Mielenmaisemaa

Nämä hiihtolomallamme otetut kuvat saaristosta kertovat omasta mielenmaisemastani. Oli kesä taikka talvi, mieleni rentoutuu (ja voimaantuu) meren äärellä. Näitä maisemia voisi katsella vaikka kuinka kauan. Vuosia sitten olin muutaman vuoden pois näistä maisemista ja sanonta "täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle" pitää ainakin meikäläisen kohdalla paikkansa. Silloin paluu kotikaupunkiin, näihin maisemiin, tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta. Täällä olen onnellinen. Tänne minä kuulun.

Joskus nuorempana (josta on siis jo paljon aikaa) hakeuduin melkeinpä aina liikkumaan ihmisten seuraan erilaisiin jumpparyhmiin. Ajat muuttuvat ja nykyisin pidän yhä enemmän yksin juoksemisesta ja kävelystä luonnossa. Pieni kävelylenkki luonnon rauhassa virkistää sekä mieltä että kehoa. Ja todettakoon tähän samaan syssyyn, että en todellakaan ole ajatellut erakoitua. Edelleenkin harrastan myös kaupunkikävelyä ja ryhmäjumppia, mutta aivan selvästi vähemmässä määrin.

 

 

Asumme sen verran kaupungin laidalla ja meren läheisyydessä, että luontoon pääseminen on helppoa. Lumitilanne tänä talvena on ollut olematon ja jäätkin hupenevat nyt silmissä. Lenkillä on mukava käydä, kun pyörätiet alkavat olla sulia. Ja vaikka se takatalvi vielä tuleekin, voi silti jo hehkuttaa tulevasta keväästä.

Keväällä päivien pidentyessä ja auringon paistaessa oikein tuntee, miten kroppa janoaa energiaa. Yksi selvä kevään merkki on työkavereiden kanssa ilmoittautuminen Karhu-viesti tapahtumaan. Tänä vuonna harjoitteluolosuhteet ovat olleet meikäläiselle hyvät ja harjoittelutahtikin on pysynyt suhteellisen tasaisena. Vain muutaman viikon ajan piti olla varovainen liukastellessa pyöräteillä. Lumi ei ole todellakaan haitannut tänä talvena treenaamista (jota myös lenkkeilyksi kutsutaan)

 

 

.Vaikka olen talvi-ihmisiä, kyllä kevään tuleminen tuntuu meikäläisessäkin. Helmikuu mennä hurahti vähän liiankin nopeasti... joten tervetuloa maaliskuu!!!!