Ammatti-identiteettikriisiä

Kun on vuosia tehnyt työuraa kasvatuksen ja opetuksen puolella ja kun innostuu myöhemmällä iällä opiskelemaan ihan jotain muuta, niin meneehän siinä ammatti-identiteetti vähän sekaisin. Sisustusalan opinnot taltuttivat estetiikkanälkääni, mutta liiketaloudenopinnot ovat laittaneet astetta isompaa kriiseilyä päälle...

Muistan joskus yläkouluiässä miettineeni hetken aikaa kaupallisen alan koulutusta, mutta en kokenut sitä siinä kohdassa omaksi. Tosin jo silloin yksi ammattihaaveeni olisi ollut somistaja. Koska en tiennyt, mitä haluan tehdä ammatikseni, lähdin lukioon, jonka jälkeen opiskelukuviot selkiytyivät. Lastentarhanopettajan opintojen kautta siirryin asteittain erityispedagogiikan puolelle ja edelleen jatko-opintojen kautta erityisluokanopettajaksi. Vuosien saatossa kasvatus- ja opetusalan erityisosaamista on tullut melkoisesti ja tunnen olevani vahvasti oman alani asiantuntija.

Kun lähdin opiskelemaan sisustusalaa, se antoi minulle vuodeksi hyvin erilaista (elämän)sisältöä. Sain haastaa itseäni uudella tavalla ja sain paljon erilaisia onnistumisen kokemuksia. Nälkä uusien asioiden oppimiseen ja sisustusalan opiskeluun kasvoi. Halusin saada lisää ammattipätevyyttä ja sitä sain  lisäopintojeni (artesaani) ja erilaisten kurssien myötä. Tämän lisäksi oman yrityksen perustaminen hetken mielijohteesta ja yrittäjänä toimiminen on ollut hyvin elämänmakuista, kokemuksellista ja parasta liiketoiminnan koulutusta ihmiselle, joka oli joskus vannonut, ettei koskaan ryhdy yrittäjäksi.

Viime kevään päätös lähteä opiskelemaan liiketaloutta ja valmistua visualistiksi kumpuaa luultavasti tuolta nuoruusvuosilta. Liiketoiminnan koulutusala tuntuu toisinaan hyvin erilaiselta kuin kasvatustiede. Olen joutunut opettelemaan alan sanastoa ja käsitteitä sekä omaksumaan toisenlaista toimintakulttuuria. Liikemaailmassa asioita esitetään suorempaa ja useimmissa asioissa "raha ja numerot ratkaisevat". Mielestäni kaupallisen alan ihmiset ovat ihmistyypiltään erilaisia kuin kasvatusalan ihmiset (sekä hyvässä että pahassa) ja tässä on hetkittäin ollut itsetutkiskelun paikka. Kieltämättä tunnen joskus  olevani "vieraalla maaperällä" ja ihmisenä liian varovainen, vaatimaton ja elämänarvoiltani pehmeä toimiessani liikemaailman syövereissä.

  

Viimeisimpien opiskelujeni myötä tietotaitoa on tullut lisää ja osaamisalani on laajentunut. Se on tuonut tullessaan positiivista lisäongelmaa ja samalla jonkinlaista ammatillista identiteettikriisiä. Ammattinimikkeitä on vaikka muille jakaa, mutta samalla olen vähän "hukassa", mitä haluan ihan oikeasti tehdä ja kuka olen; erityisluokanopettaja-sisustussuunnittelija-artesaani-visualisti-yrittäjä? Toistaiseksi teen "vähän kaikkea", mutta prosessoin asiaa lähes päivittäin. Miten voisin hyödyntää moniosaamistani parhaalla mahdollisella tavalla - siinäpä onkin miettimistä.

Tällä viikolla visualistiopintoni jatkuvat jälleen lähiopetusjaksolla, joka kestää toukokuun alkuun asti. Kevään aikana teen muutaman ylimääräisen opintokokonaisuuden, joten ammattitaitoreppuni tulee täydentymään vain lisää. Mistähän vielä itseni löydän?

Kevätauringon myötä toivottelen kaikille valoisaa viikkoa!