Jonkin sortin "ekoteko"

Tämän vuoden tavoitteena on ollut lisätä liikuntaa. Koska säännölliset ryhmäliikuntatapahtumat on tällä hetkellä laskettu pois, olen pyrkinyt lisäämään hyötyliikuntaa ihan tavallisessa arjessa. Meikäläisen kohdalla se tarkoittaa yksinkertaisesti kävelyn lisäämistä eikä mitään muuta.

Olen jo pitemmän aikaa onnistunut jättämään auton kotiin useamman kerran viikossa ja tehnyt työmatkani kävellen. Koska työpaikka on vain 1,5 km:n päässä, ei ole ollut edes tarkoituksenmukaista hurauttaa autolla töihin, koska matka taittuu kävellenkin n. 15 minuutissa. Kävelyyn menee tietenkin hieman enemmän aikaa, mutta tämän olen pysynyt ottamaan huomioon aikatauluissa aika hyvin. Kieltämättä totaalikävelyyn en ole pystynyt, mutta työmatkakävelyä olen pystynyt lisäämään reilusti.


 

Liikunnan lisäksi tuntuu, että olen muutenkin vähentämässä turhaa autoilua. Meillä välimatkat kaupungin sisällä ovat melko lyhyet, joten kävellen pääsee melko hyvin joka paikkaa, kunhan vain on riittävästi aikaa. Samalla tuntee tekevänä jonkinlaista ilmastotekoa, kun ei talvipakkasilla käynnistä autoa pienten reissujen takia lainkaan, säästän luontoa ja tietenkin myös rahaa. Tällä hetkellä kävelen viikon aikana useammin kuin käytän autoa. Tämä henkilökohtainen ekotekoni ei ole suuren suuri, mutta minulle merkittävä, sillä saan tästä päätöksestäni kuitenkin sen liikunnallisen hyödyn. Siksi aion jatkaa itseni kävelyttämistä jatkossakin.

 

 

 

 

 

 

 

Kävellessä minulla on aikaa hengähtää ja joskus jopa pysähtyä ottamaan valokuvia.

Viimeaikaiset luontokuvat ovat kaikki työmatkani varrelta ja niistä kuvista huomaa hyvin, miten kelit ovat vaihdelleet.

Tämän postauksen kuvat ovat viime viikon alusta ja nyt lumimassat ovat sateiden myötä huvenneet merkittävästi.

 

 

Kevät taitaa sittenkin tehdä tuloaan...

 

 

 

Kerran elämässä

Työssäni erityisopettajana minulla on edessä mielenkiintoiset ajat. Kesän jälkeen koulumme yhdistyy  muutaman muun pikku koulun kanssa yhdeksi uudeksi isoksi peruskouluksi, Pohjoiskehän kouluksi. Se, että saa olla mukana opettajana suunnittelemassa koulun toimintoja on jo sinällään uutta, mutta myöskin se, että oppimisympäristö on tarkoitus muovata uuden opetussuunnitelman mukaiseksi, on jotain ainutlaatuista meikäläisen työhistoriassa...

Vaikka koulu tulee olemaan oppilasmäärältään iso, yli 500 oppilaan koulu, koulurakennus tullaan jakamaan pienempiin "soluihin" luokka-asteittain. Lisäksi koulussamme tulee olemaan myös esiopetusryhmiä ja iltapäivähoitopaikka 1-2 luokkalaisille. Luokat suunnitellaan niin, että ne mahdollistavat ja tukevat oppilaan oppimista. Niitä ei tulla kalustamaan perinteisesti täyteen pulpeteilla, vaan oppilailla on mahdollisuus valita oppimispaikkansa hänelle parhaimmalla katsomallaan tavalla, vaikka lattialla istuen. Pari viikkoa sitten sain olla mukana  info-tilaisuudessa, jossa käytiin läpi mahdollisia kalustevaihtoehtoja ja niiden mukaan muovautuvia oppimisympäristöjä. Vähitellen asiat alkavat toden teolla konkretisoitumaan ja kohta tehdään jo kalustetilauksia. 

Koulu tullaan toteuttamaan ns. avoimena oppimisympäristönä. Koulumme on suunniteltu niin, että kaikilla on ns. kotiluokat, mutta yhteisopettajauuden (tai pariopettajuuden) myötä opetusryhmät saattavat vaihdella tekemisestä ja lapsista riippuen. Koko koulu on fyysisesti käytettävissä oppilaiden oppimiseen. Meillä on aulatiloja ja "toreja", joihin oppilas voi mennä opiskelemaan tai esim. tekemään ryhmätöitä. Luokkahuoneiden välissä on ovet, jolloin opetusryhmiä voi tarpeen mukaan luontevasti yhdistellä. Uusi opetussuunnitelma mahdollistaa opettajalle käsitellä laajempia oppimiskokonaisuuksia ja käyttää toiminnallista (=tekemällä) oppimista. Ajattelumallina perinteiselle opettajalle ehkä aluksi haastava ja työläs, mutta myöskin mielenkiintoinen. 

 

 

 

Siirtyminen uuteen kouluun vaatii paljon työtä, ihan jo ajatuksen tasolla. Koko henkilökunta tulee muodostumaan sellaisista kouluista, joissa on ollut pieni työyhteisö. Yhtäkkiä meidän pitää sopeutua paljon isompaan kokonaisuuteen ja tämän kaiken lisäksi vielä uuteen tapaan tehdä työtä yhteisopettajuuden ja avoimen oppimisympäristön kanssa. Muutos on aiheuttanut tietenkin paljon keskustelua ja vastusteluakin, sillä jokainen meistä lähtee omasta "lintukodosta" melko isoihin ammatillisiin haasteisiin. Kukaan meistä ei tiedä, miten käytänteet alkavat sujumaan ja kuinka uudistushaluisia me loppujen lopuksi olemme. Yhdessä olemme kuitenkin luomassa jotain uutta ja jokainen meistä on omalta osaltaan vastuussa, miten homma lähtee toimimaan.

Kieltämättä meikäläiselläkin tunnetilat vaihtelevat, välillä olen todella innoissani ja välillä taas epäilevän varovainen. Haasteita tulee olemaan varmasti, enkä suinkaan pelkää niitä. On hieno olla mukana sellaisessa prosessissa, mihin joku ei pääse koskaan ja todennäköisesti minäkin vain yhden kerran opettajaurallani ja elämässäni. Tiedossa on  melko työläs kevät ja kesä, sillä prosessiin liittyy paljon suunnittelupalavereita ja yhteistyökoulutusta. Siitä huolimatta odotan elokuutta ja uuden lukuvuoden alkamista mielenkiinnolla ja ennen kaikkea uteliaana...

Kaikki on suhteellista

Viime viikonloppuna minulla oli mahdollisuus pitkästä aikaa tavata hyvää ystävääni. Teimme treffit pieneen kahvillaan ja saimme istua nenätysten useamman tunnin pohtien elämää ja "syntyjä syviä". Siinä kaiken muun höpinän keskellä ystäväni yllätti minut aivan ihanalla valmistumislahjalla...

 

 

 

 

 

Sain häneltä Artekin metallisen suhdeviivaimen sisustussuunnitelmien apuvälineeksi.

Hankin yhden isomman ja muovisen suhdeviivaimen aikoinani opiskellessani Sisustusakatemian kurssilla ja sille on kieltämättä ollut paljon käyttö, varsinkin kun pidän käsin piirtämisestä...ja muutenkin. Tämä lahjamallini on kooltaan pienempi ja näppärämpi. Metallisena versiona ehdottomasti tyylikkäämpi ja Artekin nimi tekee siitä just minulle sopivan. Kyllä ystäväni tietää tyylini!

Huomasin, että tähän suhdeviivaimeen kiteytyy hienosti yksi elämän tosiasioista, sillä loppujenlopuksi kaikki on vain suhteellista. Riippuen asiasta tai katsojan näkövinkkelistä. Seuraavan kerran, kun huomaan pähkäileväni jotain asiaa tai ongelmaa, täytynee muistaa suhteuttaa asia johonkin (isompaan tai pienempään) kokonaisuuteen ja ehkä sen jälkeen se näyttävätkin jo toisenlaiselta. Pieni katsontakannan vaihto saattaakin kääntää asian mittasuhteet ihan toisenlaisiksi.

 

 

 

Valmistumislahja on minulle tärkeä työväline. En tiedä, oliko ystäväni miettinyt lahjan monimerkityksellisyyttä, mutta tästä lähtien se toimii minulla myös muistutuksena sekä elämänohjeena asioiden suhteellisuudesta ja elämään suhtautumisena. Jos vaikka opettelisi, yrittäisi ja muistaisi laittaa asiat joskus tärkeysjärjestykseen... ja ennen kaikkea oikeisiin mittasuhteisiin. Ehkä oppisin ottamaan rennommin, olemaan hötkyilemättä ja murehtimatta, ottamaan asiat asioina ja nauttimaan elämästä vieläkin enemmän!

 

 

 

 "Suhteellisen" mukavaa keskiviikkoa kaikille! :D

 

 

 

Takana tahmea viikko

Kulunut viikko on tuntunut jostain syystä tahmealta. Päivät ovat sujuneet kuin hidastetusta filmistä. Yleensä se peruspositiivinen-minä on ollut vain häivähdys itsestä. Olen tuntenut oloni väsyneeksi, enkä työpäivän jälkeen ole jaksanut oikein tehdä mitään.

Minulla on ollut jo jonkin aikaa sellainen jakso, että yöuneni ovat olleet katkonaisia.
En ole koskaan ollut erityisen hyvä nukkuja, etenkään lapsen syntymän jälkeen, mutta tällä hetkellä herään säännöllisesti 1-2 kertaa yössä.
Menen säännöllisesti nukkumaan n. klo 22.00 aikoihin ja nukahdan vielä aika nopeasti. Ensimmäisen kerran herään klo 3.00, seuraavan kerran saatan herätä 4 tai 5 aikaan. Aamuyöstä saan kyllä unesta uudestaan kiinni, mutta klo 5.00 aikoihin en meinaa saada enää nukuttua. Aamuisin en kutenkaan tunne itseäni mitenkään erityisemmin väsyneeksi, mutta kyllähän nämä yöheräämiset tuntuvat yleisessä olotilassa. Väkisinkin tulee "tunnetakaumia" katkonaisista yöunista sieltä vauvavuosilta, tosin nyt on meikäläisellä vuosia hieman enemmän mittarissa.


 

Luin jostain, että jos herää säännöllisesti klo 3-4 aikoihin yöllä, voi se olla merkkinä stressistä. Nyt olenkin pohtinut, voiko tämä katkonaisuus liittyä stressiin tai johonkin ylivirittyneeseen tilaan...tai kenties jopa vaihdevuosiin. Jollain tasolla tunnistan, että viime vuoden "opiskelupaine" on jäänyt päälle. Minun on ehkä vaikea rentoutua ja ottaa sitä omaa aikaa, kun on niin paljon kaikkea muuta. Tällä viikolla junailin tarkoituksella muutaman menon pois omasta almanakastani ja tätä karsimista aion tehdä jatkossakin. Yritän enemmän kuunnella itseäni ja tunnistaa sen hetkiset voimavarani. Yritän olla tuntematta syyllisyyttä siitä, että en ehdi tekemään kaikkea. Teen sen minkä pystyn ja mikä on tarkoituksenmukaista. Sen on vain riitettävä.


 

 

 

Koska elämäntyylini on jokseenkin hektinen, olen viime aikoina pyrkinyt tekemään siihen tietoisesti muutoksia. I
ltaisin pyrin irrottautumaan kaikista työasioista ja olenkin ottanut tavaksi laittaa tietokoneen kiinni viimeistään kello 19.00.
Perjantaina en ollut kotona tietokoneen ääressä ollenkaan. Löhöilin sohvalla, katsoin televisiota ja olin tekemättä mitään.
  Minulle nämä "löhöilyillat" ovat harvinaisia ja tiedän, että näitä voisi olla enemmänkin, tuntematta huonoa omaatuntoa.
Lapsen harrastuksiin lähden mielelläni, sillä silloin joudun irrottautumaan kaikista töistäni, niin koti- kuin palkkatyöstäkin.
 Liikuntaa (kävelyä) ja ulkoilua olen pyrkinyt lisäämään arkeen niin paljon kuin mahdollista, oman aikatauluni puitteissa.
Työmatkat teen nykyisin kävellen, jos vain suinkin mahdollista ja auto on ihan kiitettävästi jäänyt aamulla autokatokseen.

 

Kärvistelyni tahmean viikon kanssa aiheuttaa myös syvällistä pohdiskelua eikä kiireinen työ ja siellä riittämättömyyden tunne tee oloa ainakaan helpommaksi. Meillä on töissä paljon pitkiä poissaoloja ja se tietenkin kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti. Viikolla ilmestynyt Yhteishyvä-lehti käsitteli myös tätä kiireen tunneta ja huomaan, että minulla on suuri tarve hakea tietoa aiheesta ja yrittää ymmärtää olotilaani.  Olen tällä viikolla ollut kotonakin se hieman hiljaisempi ja vaisumpi Satu, sillä yritän tehdä jonkinlaista itsetutkiskelua sieluni sopukoihin ja  kanavoida ajatuksiani. Yritän olla purkamatta olotilaani muihin, mutta valitettavasti hieman vaihtelevalla menestyksellä.

Onko kyseessä hetkellinen tilanne, vaihdevuosiin liittyvä olotila vai jotain muuta mullistavaa, en osaa vielä sanoa...vai onko tämä monen asian summa.

Aika näyttää (ja toivo elää). Jos vaikka ensi viikko olisi vähän vähemmän tahmea...

Kiva "porkkana"

Opiskelu on nykyisin helpompaa myös aikuisiällä. Erilaiset tukimuodot ja monimuotoiset opiskelumahdollisuudet saattavat alentaa kynnystä lähteä opiskelemaan...

Kun viime keväänä, melkein tasan vuosi sitten, jäin opintovapaalle, hain aikuiskoulutustukea, joka on ansiosidonnaista opintorahaa.
Meikäläinen täytti aikuiskoulutustuen  kriteerit ja mahdollisti myös täysipäiväisen opiskelun muutamaksi kuukaudeksi
Monimuotoinen opiskelu mahdollisti artesaaniopintojeni suorittamisen osittain päivätyöni ohella, vaikkei se ihan helppoa ollutkaan.
Sain kuin sainkin opintoni tehtyä yhden vuoden aikana ja tällä viikolla uurastukseni "palkittiin" vielä ammattitutkintostipendillä.

 

 

 

Olin jo edellisellä viikolla saanut tiedon, että minulle oli myönnetty tutkintostipendi.
Se ei suinkaan tule automaattisesti, vaan se pitää erikseen hakea ja tietenkin todistaa, että on tutkinnon suorittanut.
Stipendin suuruus vaihtelee ilmeisesti tutkintoalasta, mutta meikäläinen sai sen täysimääräisenä eli 400 euroa mätkähti maanantaina tililleni.
Tämän tutkintostipendin tarkoitus on olla houkuttimena opiskelun viemisenä loppuun asti ja saada tutkinto valmiiksi.
Mielenkiintoinen "rahasto" tänä päivänä, mutta tässä kohtaa meikäläinen on kiitollinen samastaan "valmistumislahjasta"...

Palkintona tästä kaikesta opiskelusta. olen päättänyt hankkia jotain ikimuistoista, todennäköisesti jotain sisustukseen liittyvää.
Kun täytin 45- ja 50-vuotta, ostin Aallon jakkaroita ja  Mademoiselle-tuolin (tosin käytettynä).
Nyt minulla on pienoinen positiivinen ongelma, mitä tällä 400 eurolla hankin.
Kierros sisustuskaupoissa taitaa olla paikallaan.

Tässä kohtaa voin todeta, että on se vaan hienoa, että meillä Suomessa on mahdollisuus kouluttautua eri väyliä pitkin.

Erilaiset tutkintojärjestelmät ja tukimuodot mahdollistavat aikuisopiskelun myöhemmälläkin iällä... ja pääsyä kohti unelma-ammattia.
Opiskelu antaa pienen hengähdystauon työelämästä ja muutenkin toisenlaista sisältöä elämään.
Vaikka vuosi oli myös rankka, oli se myös palkitsevaa. Sainhan minä uuden ammatin.


Tällä kokemuksella en voi muuta kuin suositella!






 

"Suutarin lapsella ei ole kenkiä"

Otsikon sanonta pitää niin paikkansa. Minä, entinen sisustusintoilija ja järjestyksen vaihtaja, en ole enää pitkään aikaan sisustellut omaa kotia mitenkään erityisemmin. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät hieman sisustuksessa, mutta mitään massiivista muutosta ei kesän sohvan ja lipaston oston jälkeen ole tapahtunut.

Muistan vielä ajan, ennen sisustussuunnittelijaksi ryhtymistä, kun huonekalut vaihtoivat paikkaa ja kodissa oli menossa lähes koko ajan jonkinlaista muutosta. Se, että nyt on vähän seesteisempää, voi selittyä monellakin syyllä, mutta päällimmäisenä taitaa olla se, että kun sisustamista tekee jo (sivu)työkseen, ei sitä jaksa enää kotona kauheasti tehdä. Kotona toiminnot ovat ihan ok, tosin suurin muutospaine on meidän keittiössä. Sen kanssa pystyy kuitenkin elämään, eikä sen suuruinen remontti oikein jaksa innostaa tällä hetkellä.

 

 

 

 

 

 

 

Sen sijaan suunnittelen oikein mielelläni toisten ihmisten koteja. Viikonloppuna sain tehtyä kahden eri asiakkaan sisustusneuvonnat. Toinen asiakkaistani on muuttamassa pienempään asuntoon ja toisella asiakkaalla keittiöremontti laajeni vähän muihinkin huoneisiin. Molemmat asiakkaat tarvitsivat apua kalusteiden sijoitteluun ja kodin yleisilmeen hahmottamiseen. Toimeksiannot ovat päällisin puolin samantyyppiset, mutta sisällöltään kuitenkin erilaiset.

 

 

 

 

 

 

 

Molemmat toimeksiannoissa pyrin löytämään sisustuksen punaisen langan ja yhdistämään sen asiakkaan tyyliin ja toiveisiin. Vaikka sisustuksissa hyödynnetään nykyisiä kalusteita, pyrin myös antamaan neuvoja ja ehdotuksia uusien kalusteiden hankinnassa; esim. mitä kokoluokkaa tai tyyliä sen pitäisi olla. Prosessin aikana on hauska huomata, miten kodin sekalaisista huonekaluista alkaakin löytyä yhteneväinen linja. Värimaailman tai tyylin löytäminen auttaa asiakasta tekemään mahdollisia uusia hankintoja ja minimoimaan mahdollisia virheostoksia.

 

 

 

 

 

 

Näissä molemmissa toimeksiannoissa koin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Koteja ja ihmisiä on erilaisia. Joskus on ihan perusteltua ja järkevää pyytää sisustussuunnittelijaa apuun, joka näkee kodin "uusin silmin". Vaikka kodin tyyli olisi selvillä ja sisustusmaku "timantin kirkas", sisustussuunnittelija voi auttaa toimintojen miettimisessä tai materiaalivalinnoissa, varsinkin ns. uudis- ja remonttikohteissa.

Sisustussuunnitteluun sijoitetut rahat tulevat taatusti moninkertaisena takaisin.

 

 

 

 

 

 

 

Se, että saan auttaa ihmisiä kodin sisustamisessa tuntuu erityisen mukavalta ja samalla myös vastuulliselta. Kun saan työni tehtyä, koen aina pientä epävarmuutta siitä, onko asiakas tyytyväinen lopputulokseen. Ammattivarmuus on kuitenkin vuosien varrella vahvistunut ja vahvistuu koko ajan.

Kun tätä työtä tekee intohimolla ja sydämellä, ei lopputulos voi olla ihan huono...

 

 

 

 

Ja ehkä minä joskus innostun sisustamaan omaakin kotia...

 tai sitten pyydän jonkun ammattilaisen paikalle...

 

 

;) 

 

 

Mihin sinä voisit tarvita sisustussuunnittelijan  apua?

 

 

 

 

 

 

 

Nautin

Olen ehdottomasti talvi-ihminen, vaikkei muissakaan vuodenajoissa ole mitään vikaa.

Nautin siitä, kun saan pukea lämpimästi vaatteita päälle tai kotiin tullessa voi laittaa puuhellaan tulen ja villasukat jalkaan.

Nautin siitä, kun pakkaslumi narisee jalkojen alla ja kirpakka keli tuntuu poskipäissä ja hengityksessä...


 

Nautin siitä, miten lumi peittää maiseman luoden aivan uusia muotoja.
Miten rauhoittavalta tuntuu katsoa lumihiutaleiden kevyttä tanssia ikkunan takaa.
Nautin siitä, miten ulkoilusta saa toisenlaisia kokemuksia kuin muina vuodenaikoina.
Talvella luonto hiljenee ja kaupungin äänet vaimenevat mielenkiintoisella tavalla.
Kaikkialla on puhdasta ja valkoista...

Nautin siitä, miten lapset saavat ilon irti lumesta ja lumikasoista. Ainakin toistaiseksi lumityötkin tuntuvat mukavilta.

Tänä talvena olemme saaneet jälleen kerran nauttia kauniista talvipäivistä ja vähän lumimyräköistäkin.

Talven ihanuudesta nauttii sen pienen hetken, sillä kohta huomaamme, että on jo kevät.



Nautitaan tästä kaikesta!