keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Perspektiiviä


Jouluvalmistelujen suhteen otan vielä melko rauhallisesti. Olen ehtinyt aloittelemaan jo seuraavaa opiskeluihini liittyvää tehtävää, jonka palautuspäivä on tammikuun lopulla. Nyt taisin "hurahtaa" perspektiivipiirtämiseen...





 
Olen muistaakseni  lastentarhanopettaja-opinnoissani ( yli 25 vuotta sitten...hui!) viimeksi piirtänyt perspektiiviä, joten pientä opettelua ja mieleen palauttamista tämä on vaatinut. Sieltä jostain muistini vanhoista lokeroista ja tämän hetkisten opiskeluni muistiinpanoista asia alkoi hahmottua. Paperille alkoi todella syntyä jotain oikean suuntaista...
 




 
 
Ensin piirsin tulevasta koulutehtävästäni (ns. kuutiotehtävä) lyijykynäversion parviratkaisusta ja sen tunnelmasta.
Sen jälkeen piirsin (tai yritin piirtää) ihan oikeaoppisesti perspektiiviviivoja apuna käyttäen työn puhtaaksi.  
Lopuksi värittelin tilan väreillä ja varjostuksilla kolmiulotteisen tunnelman luomiseksi, eräänlaiseksi havainnollistamiskuvaksi.
Väritetty versio jäi kesken ja hieman kypsymään, sillä mahdollisesti teen vielä toisen version samasta tilasta.
Hyvä harjoituskappale kuitenkin.

 
 
 
 
 
 
Olipa taas "koukuttavaa" homma.
Tämä käsillä piirtäminen on pitkän ajan/tauon jälkeen todella mukavaa. 
Hätäisiä luonnoksia olen tottunut tekemään jo rutiinilla, mutta tällainen vähän hienompi tapa on hauskaa...ja aikaa vievää.
Innostuksissani en meinannut maltaa mennä edes nukkumaan. Samassa "päivän luomisvimmassani" innostuin tekemään kuutiotehtävän väliseinäratkaisusta vielä pienoismallin "nukkekotityyliin". 
 
 
Tämähän menee ihan mahdottomaksi... :)
 
 
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Oi, tuollaista minäkin voisin tehdä, mukavaa puuhaa. Ehkä aloitan esikoisen huoneen muutostyön suunnittelun ja ryhdyn piirtämään tarkkoja piirustuksia. :) Voin sitten antaa miehelleni, helppo toteuttaa. ;) Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla, ett' innostun tuostä piirtämisestä enemmänkin, katsotaan. Oikein hyvältä menetelmältä kuulostaa; sinä suunnittelet, mies toteuttaa :D Mukavaa "pikku lauantaita"!

      Poista
  2. Tuohon jää koukkuun ja nuorempanan tuli piirrettyä paljon, myös perspektiivipiirtämistä, jonka koin omaksi haasteeksi. Ikinä en ollut tyytyväinen, joten piirtäminen jäi. Näyttää hienolta ja hei ei oteta joulustressiä, syntyy se joulu ilmankin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen enemmänkin sellainen luonnostelija, mutta tämä tarkempi piirtäminen oli vaihteeksi kivaa. Enkä suostu ottamaan stressiä´...tänäkään vuonna! :)

      Poista
  3. Voi tuo olisi hieno taito oppia.
    Kivaa päivää ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän piti meikäläisenkin miettiä ja kokeilla, mutta vähitellen se alkoi luonnistua. Olen menossa tänään pojan koulun joulujuhliin illalla, joten kivaa iltaohjelmaa tiedossa. Mukavaa keskiviikkoa sinullekin!

      Poista