Konmaritusta vaatekaapissa

Toiseksi viimeinen lomaviikko on alkanut jonkinlaisella lomanlopetusstressillä, jossa kehittelen uusia juttuja, joita pitäisi ehtiä tekemään vielä ennen töihin paluuta. Ensimmäistä kertaa tiedostan, että tämä sama ilmiö näyttää toistuvan meikäläisellä lähes aina. Sen johdosta olen saanut siivottua teinin huoneen perusteellisesti ja samassa tunnetilassa jatkoin vielä oman vaatekaapin konmarittamista.

Jos olen oikein ymmärtänyt konmarituksen periaatteeseen kuuluu, että ihminen järjestää kotinsa (ja elämänsä) tavaroita karsimalla kuntoon. Elämme tavarapaljoudessa ja siksi tähän ei ryhdytä kertarysäyksellä vaan karsimista tehdään vähitellen. Periaatteena on, että kaikki tarpeeton laitetaan tavalla taikka toisella kiertoon, mutta konmaritusta ei kuitenkaan rinnasteta minimalismiin. Minun kohdallani konmaritus tapahtui vain ja ainoastaan vaatekaapissani.

Minun päivän projektissani oli kaksi tavoitetta. Ensimmäinen tavoite oli ottaa käyttöön ns. pystyviikkaus, jolloin vaatteet mahtuvat tavallaan pienempään tilaan ja ne on myös helpompi ottaa käyttöön. Toinen tavoite oli tehdä inventaariota ja karsia vaatteita kierrätykseen. Ensimmäinen  tavoite onnistui hyvin, tosin säilytyslaatikoita piti käydä ostamassa lisää, mutta toinen tavoite jäi vähän vaisuksi.

Alku lähti lupaavasti liikkeelle ja ajattelin, että konmarittamalla minulle vapautuu useampiakin hyllyjä, mutta projektin edetessä todellisuus alkoi hahmottua selvemmin. Jos ei luovu kovinkaan monesta vaatekappaleesta, ei tilantarve vähene oleellisesti pelkästään pystyviikkauksella. Jossain vaiheessa ajattelin, että kaikki vaatteeni eivät mahdukaan kaappiin, koska hyllyjen ja laatikoiden mitoitus ei ollut optimaalinen konmaritukseen. Pienen pähkäilyn ja muutaman vaatelaatikon sovittelun jälkeen tilanne alkoi näyttämään paremmalta. Jonkin verran piti tehdä myös kompromisseja, mutta tärkeintä oli lopputulos.

Nyt on  (yksi) vaatekaappi konmaritettu ja vaatteet ovat TODELLAKIN järjestyksessä. Projektin aikana tein havainnon, että minulla on liikaa vaatteita -  tai ainakin sukkia, sukkahousuja, bikinin ylä-ja alaosia, puolihameita ja huiveja. Taisin luopua yhdestä huivista, joka ei ilmeisesti ollut edes minun sekä äitiyssukkahousuista (2 kpl), joita olen käyttänyt yli 16 vuotta sitten. Niille ei taida olla enää käyttöä. Samaan hengenvetoon voin todeta, että väittämä "minulla ei ole mitään päälle pantavaa" ei voi pitää kohdallani paikkansa. En ole ennenkään joutunut alasti kulkemaan ja konmarituksen jälkeenkin vaatteita näyttää olevan riittävästi.

Konmaritukseen meni minulta useampi tunti, vaikka en edes sovittanut vaatteita. Karsitut vaatteet lajittelin kahteen pussukkaan: UFF:n kierrätyspisteeseen ja tekstiilikeräykseen menevät. Vaatteiden viemistä kirpputorille en tässä lomanlopetusstressissäni edes ajatellut. Niitä ei ollut niin paljon, että se olisi ollut kannattavaa. Vaatteiden lajittelu ja järjestäminen oli (hetkittäin) jopa rentouttavaa. Oli palkitsevaa nähdä,  kun laatikko täyttyi hyvin laskostetuista vaatteista ja sen sisällön näki yhdellä silmäyksellä. Tällä systeemillä sinulla ei ole enää sitä "kasan alimmaista vaatetta" etkä pysty kaatamaan enää koko vaatepinoa, koska sitä pinoa ei enää ole.

Nyt minulla on  konmarituskokemusta teinin ja oman vaatekaapin verran. Tankokaappini on vielä käymättä, mutta sen osalta järjestelypaine ei ollut niin kova kuin hyllykaapissa. Teinillä suurin osa vaatteista säilytetään laatikostossa ja kieltämättä vaatteet on helpompi viikata laatikostoon. Epäilen kuitenkin, että ei ole olemassa minkään valtakunnan säilytysjärjestelmää, joka kykenisi pitämään teinin vaatteita pitkäkestoisesti järjestyksessä. Jos nyt edes muutaman päivän pysyisi. Nähtäväksi jää myös, jääkö pystyviikkaus meikäläisellä pysyväksi käytännöksi vai valtaako kaaos vaatekaappini heti arjen alkaessa. 

     

Lomanlopetusstressini on oireilua lähestyvästä työstä ja konmaritus oli oikein hyvä keino sen lievittämiseen. Sain hyvän olon tehdystä työstä ja tunnetilan, että elämä on järjestyksessä - ainakin vaatekaapissani.

DIY- taulut mökillä

Joskus inspiraatio iskee minulla hetkessä ja silloin täytyy toimia. Mieheni nuorin lapsenlapsi oli tehnyt kolme uistinta papalle. Niiden kalastusominaisuudet oli todettu heikohkoksi, joten ne odottivat mökillä  uusiokäyttöä toisessa ominaisuudessa. Muutama kokeilu oli tehtykin huonolla menestyksellä, mutta seuraava idea päätyi loppuun asti...

Meidän mökki sijaitsee saaressa ja vuosien saatossa tänne on kerääntynyt kaikenlaista (sisustus)tavaraa ja rompetta. Olin jo pitkään ajatellut, että haluan uistit koristeeksi seinälle, mutta toteutustapa odotti inspiraatiota. Yhtenä päivänä tutkiskelin kätköjäni ja löysin vanhat puiset Ikean kehykset. Lisäksi meidän mökkinurkista löytyi avaamaton (!) musta kalustemaalipurkki ja kanaverkkoa...ja siitä se ajatus sitten lähti.

Irrotin lasit ja taustat kehyksistä ja pyyhin puuosat pölystä. Maalasin puuosat mustiksi ja leikkasin kanaverkosta kehyksiin sopivat palat. Tämän jälkeen kiinnitin verkon kehyksien taakse nitojalla ja sen jälkeen vielä uistit. Runsaan tunnin nikkaroinnin jälkeen minulla oli kolme kappaletta ainutlaatuisia sisustustauluja valmiina. Kaiken lisäksi lopputulos oli paljon parempi, mitä aluksi olin ajatellutkaan.

Seuraavana päivänä minun piti päättää niiden sijoituspaikka. Alkuperäinen suunnitelma oli, että olisin laittanut ne meidän saunan pukuhuoneeseen, mutta hetken mallailtuani päätinkin sommitella ne mökin tupakeittiöön. Isännän avustuksella kiinnitimme sekä taulut että uuden naulakon seinälle seinäkellon kaveriksi ja keittiön nurkka ehostui merkittävästi. Viimeistelin (=stailasin) koko komeuden vielä patalapuilla, lankakorilla ja tekokasvilla.

Tämä DIY-projekti oli joka tavalla onnistunut. Se oli helppo ja nopea tehdä, siinä käytettiin jo olemassa olevia materiaaleja ja lopputulos oli mielestäni erittäin onnistunut. Sanoisin jopa, että nyt oli täydellinen suoritus!

 

Kirjasuositus keski-ikäisille naisille

Heinäkuun olen pyhittänyt lomakuukaudeksi, jolloin pyrin hidastamaan hieman tahtia. Minulla tähän auttaa lukeminen ja siksi kävin heti loman alussa kirjastossa lainaamassa muutaman kirjan. Varsinainen lainakohteeni oli Regina Raskin "Onnellisen salaseura", joka onneksi löytyi hyllystä.

Kirja takakannessa kirjoitetaan, että "Kirja on sinulle keski-ikäinen nainen, joka luulit, että elämä viidestäkymmenestä eteenpäin on pelkkää hikoilua ja viiksikarvojen nyppimistä. Tarkkaan varjeltu salaisuus nimittäin on, että elämämme on parhaimmillaan lähestyessämme kuuttakymmentä". Koska kuulun kohderyhmään, päätin lähteä ottamaan selville, minkälaisesta salaseurasta onkaan kysymys.

Kirjassa Regina Rask kirjoittaa omakohtaisesti ikääntymisestä ja tarjoaa samalla lukijalle oivaluksia ja näkökulmaa ikääntymisen hyvistä puolista. Teksti on kirjoitettu humoristiseen ja jopa kevyen  sarkastiseen tyyliin. Lukiessa tekstiin oli helppo samaistua ja muutaman kerran taisin naurahtaa ihan ääneenkin. 

Kirja vahvisti omaa käsitystä nykyisestä elämästäni. Väkisinkin sitä on tullut mietittyä vanhenemista ja kuitenkin hyvin harvoin olen ajatellut siitä negatiivisesti. Olen todennut, että prosessi on luonnon määräämää ja sitä on oikeastaan turha vastustaa tai murehtia. Kirjaa lukiessani se avasi ajattelumaailmani ehkä vielä piirun verran enemmän. Siksi minun on helppoa yhtyä ajatukseen, että elän elämäni parasta aikaa ja todeta, että "keski-ikä on uusi musta".

Lukiessani kirjaa, se vahvisti minun jo olemassa olevia ajatuksia omasta vanhenemisesta ja siitä missä vaiheessa elämää olen. Löysin monta yhtymäkohtaa ja tiedostin selvemmin, että moni muukin ajattelee keski-iästä samalla tavalla kuin minä...tai ainakin minä ja Regina Rask. On ollut oikeastaan aika helpottavaa ja jopa vapauttavaa huomata, että jollain tasolla on päässyt eroon jo siitä "mitä muut ajattelevat minusta" ja pystyn rohkeasti olemaa sitä mitä olen. 

Olen myös sen ikäinen, että eletty elämä "näkyy ja tuntuu" sekä hyvässä että pahassa -  ja varsinkin siinä hyvässä. En tiedä uskallanko puhua jo elämänviisaudesta, mutta elämänkokemuksesta kylläkin. Olen aidosti ja oikeasti ylpeä siitä kaikesta, mitä olen elämässäni tehnyt ja kokenut. Jotain tekemättömiä tai tehtyjä asioita saatan katua, mutta päällimmäisenä tunteena on, että olen saavuttanut ja saanut elämältäni paljon hyvää.  Aina ei ole ollut helppoa, mutta elämä on kuitenkin kohdellut tähän asti minua hyvin.

Kirjan luki nopeasti ja se toimi ainakin minulle jonkinlaisena omien ajatusten kokoajana. Ihan kaikilta osin en pystynyt samaistumaan kirjailijaan, sillä en ole ajatellut hankkia koiraa enkä ole innostunut puutarhanhoidosta, ainakaan vielä. Muilta osin taida olla jo aika lähellä Onnellisten salaseuralaisten jäsenyyttä. 

Hyvää lomalukemista keski-ikäisille elämänpohdiskelijoille!

Syksyn suunnitelmat selvillä

Kesäkuun aikana meidän perheessä on eletty jännittäviä aikoja, mutta yksi kerrallaan asiat ovat alkaneet selkiytyä. Vaikka kesä on juuri nyt parhaimmillaan, eletään täällä jo vähän sen jälkeistä elämää...

Viime viikolla minulle myönnettiin vihdoin ja viimein virkavapautta yhdeksi vuodeksi eteenpäin ja siltä osin uuden työn aloittaminen elokuussa Porin Winnovassa tuntuu mukavalta. Edelleen välillä vähän "hirvittää", mihin olen lupautunut, mutta uskon selviäväni työn tuomista haasteista. Motivaatio ja innostus uudesta työstä voittaa tällä hetkellä sen "pahimmankin" pelon ja epävarmuuden tunteen.

Meidän perheessämme varmistui viime viikolla myös teinimme opiskelupaikka. Hän sai tänä keväänä peruskoulun päätökseen ja kevään yhteishaussa hän oli ensisijaisesti hakenut liiketalouden opintoihin. Lukio oli toisena vaihtoehtona (ja olisi pääsytkin sinne), mutta ammatillinen oppilaitos tuntui  hänestä paremmalta vaihtoehdolta. Tulosten saaminen taisi jännittää sekä äitiä että teiniä lähes yhtä paljon, mutta nyt voimme huokaista helpotuksesta. Ensi syksynä meidän perheessä on kaksi Winnovalaista, joista toinen opiskelee ja toinen opettaa liiketalouden yksikössä. Teinin onneksi sentään eri kaupungeissa.

Nykyiset visualistiopintoni saan päätökseen sopivasti juuri ennen töitä. Olen viimeistellyt kahta näyttöä ja sain viikonlopun aikana työstettyä ne valmiiksi. Heinä-elokuun vaihteessa lähetän näytöt lopullisesti eteenpäin ja varsinainen näyttötutkintotilaisuus on todennäköisesti elokuun aikana. Toivotaan, että näytöt menevät silloin hyväksytyksi läpi ja saan visualistin tutkinnon valmiiksi.

Syksyllä keskityn selviytymään uudesta työstä ja tavoitteena olla kuormittamatta vapaa-aikaani liikaa. Koska kulunut vuosi on ollut minulla hyvin tiivistä opiskelua, olen ajatellut pitää (vaihteeksi) pientä taukoa siitä. Olen saavuttanut niitä opiskeluetappeja, joista olen joskus haaveillut ja meikäläisen osalta aikuisopintotuki taitaa olla melkein loppuun asti hyödynnetty. Jotain pientä webinaaria ja lyhytkurssia voin harkita, mutta en enää mitään pitkäkestoista ja sitouttavaa...kunnes toisin sanotaan.

Tällä viikolla vietetään juhannusta ja me lähdemme viettämään sitä mökille. Kulunut vuosi on ollut siitä harvinainen mökkeilyhistoriassani, että en ole koskaan aikaisemmin aloittanut mökkikautta näin myöhään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - ja silloinkin juhannuksena. ja nyt toivottelen mukavaa viikkoa!

P.S. Huomaan, että meikäläisen kuvauskohteena viimeisen kuukauden aikana ovat olleet lukuisat luonnonkukat,  joten kuvasaldo postauksissa on ollut hieman yksipuolista.

Pientä kremppaa

Sanonta: "Vanhuus ei tule yksin" taitaa pitää paikkansa. Olen elämässäni säästynyt isoimmilta terveysmurheilta, mutta iän myötä on alkanut ilmetä kaikenlaista pientä vaivaa, joista olen kirjoittanut täällä blogissani ennenkin.

Keväällä minulla diagnosoitiin olkapään kiertäjäkalvosimen oireyhtymä ja minut määrättiin lääkekuurille ja fysioterapiaan. Olen käynyt hakemassa jumppaohjeita n. 3 viikon välein ja joka kerta saan jotain uutta harjoiteltavaa. Koska kuntoutus pohjautuu myös kotona tehtäviin harjoitteisiin, olen saanut kyytipoikana erilaisia kuminauhoja, joilla olkapään alueen lihaksia on vähitellen vahvistettu. Viimeisimmän fysioterapiankäynnin jälkeen kävin ostamassa vähän lisää välineitä ja nyt minun tehtäväni on löytää vielä se sisäinen motivaatio näiden liikuttamiseen. Itsekseen ne eivät ilmeisesti liiku.

Vaikka vaiva ei varsinaisesti ole kovin paljon haitannut elämää, olen halunnut saada olkapääni kuntoon. Olen huomannut, että se on toiminut samalla jonkinasteisena porkkanana olemattoman lihaskunnon metsästämiseen. Olen huomannut, että opiskelu ja pitkään istuminen ei oikein sovi minulle.  Erityisluokanopettajan työssä tulee liikuttua päivän aikana yllättävän paljon ja työasentoja tulee vaihdettua, joten muutos on ollut merkittävä.

Kesä mennään vielä kotiharjoitteilla, mutta siellä kuntoutuksen lopussa pitäisi siirtyä kuntosalinpuolelle punttitreeneihin. Niin se taitaa olla, että viimeistään tässä vaiheessa täytyy yrittää tehdä sitä ennaltaehkäisevää työtä, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa myös myöhemmällä iällä. Tähän olkapäävaivaan ei kävely-ja juoksulenkit auta, joten nyt on hyvä syy lähteä hakemaan kadonnutta lihasvoimaa. Toivotaan, että saan siitä lisäksi uuden mukavan viikkorutiinin. 

Seuraavaa kremppaa odotellessa...

Kesäkuun mietteitä...

Kesäkuu tuli minulle vähän niin kuin varkain. Jos olisin ollut erityisopettajan työssäni olisin nyt jo kesälomalla, mutta sen sijaan opinnot pitävät minut tämän kuukauden vielä kiireisenä.

Meidän teinimme sai lauantaina peruskoulun päätökseen ja tänä vuonna minun oli mahdollista päästä kevätjuhliin mukaan. Koronatilanteesta johtuen nämä juhlat olivat myös ensimmäiset (ja viimeiset) juhlat yläkoulussa, joten olin todistamassa jotain meille ainutlaatuista tapahtumaa. Juhlat olivat asialliset, jossa peruskoulunsa päättäneet olivat tietenkin pääosassa. Tunneskaala oli samalla sekä haikea että helpottunut. Oli hienoa katsoa näitä juhlapukuisia nuoria, jotka olivat hieman hämillään saamastaan huomiosta, mutta samalla ylpeitä yhden aikakauden päättymisestä. Päättötodistus kädessä jokainen suuntaa nyt omille elämän poluille...

Meillä ei ole vielä tietoa teinin jatko-opiskelupaikasta, joten tässä kuussa on vielä vähän jännitettävää. Minä yritän valmistautua tulevaan uuteen lukuvuoteen Porin Winnovassa käymällä perehdytyksessä. Uusia omaksuttavia asioita on enemmän mitä pääkoppa pystyy ottamaan vastaan, mutta onneksi oma opettajantausta on kuitenkin jotain hyötyä. Sähköinen  opintojärjestelmiä ja muut systeemit ovat minulle uusia, mutta onneksi  työkaverit ovat luvanneet auttaa. Minulle ehkä suurin ja mullistavin asia on se, että kaikki työ mikä liittyy työhöni kirjataan ylös -  ja siitä saa myös palkkaa! 

Elokuussa alkavista töistä johtuen olen asettanut itselleni tavoitteen, että saisin kesäkuussa visualistiopintoihin liittyvät näytöt (2 kpl) valmiiksi. Lisäksi teen vielä "sisällöntuotannon ja hakukoneoptimointi"- opinnot  sekä palvelumuotoiluopinnot niin valmiiksi kuin vain voin. Koska tässä on hieman "lopun alkua", huomaan, että sen viimeisen puristuksen ja motivaation ylläpitäminen on jokseenkin haasteellista. Varsinaiset näyttöjen antaminen jää väkisinkin elokuulle, mutta jos saisin ne  kirjalliset tehtävät tehdyksi vielä ennen heinäkuuta, niin voisin rauhassa lomailla ja keskittyä sen jälkeen uuteen työhön.

Jos joku kysyy minulta, että olenko nyt lomalla vai töissä, täytyy minun todeta, että taidan tehdä vähän kaikkea. Omasta erityisluokanopettajantyöstäni olen lomalla, mutta samalla kuitenkin opiskelen ja teen STAILIAMOn työjuttuja. Oma kalenterini on tässä kohtaa merkittävässä asemassa, sillä sen avulla pystyn pitämään aikatauluja joten kuten hyppysissä...ja onhan tässä kesäkuuta vielä monta viikkoa jäljellä.

Ihanaa kesäkuuta kaikille!

Vielä vähän jälkimainingeissa

Ensi syksyn uudet työkuviot laittoivat elämän hetkeksi aikaa sekaisin. Tunnetilat vaihtelevat edelleen lähes päivittäin innostuksesta epäuskoon ja kaikkea siltä väliltä.

Viime viikolla kävin tapaamassa esihenkilöäni Porissa ja hänen kanssa kävimme alustavasti läpi tulevaan työhön liittyviä asioita. Perehdytystä tulee vielä lisääkin, mutta nyt sain sähköpostitilin ja nivaskan papereita luettavaksi. Sain myös suunnitelman aiheista, joita tulen opettamaan omalle ryhmälleni. Vaikka minulla on monen vuoden kokemus opettamisesta, olen kuitenkin tässä työssä epäpätevä ja siitä johtuen koen hetkittäin epävarmuuden tunnetta. En ole koskaan opettanut toisen asteen oppilaitoksessa, joten tässä on joutunut muutaman kerran psyykkaamaan itsenä, että mitä on tullut luvattua. Uskon ja tiedän, että didaktiset ja pedagogiset keinot pitäisi olla hallinnassa, mutta minulle "vieraat oppiaineet"  ja pitkät oppitunnit asettavat työmenetelmien valintaan haasteita.

Uuden oppimista ja omaksuttavaa tuntuu olevan paljon. Olen nyt lueskellut saamiani papereita ja tehnyt jo vähän pohjatyötä tuleviin opintoihin. Tulen opettamaan nuorille esim. asiakaspalvelun perusteita ja  työelämän pelisääntöjä sekä työvälineohjelmia (Word ja PowerPoint). Tässä saa nyt laittaa luovuutta kehiin eri tavalla, kun miettii sisältöjä ja sitä, että oppiminen olisi nuorille mielekästä, tarkoituksenmukaista ja erityisesti käytännönläheistä. Kovin tarkasti en voi suunnitelmia tehdä, mutta jonkinlaista tehtävä-/ideapankkia olen vähitellen kokoamassa.

Syksy uudet kuviot sekoittivat jonkin verran myös opiskelukuvioitani. Yritän tehdä ja valmistella keskeneräisiä opintojani mahdollisimman paljon kesän aikaan. Minun on melkeinpä pakko venyttää opintojani vähän pidemmälle, mitä alustavasti suunnittelin...tai sitten rutistan kaikki kesäkuussa niin valmiiksi kuin se on vain mahdollista. Uusi työ tule varmasti verottamaan jaksamistani ja siksi tässä kohtaa minun täytyy ymmärtää malttaa olla haalimatta liian paljon tehtävää enää syksylle. Yleensä tähän aikaa vuodesta alan virittelemään itseni kesälomamoodille, mutta tänä kesänä on toisin...

ja jossain vaiheessa pitäisi ennättää kerätä vähän akkujakin.