Syyslomanen

Heti aluksi täytyy todeta, että onpa ollut mukava syysloma. Hektisen syksyn jälkeen hieman hitaampi viikko on tehnyt pelkästään hyvää. Tuntuu, että olisin lomaillut pitempäänkin.

Olin laatinut lomalle tietoisesti löyhän suunnitelman. Ajatuksena oli, että alkuloman aikana toteutan "to do"- juttuja ja loppuviikon otan rennommin. Heti loman alkuun sain haravoitua pihan lehdistä. Tämä hyötyliikunnan ja ulkoilun yhdistäminen oli juuri oikea "veto". Työmoodi siirtyi ajatuksissa taka-alalle ja tehtävälistan lyhentyminen toi tyytyväisyyden tunnetta ja mielihyvää aikaansaannoksesta.

Alkuviikon tein kolme päivää tiivisti pintaremonttia omistamassani kolmiossa, sillä asuntoon oli tulossa uudet vuokralaiset. Remonttiurakan oli mitoittanut päiviini sopivaksi ja sain tehtyä sen, minkä olin suunnitellutkin. Remontissa minua oli auttamassa myös teinimme ja tuleva vuokralainen. Ilman heidän apuaan olisin joutunut tekemään pidempää päivää, mutta nyt remonttipäivät olivat inhimillisen pituiset ja remontti valmistui ilman sen suurempaa stressiä. 

Loman lopulla tekemisen tahti on tarkoituksellisesti hidastunut. Kotona olen hieman siistinyt paikkoja ja tehnyt mm. tässä postauksen kuvissa näkyvää "pikatuunauksen". Perjantaina kävin äitini kanssa tekemässä kauppareissun, jonka jälkeen menin STAILIAMO:n toimistolle tekemään mm. kirjanpitoa,  ja laskutusta. Illemmalla kävin vielä kahvittelemassa ystäväni kanssa ja "parantamassa maailmaa". Kaiken kaikkiaan sellaista mukavaa lomaohjelmaa, jotka ovat tuoneet paljon hyvää mieltä.

Lauantaille oli alustavasti suunnitellut tekeväni jotain askartelua tai tee -se itse- juttua, mutta aamupäivän kotitöiden jälkeen innostus jotenkin lopahti. Päivään olin sopinut tapaamisen mahdollisen autonostajan kanssa ja siinä kuluikin odotettua enemmän aikaa. Autokauppoja ei tullut ainakaan vielä, mutta loppupäivä (ja iltakin) meni sen jälkeen enemmän tai vähemmän "haahuillessa" kotona ja askarteluajatukset siirtyivät hamaan tulevaisuuteen.

Viime yönä siirryttiin talviaikaan ja selaillessani kalenteria laskeskelin, että jouluun on enää kahdeksan (8) viikkoa! Syksy on mennyt todella nopeasti. Uuden työn tuoma alkuinnostus ja mielenkiinto on pitänyt mielen virkeänä. Lokakuuta on varjostanut iäkkään äitini yleiskunnon huonontuminen ja suru-uutinen tätini miehen kuolemasta. Asioita, jotka muistuttavat elämän rajallisuudesta ja sen arvokkuudesta - hetkistä tässä ja nyt, jossa arkiset ja hyvin pienetkin asiat nousevat tärkeiksi.

Tänään, loman viimeisenä päivänä, ajattelin orientoitua hieman alkavaan työviikkoon. Tapana on vilkaista tulevan viikon kalenteria ja hahmottaa viikon aikataulut (työkuviot, omat menot ja teinin jääkiekkotreenit). Töissä on tiedossa aika paljon palavereita ja erilaisia valmisteluja, joten ihan kevyttä loman jälkeistä viikkoa ei ole tulossa. Opiskelijani lähtevät kahden viikon päästä ensimmäiseen harjoitteluun ja siihen liittyvät asiat ovat minullekin uusia, joten valmisteltavaa riittää. 

Hyvän loman viettäneenä ja levänneenä uskon, että selviän tulevasta ajanjaksosta. Marraskuun pimeimpinä hetkinä tunnelmointi ja sohvan nurkkaan käpertyminen olkoon apuna kaamokseen taltuttamisessa. Mukavaa marraskuuta kaikille - kaikesta huolimatta!

Kuulumisia...

Aika näyttää menevän niin nopeasti, että hyvä, kun itse pysyn mukana. Blogissani on ollut hiljaiseloa, koska minusta on tuntunut, että ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Ajattelin kuitenkin kertoa vähän kuulumisia...

Uutta työtä on takana muutama kuukausi ja arki on vaatinut myös uudenlaista sopeutumista. Alkukaaoksen jälkeen olen löytänyt vähitellen tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Olen pystynyt pitämään etäpäiviä eikä viikottaiset tuntimäärät ole kohonneet enää ihan mahdottomiksi. Viikonloput olen voinut "pyhittää" vapaa-ajalle ja tämä on meikäläisellä jo melkoinen saavutus. Olen omasta mielestäni selvinnyt tästä kaikesta ihan hyvin, mutta kieltämättä viikon päästä häämöttävä syysloma taitaa tulla oikeaan kohtaan.

Mihinkään ylimääräiseen en ole jaksanut suunnata energiaani. Uuden työkuvion lisäksi iäkäs äitini on tänä syksynä tarvinnut enemmän apua ja huolenpitoa kuin aikaisemmin. Hänen yleiskuntonsa on hiipunut alaspäin ja vauhti hidastunut. Olen halunnut löytää arjestani lisäaikaa hänen luona kyläilyyn tai kauppareissuun. Nämä pienet yhteiset hetket ja pysähdykset ovat tuntuneet kiireisen arjen keskellä arvokkailta.

Opiskelut tulivat viimein minun osaltani tällä erää päätökseen. Siitä huolimatta vapaa-aikaa ei tunnu olevan edelleenkään liikaa. Tällä hetkellä osa vapaa-ajastani menee omistamani asunto-osakkeen pintaremontin parissa, jota teen oman jaksamisen ja aikataulun puitteissa. Lisäksi teinimme jatkaa jääkiekkoharrastustaan, jossa olen vielä suhteellisen aktiivisesti mukana. Liikunnan lisääminen ja suunnitelmat kuntosaliharjoittelun aloittamiselle tyssäsi jo alkusyksyllä, joten sillä saralla ei ole juurikaan kehumista. 

Tänä syksynä olen yrittänyt opetella ottamaan rennommin ja päästää irti jatkuvasta suorittamisesta. Koska olen hyvin tunnollinen, työorientoitunut ja suorituskeskeinen, on tässä ollut aika paljon tekemistä itseni kanssa. Tietokoneen kiinni pitäminen iltaisin tai hetkeksi alas istuminen ja rauhoittuminen on vaatinut määrätietoista asian tiedostamista. Edistymistä on tapahtunut, mutta tekemistä vielä riittää...

Niin, että ihan hyvää tänne kuuluu. Ei mitään dramaattista tai ihmeellistä, vaan sellaista perusarkea höystettynä välillä isompien ja/tai pienempien huolien kanssa - eli sellaista ihan tavallista elämää.

Kotihiiren sesonkiaikaa

Syksyn edetessä ja päivänvalon vähentyessä minussa on havaittavissa kotihiiren ominaisuuksia. Pimenevät illat antavat "luvan" hitaampaan elämään ja kotoiluun.

Rakastan hämyistä tunnelmaa ja siksi kynttilöiden polttaminen on jo alkanut. Ilmojen viiletessä kotimme puuhella ja takka lämpiävät joka päivä. Villasukkalaatikon sisältö on otettu käyttöön ja kesävaatteet on siirretty odottamaan seuraavaa sesonkia. 

Olen aina rakastanut vuodenaikojen vaihtelua ja iän myötä niiden jokaisen tarkoitus on muuttunut merkityksellisemmäksi. Kun keväällä kevätaurinko herättelee meidät horroksesta ja kesä on jollain tasolla aktiivisempaa aikaa, syksy saa meidät rauhoittumaan ja siirtymään jonkinlaiseen horrostilaan. Talvella vireystaso on ehkä alimmillaan tai ainakin toisenlainen kuin kesällä. Näinhän luonto toimii ja samaa pätee meihin ihmisiinkin.

Syksy on tällä hetkellä parhaimmillaan. Luonto tarjoaa väriterapiaa ennen kuin se vaipuu pimeyteen ja harmauteen. Jokaisella meillä on omat keinot selviytyä pimeimmästä ajanjaksosta. Minulla se kotihiirenä olemista ja yleistä tunnelmointia. Voi olla, että tänä syksynä aloitan jonkun villasukkaprojektin, mutta minulle tärkeämpää on se, että voin rauhassa möllötellä sohvannurkassa ja poltella kynttilöitä - talvea ja joulua odotellessa....

Miten sinä selviydyt syksystä ja talvesta? 

Opintovuoden viimeiset vedot

Syyskuun alussa sain visualisti-opintoni päätökseen ja sen jälkeen minulla on ollut jäljellä enää yhden "ylimääräisen" palvelumuotoiluopintojen suorittaminen. Olen työstänyt sitä oikeastaan koko kesän ja viikonloppuna sain laadittua näyttöön vaadittavat dokumentit kasaan.

Viimeisenä opintona minulla on ollut asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu tutkinnon osa, jonka laajuus on 60 osp. Kyseessä on ollut jokseenkin laaja opintokokonaisuus, sillä visualisti-opintojen ohessa suorittamani muut tutkinnon osat ovat olleet kaikki laajuudeltaan 15 osp. Prosessi on ollut melko pitkä, koska se on vaatinut välillä konkreettista työstämistä tietokoneella ja välillä asioiden pohtimista ja kypsyttelyä. Nyt se on kuitenkin tehtynä, tosin vielä lähettämistä ja arviointikeskustelua vailla.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla opintovapaalla vuoden loppuun asti, mutta elokuussa alkaneet uudet työkuviot laittoivat opiskeluaikatauluni uusiksi. Tässä on ollut kieltämättä monenlaista painetta, kun on yrittänyt saada viimeisimmät opiskelut suoritettua pois alta ja samalla selviytyä uudesta työstä. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan ja viikoissa alkaa olla enemmän vapaa-aikaa. Aikamoiseen prässiin sitä on tullut itsensä vuoden aikana laitettua, mutta paljon se on myös antanut.

Tiedän olevani määrätietoinen (tietyissä asioissa) enkä luovuta ihan helpolla. Stressinsietokykyni on ollut ajoittain koetuksella ja välillä olen epäillyt sen kestävyyttä, mutta onneksi olen nyt (melkein) maalissa. Blogiskirjoituksistakin huomaa, että viimeisempään vuoteen ei ole paljon ylimääräistä mahtunut. Toivotaan, että opintojen päättymisen myötä blogin sisältö muuttuisi jälleen hieman monipuolisemmaksi. Elämään voisi mahtua välillä jotain muutakin kuin vain työtä, perhe-elämää ja opiskelua - tai ainakin hieman toisenlaisella painotuksella.

"Tää ystävyys ei raukene..."

Minulla ystävyyttä ei mitata määrässä vaan laadussa. Olen harrastanut aikoinani partiota ja sen  kautta luodut ystävyyssuhteet ovat kestäneet tähän päivään asti.

Lapsuudessa ja nuoruudessa partion parissa vietetyt ajat sisältävät lukuisan määrän huikeita muistoja. Tulihan sen parissa vietettyä useampi vuosi; monta arki-iltaa ja viikonloppua, leiriä, vaellusta ja jopa yksi ulkomaanmatkakin. Se on ennen kaikkea luonut koko elämän kestäneitä ystävyyssuhteita.

Lauantaina partiolippukunta Karimo järjesti vanhoille jäsenilleen "muistelo"-tapahtuman Kuuskarin saaressa. Paikalle oli kerääntynyt n. 50 naisen joukko ja jälleennäkemisen riemu oli tunteikasta ja äänekästä. Esittelykierroksella meitä "ikipartiolaisia" oli jokaiselta vuosikymmeneltä, jopa 40-luvulta lähtien. Oli hieno huomata, miten partioaate on kulkenut meidän jokaisen elämässämme mukana, tavalla taikka toisella. Uskallan väittää, että se on ollut edesauttamassa myös monen ammatinvalintaa opetuksen, kasvatuksen ja terveydenhoidon alalle. Partiosta olemme saaneet takuulla hyvät "eväät" elämälle.

Ilta kului jutustelun, syömisen ja kahvittelun merkeissä. Joillakin oli mukana vanhoja partioesineitä tai valokuvakansioita, mutta minun mielestäni ehdottomasti sykähdyttävin hetki oli, kun lauloimme yhdessä meidän lippikuntamme oman Karimon iltalaulun. Vaikka joukossa oli hyvin eri-ikäisi partiolaisia, laulu yhdisti meidät yhdeksi partiosiskojen joukoksi. Tällä perinteikkäällä laululla on taatusti meillä jokaisella paikka sydämessä...

Vaikka en ole ollut enää vuosikymmeniin ollut partiotoiminnassa aktiivisesti mukana ja mukavuudenhalu pidättelee minut turvallisesti kaupunkioloissa, muistot saavat minut toisinaan kaipaamaan eräelämään ja luonnon helmaan. Ehkä sain sytytettyä kuitenkin pienen kipinän, sillä illan  päätteeksi huomasin liittyneeni Karimon Kafftratteihin. Tähän porukkaan kuuluu vanhoja lippukuntamme jäseniä ja ymmärtääkseni he kokoontuvat epäsäännöllisen säännöllisesti. Tapaamisissa tehdään erilaisia juttuja mm. melontaretkiä ja  elvytetään muutenkin partiotaitoja. Ans kattoo, mitä tästä vielä seuraa. Joudunko uusimaan olemattoman retkeilyvarusteeni perinpohjin...?

Viikonlopun kohtaamisista voimaantuneena oli tänää hyvä aloittaa uusi viikko...ja ehkä uusi (vanha)  harrastus.

Pientä juhlan aihetta

Kiireisen työsyksyn keskellä sain päätökseen viime vuonna aloittamani opintoni. Posti toi viime viikolla kirjatun kirjeen ja sieltä paljastui tutkintotodistus. Nyt olen ihan virallisesti suorittanut liiketoiminnan ammattitutkinnon, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan - ja olen siis visualisti.

Viime syksynä aloittamani opinnot SASKY koulutuskuntayhtymä, Huittisten ammatti-ja yrittäjäopistossa hieman venahtivat, mutta se ei tässä kohtaa vähennä tutkinnon suorittamisen arvoa. 150 osp tuli suoritettua ja sen oheen liitetyt opinnot Salon seudun ammattiopistossa ovat yhtä tutkinnon osaa suorittamista vaille tehtynä. Kieltämättä nämä Salon lisäopinnot teettivät hieman päänvaivaa, mutta ne myös täydensivät visualisti-opintojani erittäin hyvin. Koska osa opinnoista liittyi liiketoiminnan ammattitutkinnon sijaan taideteollisuusalan perustutkinnon osiin, sain hieman toisenlaista ja täydentävää näkökulmaa visualistin työhön.

Yksi etappi (ja ammattinimike) on jälleen saavutettu ja viime viikonloppuna pysähdyttiin hetkeksi juhlistamaan sitä oman perheen voimin, onnittelumaljoja kilistellen. Tunnustan samalla, että olen miettinyt jo hieman uusiakin opiskelukuvioita, mutta niiden aika ei ole kuitenkaan vielä. Tämän hetken  työ vaatii panostamista, eikä vapaa-ajasta taida tällä hetkellä löytyä sopivaa rakoa opiskelulle. Sen tiedän, että opiskelu ei kuitenkaan jää tähän. Hengähdän hetken ja myhäilen tyytyväisenä saavutustani. Minä tein sen!

Tämän hetken merkkipaaluja

Edellisessä postauksessa kirjoitin uusista työkuvioista ja sen hetkisistä tunnelmista. Edelleen uutta asiaa tulee omaksuttavaksi lähes päivittäin, mutta nähtävillä on myös tasaantumisen ja rauhoittumisen merkkejä. Ja on tässä saavutettu yksi merkkipaalukin...

Elokuun alkuun kerääntyi työnaloituksen lisäksi muutakin painetta, sillä olin ajattelut saattaa visuaistiopintoni valmiiksi samassa hötäkässä. Onneksi olin työstänyt kahta viimeistä näyttöäni jo kesän aikana, joten jäljelle jäi enää asioiden kokoaminen ja viimeistely. Käytin siihen yhden viikonlopun ja sen jälkeen päätin lähettää näytöt arvioitavaksi, tuli mitä tuli. Kesä oli opiskelujen osalta työtäytteinen ja tiiviin opiskeluvuoden jälkeen aloin nähdä jo pieniä väsymisen merkkejä. Päätin tehdä näytöt vähän vaatimattomammalla vaatimustasolla ja siksi  "ihan hyvä"-suoritus piti tässä kohdassa riittää.

Viime viikolla minulla oli näyttöjen arvioinnit ja molemmat menivät hyväksytysti läpi. Näytöissä oli pieniä puutteita, mutta ne eivät onneksi vaikuttaneet lopputulokseen. Runsaan tunnin arviointikeskustelun jälkeen sain vihdoin huokaista helpotuksesta. Vuoden opiskelumaratonin  jälkeen sain opintoni päätökseen ja nyt olen VISUALISTI. Olotila on vielä hieman epätodellinen, mutta uskon, että valmistuminen konkretisoituu "todelliseksi",  kun tutkintotodistus tulee muutaman viikon sisällä postissa kotiin.

Vuoden opintovapaa on ollut joka tavalla positiivinen kokemus, koska sain keskittyä opiskeluun täysipäiväisesti. Otin opintovapaasta kaiken hyödyn irti minkä kykenin. Visualisti-opintojeni (150 osp) lisäksi tein erilaisia tutkinnonosia Salon seudun ammattiopistossa, mm. stailaus-ja tuotekuvausopinnot (15 osp), visuaalinen myyntityö (15 osp) ja sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön (15 osp) eli yhteensä 195 osaamispistettä ja kuusi näyttöä. Vielä kun saan syksyn aikana tehtyä asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoiluopinnot (60 osp) valmiiksi, luulen että taidan pitää pienen tauon opiskeluissa. Näin taaksepäin katsottuna vuosi oli kuitenkin melkoinen rypistys.

Opiskelu antoi minulle paljon enemmän, mitä uskalsin toivoa - tai edes kuvitella. Se antoi minulle paljon uutta osaamista, jota pystyn hyödyntämään esim. uudessa työssäni. Ennen kaikkea se antoi uskoa omaan itseeni - ja paljon uutta ajateltavaa. Opiskelun päättymisen jälkimainingeissa joudun väkisinkin pohtimaan tulevaisuutta. Prosessi on lähtenyt liikkeelle jo kauan aikaa sitten ja edessä on monien asioiden punnitsemista...

Mihin tämä kaikki päätyy, sitä en vielä tiedä, mutta sen tiedän, että tämä matka kannatti tehdä.

Kuvat: Elli Halonen