakin yrttejä hengissä ja ehkä laitan maissiakin kasvamaa. 





Pihan terassin reunoille olen istuttanut aikoinaan syreeniä, humalaa, viiniköynnöstä ja muutaman koristepensaan. Nämä istutukset vaativat vähän radikaalimpia muutoksia, sillä osa joutaa kokonaan pois ja tilalle täytyy ostaa jotain uutta. Olen miettinyt jonkinlaisten kärhöjen istuttamista, mutta mitään lopullista päätöstä en ole tehnyt. Terassikalusteet kaipaisivat myös uudistamista, mutta sen aika ei taida olla tänä(kään) kesänä. Kyseiset kalusteet ovat saaneet jo ainakin viisi vuotta jatkoaikaa, sillä en ole osannut päättää minkälaisia kalusteita haluaisin.





Puutarhurina en ole kummoinenkaan viherpeukalo ja siksi olen halunnut tehdä pihastamme suhteellisen  helppohoitoisen. Nurmikkoaluetta meillä on jonkin verran, mutta en koe sen ylläpitoa mitenkään työlääksi. Yritän (muistaa) lannoittaa sitä joka kevät ja kasvukautena se vaatii noin kerran viikossa leikkausta. Ruukkuistutuksilla saan pihaan sopivasti kaivattua väriä ja vaihtelua. Pihallamme majailee lisäksi myös yksi venetraileri, peräkärry, iso halkopino ja muutama kappale jääkiekkomaaleja. Niitä on ollut mahdotonta maisemoida eikä periaate "mitä ei voi hävittää, korosta sitä" oikein toimi tässä kohtaa, joten niiden läsnäolo on pitänyt vain hyväksyä. Epäilen suuresti, että meidän pihamme ei pärjäisi "Kaunis piha"-kilpailussa...



Tämän kesän puutarhasuunnitelmat ja siihen liittyvä "to do-lista" on suurin piirtein valmiina. Olen ajatellut, että aloitan perusparannuksen melko pian loman alettua ja jos hyvin käy, kaikki pitäisi olla tehtynä ennen juhannusta. Jos jotain jää tekemättä, siirrän sen suosiolla hamaan tulevaisuuteen. Suorituspainetta tai stressiä en suostu tästä ottamaan. Kunhan tästä pääsisi aloittamaan ensin sitä lomaa...TJ6





2 kommenttia:

  1. Meidänkin pitäisi saada uusi istuinryhmä takapihalle, mutta niin kuin teilläkin, meidän nykyinen ryhmä on saanut lisäaikaa jo useamman vuoden.
    Kaunista alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihaa kaipaa sellaista hieman perusteellisempaa "face lift:ia" ja katsotaan, jos oikein innostun, niin voi olla, että puutarhakalusteetkin saavat kyytiä... Aurinkoista viikkoa sinulle! <3

      Poista