lauantai 14. marraskuuta 2020

Glogikävelyllä

Marraskuun pimeyden keskellä päätimme työporukan virkistystoimikunnassa järjestää pienen tapahtuman, joka ei vaatisi kovinkaan paljon järjestelyjä. Puoli seitsemän- ohjelmasta lähtenyt idea kypsyi glögikävelyksi, joka toteutettiin viikon päätteeksi koulumme läheisyydessä sijaitsevalla kuntoilualueella.




Vallitsevan koronatilanteen takia olimme suunnitelleet, että porrastamme lähtöjä kolmeen eri aikaan, mutta osallistujia tuli sen verran vähän, että yhdistimme lähtöajat. Lähtöpaikalle toimme hieman joulutunnelmaa katetulla pöydällä, valaistuilla lyhdyillä ja joulumusiikilla. Yksi toimikuntamme jäsenistä oli käynyt viemässä reitin varrelle muutamia tehtävärasteja, joissa ei ollut suinkaan tarkoitus olla vakavamielisiä vaan virittää keskustelua ja positiivista tunnelmaa...





Isossa työyhteisössä ja kiireisessä arjessa ehdimme harvemmin vaihtamaan kuulumisia ja työpaikalla keskustelut menevät helposti vain työasioiden käsittelyyn. Nyt oli tilaisuus lähteä ulkoilemaan ja nauttimaan hyvästä seurasta. Ehkä (ja toivottavasti) kävellessä tuli vaihdettua muutama sana tai ajatus myös työasioiden ulkopuolelta. 3,5 km lenkki käveltiin pienissä ryhmissä ja lämmin glögi maistui lähtö- ja maalipaikalla. Iloinen puheensorina ja hymyilevät kasvot työkavereiden keskuudessa olivat ehdottomasti illan parasta antia. Pienen yhdessäolon jälkeen jaksamme taas puskea läpi tämän harmaan kaamoksen ja käännämme sen voimavaraksemme. 


Aina ei tarvitse keksiä suuria juhlia tai spektaakkeleja...ja tiesitkö muuten, että tänään vietetään valtakunnallisesti Vuoden harmainta päivää


Mukavaa viikonloppua kaikille!






2 kommenttia:

  1. Olipa kiva idea tuollainen glögikävely!
    Ei tosiaan tarvita isoja juttuja, että jaksaa paremmin taas puurtaa arjen hommissa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet piristykset arjen keskellä tekevät todella hyvää! :)

      Poista