sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Liikuttavaa meininkiä


Liikunnan harrastajana olen vähän ailahteleva. Olen jo yli vuoden verran pitänyt kirjanpitoa tai treenipäiväkirjaa HeiaHeian sivustoilla. Tänne olen kirjannut sekä hyötyliikuntasuoritukset (siivous, puutarhatyöt jne.) että ihan ns. oikeat liikuntasuoritukset.






 
 
 
Tilastoissa vihreä viiva on keskimääräinen tavoiteviiva, joka pitäisi saavuttaa joka viikko. Tämän vuoden alussa noita oransseja suorituspalkkeja on tullut ihan hyvin eikä pahoja notkahduksiakaan ole onneksi (vielä!) tullut. Tavoitteenani on pitää keskimääräistä liikkumista yllä pitemmälle kuin "kesäksi kuntoon"- ajatuksella.
 
 
 
 
 




HeiaHeian sivustoilla "suoritusmerkintäpylpyröitä" on useampaa sorttia ja tilastoa esim. TOP5-lajeista. Tämä on alkuvuoden tilastoa ja olen ihan tyytyväinen liikkumiseeni. Viikoittain sivusto muistuttaa liikkumisestasi sähköpostilla;  kehaisee tai kannustaa tarpeen mukaan. Sivustoja voisi käyttää monipuolisemminkin, mutta minulle riittää nämä suoritusmerkintä-sivut.
 
 
 
 
Olen ollut positiivisesti yllättynyt itseeni, että en ole antanut itselleni periksi. Liikunta on pysynyt hyvin viikoittaisessa ohjelmassa mukana, vaikka välillä on tarvinnut oikein ohjelmoida tai pakottaa itsensä liikkeelle. Kuluvalla kevätkaudella olen päässyt muutaman kerran tanssimaan latinalaistansseja  ja se se vasta onkin ollut mukavaa pitkän tauon jälkeen! Loppuviikosta kurkkuni oli vähän kipeänä, joten en uskaltanut lähteä ollenkaan juoksulenkille. Eilen tuli kuitenkin käveltyä lenkki ja tanssittua puolitoistatuntia, joten eiköhän ne juoksemisen korvannut. Nyt olo on parempi, joten taidan lähteä illemmalla suorittamaan yhden juoksumerkinnän lisää.
 
 
 
Mukavaa maaliskuun alkua kaikille!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Heiaheiasta on mukava seurata omaa liikkumista,varsinkin mummi-ihmisten,koska tuo muisti joskus prakaa.Siitä näkee hyvin eri liikuntamuodot ja mitä kaikkea ,joihin en ole vielä kolmen vuoden aikana ehtinyt (eläkeläisen kiireet) tutustua. Heiaheia myös kannustaa liikkumaan,jopa pikkasen hh-kavereiden pienen kilpailun myötä.Eilen olin kuuntelemassa järjestämääni luentoa ikäihmisten liikunnasta ja oikinen tuntuu olevan suunta meidän huushollissa.Sain hyviä vinkkejä esim.tasapainon harjoittamiseen. Jännää oli,että ikäihmiset kantoivat suurta huolta ei niinkään omasta liikkumisesta,vaan lasten,nuorten ja työikäisten liikkumattomuudesta.Eilisessä luennossa myös korostettiin ettei liikunta saa olla pakkopullaa ja että liikuntaa voi harrastaa kotonakin ,mutta aina parempi ulkoilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki liikkuminen on hyväksi, oli sitten hyötyliikuntaa tai oikein hikijumppaa. Oma laji ja tyyli täytyy jokaisen itse löytää ja ne myös vaihtuvat iän karttuessa. Ei mulle enää tulis mieleenkään harrastaa esim. uimahyppyjä, jota vielä 14 vuotiaana harrastin innokkaasti. Kävely, tanssi ja juoksu ovat mun tämän hetkiset suosikki lajit ja jos vain mahdollista niin aina ulos liikkumaan. Yritän omalla esimerkilläni antaa myös omalle jälkikasvulle liikunnan mallia ja toivon, että liikunta pysyisi tämän "pleikkari"-sukupolvenkin harrastuksena. Liikuttavaa maaliskuuta!!! T: Satu

      Poista