sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivänä


Aamu on valjennut harmaana ja hyvin tuulisena. Taitaa tuolta taivaalta tulla vielä vettäkin. Keleistä huolimatta tänään juhlistetaan Suomea. Entisenä partiolaisena tunnen, erityisesti näin itsenäisyyspäivänä, isänmaallisia tunteita ja olen ylpeä Suomesta ja suomalaisuudesta.


 



Meillä leivotaan perinteisesti joulun ensimmäiset piparit yleensä itsenäisyyspäivänä.
Päivän ohjelmaan kuuluu katsoa ainakin Tuntematon Sotilas (Yle Teemalta) ja Linnan juhlat.
Tänään syömme myös hieman parempaa ruokaa, sillä päivän ruokalistalla olisi heinäsorsaa...
 







Nämä postauksen kuvat ovat lauantaiselta Turun reissultani.
Meillä oli oikein mielenkiintoinen ja opettavainen päivä, kun saimme seurata opiskelijakolleegoiden esittämiä tyylikollaaseja.
Onnistuin omassa PowerPoint- esityksessä hyvin ja sain erittäin hyvää palautetta.
Ensimmäinen isompi tehtävä on nyt suoritettu ja seuraavaksi ryhdytään tekemään vähän haastavampaa tehtävää.
Palautuspäivä tammikuun lopulla...kääk!





Mutta nyt hengähdetään tämä päivä ja juhlistetaan Suomen itsenäisyyttä. Huomenna on taas arki ja täällä olisi tarkoitus aloittaa pojan huoneen tapetointityöt...




Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!



 

8 kommenttia:

  1. Turkulaisena, vaikka elämä sittemmin on vienyt maailmalle, on kiva nähdä tällä lailla lapsuuden kotikaupunkiaan näin itsenäisyyspäivänä! Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on minusta kiva kaupunki...täällä puhutaan melkein samaa kieltä kuin meillä päin, joten täällä ollessa tuntee olonsa kotoisaksi ;) Ja kiva, jos kuvat miellyttivät. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää vielä kerran!

      Poista
  2. Tunnelmallista itsenäisyyspäivän iltaa

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin!
    Itsenäisyyspäivän halauksin
    SisustEllen

    VastaaPoista