tiistai 3. helmikuuta 2015

Tavallinen tiistai


Alkanut viikko on sujunut hyvinkin tavanomaisissa merkeissä. Eilen kunnostauduin töiden jälkeen viemällä oman ja naapuruston lapsia toiselle puolelle kaupunkia pulkkamäkeen. (Vuoden äiti- palkinto on jo melkein myönnetty minulle...?!) Siinä tämän viikon ekstraohjelmat ovat olleetkin. Muuten on ollut hyvinkin tavanomainen (alku)viikko.




 
 
Tiistaisin meidän perheen, useimmiten minut, ohjelmoi hyvin pitkälle pojan aikainen jääkiekkotreeni. Töihin en voi jäädä pitkäksi aikaa, sillä poika kotiutuu iltiksestä jo ennen kolmea. Kotona suoritetaan pikainen läksyjen tarkistus (tai niiden suorittaminen loppuun), pikatankkaus (yleensä banaani, tänään oli vielä pikku korvapuusti) ja sitten onkin siirtyminen hallille hyvissä ajoin ennen neljää.
 
 
 
 



Jääkiekkotreenien aikana ehdin yleensä suorittamaan vakiokävelyreittini (kesto n. 50 min), jonka jälkeen tulemme kotiin. Kotona on tiedossa varustekassin tyhjentäminen ja ruokailu. Usein poika lähtee vielä vähäksi aikaa koulukaverin luokse. Sieltä sitten kotiudutaan seitsemän jälkeen. Käymme vielä koko perheen voimin saunassa ja iltatoimien jälkeen tämä talo alkaa hiljentyä, nuorimmaisesta alkaen....




 
 
Meillä nämä tiistairutiinit toistuvat lähes samanlaisena viikosta toiseen. Tässä kohtaa voi jo sanoa, että pojan harrastusten myötä tähän arkeen on tullut ihan oma aikataulu. Oma harrastaminen ei ole tällä hetkellä niin säännöllistä, silloin harrastan (lenkkeilen ja kävellen), kun koko perheen aikatauluihin sopii...ja jos jaksan! Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen ns. säännölliset liikunnat (esim. jumpat) eivät oikein sovi. Liian paljon järjestettävää, sumplimista ja sopimista. Liian sitovaa ja stressaavaa. Omaehtoinen liikkuminen on tällä hetkellä se MINUN JUTTUNI, jonka olen vihdoin ja viimein itsekin oivaltanut.
 
 
 
 
Ja koska tämä viikko on ollut hyvin tavanomainen, kuvauskohteeksi valikoitui tiistain alkuillan tunnelmaa olohuoneesta. Poika on naapurissa, isäntä on jalostamassa sitä "potkukelkkapeuraa" pienempään ja pakastettavampaan muotoon ja minä istun tietokoneella. Kovin on rauhallista tällä hetkellä...
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti