Elämän pienet ilot

Korona-arkea on eletty kohta vuoden päivät. Vuoteen on mahtunut monenlaista. Tilanteessa on eletty hyvin aaltoilevia hetkiä; ensin epätietoisuudessa eläen ja vähitellen siihen sopeutuen. Tässä koronamaratonissa matka on ollut pitkä ja maaliviiva siintää jossain edessäpäin. Välillä vallitseva tilanne on painanut mielen matalaksi ja välillä sen olemassaolon on (melkein) unohtanut...

Koska tilanne on se mikä se on, ja meidän elämänmenomme on määräytynyt sen mukaan, täytyy ne pienet ilot löytää sieltä arjesta. Tämä vuosi, jos mikä, on opettanut (ehkä jo vähän kliseisestikin) ottamaan enemmän hetkestä kiinni, nauttimaan asioita ja huomaaman ne pienet hyvät. Pitkään jatkunut epätietoisuus ja epävarmuus ei voi olla vaikuttamatta meihin jokaiseen. Vaikka minä saan käydä säännöllisesti töissä ja pitää ns. normielämästä kiinni,  huomaan toisinaan itsessäni passivoitumista ja väsymistä tähän tilanteeseen. On päiviä, kun en halua kuunnella yhtään koronauutista ja eilen oli viimeksi sellainen päivä. 

Olin jo pitkä aikaa miettinyt kodin viherkasvien mullanvaihtoa ja nyt oli sopiva hetki upottaa sormet multaan ja unohtaa maailman murheet. Kävin ostamassa multaa ja muita tykötarpeita, jotta pääsin aloittamaan "viherterapiani". Vaikka minulla ei kovin montaa viherkasvia ole, sain kulutettua multaukseen (ja jälkisiivoukseen) useamman tunnin. Muutaman kasvin kohdalla vaihdoin myös ruukkuja ja innostuin laittamaan vielä pääsiäisruohoakin kasvamaan.

Projektin päätteeksi siivosin vielä kodin ja yhdistelin viikon varrella kotiutuneita kukkakimppuja yhdeksi isommaksi. Monet eri kukat ja värit tekivät kimpusta ihanaa "sekameteliä"(tai coctailia) ja samalla se toi raikkaan tuulahduksen keväästä. Tyytyväisenä päivän saldosta kävin vielä illemmalla saunassa ja katsoin vain sellaisia ohjelmia, jotka toivat minulle hyvää mieltä. En ollut tietoisesti lähtenyt tekemään "koronatonta päivää", mutta ilmeisesti alitajuntani teki tässä kohtaa sen ja ohjasi toimintaani.

 Ja mikä oli päivän opetus minulle? Se, että toisinaan tekee hyvää uppoutua johonkin itselle tärkeään tai mielekkääseen tekemiseen ja unohtaa maailman murheet, edes hetkeksi. Se voi olla vaikka liikkumista luonnossa, musiikin kuuntelua, lukemista tai käsillä tekemistä. Jotain itselle merkityksellistä, josta tulee hyvä ja tyytyväinen olo. Just niitä elämän pieniä iloja!

Fiiliksiä viikolta...

Maaliskuun ensimmäinen viikko on ollut jokseenkin erikoinen ja tunnelmat ovat olleet sen mukaiset. Postauksessa olevat kuvat sisustuslehdistä ovat ehkä olleet tämän viikon kohokohtia, sillä koronatilanne on koskettanut myös minua monellakin tapaa...

Maanantaina tein ns. normaalin työpäivän ja osallistuin yritykseni asioissa palaveriin, jossa käsiteltiin Rauman koronatilanteesta tullutta ohjeistusta. Seuraavat päivät menivätkin sitten  koronatunnelmissa, sillä työpaikallani (koulussa) on ollut jonkin verran altistumisia ja minunkin piti reagoida koronavilkun ilmoitukseen. Testiin pääseminen ei ollut automaattista, mutta sain kuitenkin ajan näytteenottoon  ja sen jälkeen negatiivisen testituloksen varsin nopeasti. Tiesin, mistä yhteydestä mahdollinen altistumisilmoitus oli tullut, joten minun kohdallani ei olut erityistä syytä paniikkiin, vaikka kyllä testituloksen tulemista kuitenkin jännitti.

Pari päivää kotioloissa tuli käytettyä tehokkaasti työn merkeissä. Minulla oli aikaa kirjata ja päivittää oppilaiden palavereista jääneitä asiakirjoja, suunnitella tunteja ja hankkia materiaaleja valmiiksi, antaa etäohjeistusta tiimille sekä osallistua yhteen (etä)palaveriin. Työpäiväni eivät olleet siis yhtään sen lyhyempiä kuin muutenkaan, mutta sitäkin tehokkaampia. Moni työnalla roikkunut asia tuli tehtyä ja tekemättömien töiden lista lyheni - ainakin vähän.

Meillä poika siirtyi torstaina etäopetukseen ja oli erittäin positiivista seurata, miten sekä opettajat että oppilaat ottivat etäopetuksen Meetit ja muut käytännöt hyvin haltuun. Viime kevään "koeponnistuksesta" oltiin otettu ihan huima askel eteenpäin ja ilokseni huomasin, että meidän teini ainakin sai opetusta ja opiskeli. Näissä merkeissä jatketaan seuraavat kolme viikkoa ja toivotaan, että se jää siihen...

Perjantaina pääsin taas takaisin töihin. Yleisesti ottaen minulla on töistä poissaoloja todella vähän ja näiden kahden päivän jälkeen olin taas intoa ja energiaa täynnä. Epätavallisen työviikon jälkeen oli mukava aloittaa viikonloppua, johon en ollut suunnitellut tekeväni mitään erikoista. Lauantaina ryhdyin tekemään yritykseni (STAILIAMO) asioita ja siinä menikin mukavasti koko päivä. Kun jostain asiasta innostuu, ei malttaisi oikein pitää taukoakaan ja näin kävi minulle.

Vallitseva koronatilanne ja alkava sulkutila on saanut minut olemaan kotona entistä tiiviimmin. Töissä en käy enää kahvihuoneessa, vaan yritän lopetella työpäivääni ajoissa ja juon kahvini vasta kotona. Välttelen turhaa asioimista kaupoissa ja yleensäkin ylimääräisiä ihmiskontakteja. Äitiäni en ole nähnyt kohta kuukauteen, sillä en ole halunnut ottaa mitään riskiä altistamisesta. Onneksi hän sai koronarokotteen tällä viikolla, joten "tunnelin päässä näkyy jo vähän valoa"...

Kun nyt katson ikkunasta ulos, on vaikea uskoa, että olisi kevät. Ulkona on melkoinen myräkkä ja luulenpa, että tähän päivään suunniteltu ulkoilu taitaa jäädä haaveeksi. Onneksi huomenna uusi päivä ja uusi viikko!

Hei, hei helmikuu!

Tuntuu, että nyt mennään kohisten kevääseen. Talvi oli meidänkin leveysasteilla hyvä, mutta nyt ilmassa on jo selvästi kevään merkkejä. Kuun vaihtuessa ajattelin tehdä, jälleen kerran, perinteisen koosteen menneestä kuukaudesta...

* Helmikuu oli minulle perinteisesti työntäytteinen kuukausi. Oppilaiden palaverit ja arvioinnit täytyi olla pidettynä hiihtolomaan mennessä, joten työpäivät venyivät väkisinkin pitkiksi. Lisäksi meillä oli melkein koko ajan henkilökuntavajausta luokassa, joten töissä ei paljon taukoja pidetty. 

* Kotona ei jaksanut tehdä oikein mitään ylimääräistä ja pari viikkoa podin myös kipeytynyttä selkääni. Hiihtoloma tuli kyllä niin oikeaan paikkaan kuin olla ja voi!

* Hiihtoloman vietimme osittain mökillä, vaikka säiden haltijat eivät meitä suosineetkaan. Saimme  pienen levähdystauon kiireisestä arjesta -  ja koronasta. Tällä kertaa en ottanut mökille edes läppäriä mukaan, vaan nautin ihanasta joutenolosta ja pienestä puuhastelusta. 

* Koronatilanne paheni Raumalla kuukauden sisällä merkittävästi ja meikäläiselle tuli takaumia viime keväästä. Hallituksen asettama kolmen viikon sulkutila ei varsinaisesti ollut yllätys, sillä pakkohan tilanteelle oli jotain tehdä. 

 

* Helmikuuhun mahtui myös mukavia yritykseeni liittyviä asioita, joista olin hyvin innoissani. Olin päättänyt, että muutamia asioita täytyy viedä eteenpäin ja niin myös tapahtui.

* Ystävänpäivänä pidin ensimmäisen ilmaisen webinaarini aiheena "Sisustuksen trendit 2021". Kokemuksena se oli opettavainen ja mielenkiintoinen. Erityisen ylpeä olin siitä, että uskaltauduin haastamaan itseni. Ehkä näitä tulee jatkossa lisääkin...

* Sain neuvoteltua yritykselleni toimistotilan käyttööni Tiina Mellanen LKV:n kanssa. Ensimmäiset toimistopäivät on jo varattuna, mutta katsotaan, miten toimin niiden kanssa tässä sulkutilanteessa. Voi olla, että siirrän ne suosiolla eteenpäin.

* Sisustuskursseille olin myös suunnitellut paikan ja ajankohdat, mutta koronatilanteen takia jätän ne tänä keväänä pitämättä. Alustavat suunnitelmat on kuitenkin jo valmiina, joten nyt odotellaan vain parempaa ajankohtaa...

* Olen saanut tehdä muutamia mielenkiintoisia sisustusneuvontoja, jotka ovat ihan lempparijuttuja. Niiden työstäminen on inspiroivaa ja vaikka ne aiheuttavat minulle päätyöni rinnalle hieman lisätyötä, ovat ne myös mukavaa vastapainoa sille.

Tunnelmat ovat tällä hetkellä vähän sekavat. Helmikuu hurahti ohi ja maaliskuu on jo käsillä. Lisäväriä, jännitystä ja haastetta tuo korona-arki. Jälleen kerran. Meidän perheen teini siirtyy etäopiskeluun (4.3. alkaen) ja jääkiekkoharjoituksiin tullee myös taukoa. Tilanne on jo tuttua toisintoa viime vuodelta, mutta toivotaan, ettei tämä kestä koko kevättä. Minä jatkan lähiopetuksessa, mutta meillä koulussa koronarajoituksia on tiukennettu entisestään. Aika omissa oloissa täytyy luokan kanssa nyt olla ja tämä ei voi olla vaikuttamatta myös koulutyöhön. Jälleen kerran on vain sopeuduttava tilanteeseen. Mielenkiinnolla maaliskuuhun...

Koronakurjimuksen keskellä

Meillä täällä Raumalla koronatilanne muuttui kahdessa viikossa dramaattisesti. Koronatartuntoja ja altistuneita kirjataan päivittäin, joten tilanne ei voi olla vaikuttamatta myös omaan elämään...

Tilanne koskettaa enemmän tai vähemmän melkein meistä jokaista täällä satakunnan alueella. Meillä Raumalla tartunnan saaneita tai altistuneita on väkilukuun suhteutettuna paljon. Todennäköisesti jokaisella meistä on joku lähipiiristä; tuttu, tutun tuttu, naapuri, työkaveri tai sukulainen, joka on sairastunut tai altistunut. Satakuntalaiset terveysviranomaiset ja kunnat haastavat nyt kaikki mukaan yhteiseen kampanjaan, jolla tähdätään koronaviruksen pysäyttämiseen. Kampanja kestää n. kolme viikkoa, 14.3. asti ja sillä pyritään vaikuttamaan kannustavasti kaikkien satakuntalaisten käyttäytymiseen eli pysymään mahdollisuuksien mukaan kotona.  Hiihtolomalla meidän perhe on pystynyt noudattamaan suositusta hyvinkin, mutta mikähän tilanne mahtaa olla lomien jälkeen, kun ihmiset palaavat töihin ja kouluihin. Pelkkä ajatuskin jo vähän hirvittää...

Olosuhteiden pakosta en ole myöskään käynyt tapaamassa äitiäni kohta kolmeen viikkoon. Hän odottaa pääsyä rokotukseen ja me aikuiset lapset yritämme nyt välttää, ettei äiti-mummi altistuisi. Jos viime keväänä vähän ahdisti kaiken sen tuntemattoman edessä, niin nyt ahdistaa vähän enemmän, koska  koronatilanne on akuutisti olemassa meidän raumalaisten arjessa. Synkistelyyn en aio ruveta, mutta kieltämättä päässä pyörii monenlaisia tuntemuksia...

Koronakurjuus jatkuu vahvempana kuin kertaakaan aikaisemmin. Onneksi kotona voi tehdä monenlaista eikä ulkoilukaan ole (vielä) kielletty. Rokotukset eivät tässä kohtaa pelasta ja tilanteen kanssa täytyy vain elää. Ei tässä oikein muutakaan voi...

Jaksamista meille kaikille edelleen!

Siirtymäriittiä lomalle

Meillä alkoi hiihtoloma, mutta en pääse oikein "lomamoodin", jos en pääse järjestämään ja siivoamaan kotia ensin...

Työhuoneessa oli melkoinen kasa erilaisia paperikasseja ja kaikenlaista sälää vähän joka puolella. Siivoukset ovat jääneet viimeisen kolmen viikon työkiireiden vuoksi vähiin ja tavaraa oli kertynyt sekä lattioille että tasoille. Huoneen siivous ja järjestäminen oli enemmän kuin ajankohtaista. Mutta ensin tein vielä muutaman työasian pois alta, jonka jälkeen pääsin varsinaiseen siivousprojektiin.

Siivoushuumassa imuroin myös koko talon, sillä pölypalleroita vilisi melkoisesti jokaisessa huoneessa.  Lisäksi pesin useamman koneellisen pyykkiä, joten tiedossa olisi muutaman päivän vapaa myös kotitöistä. Olen huomannut, että siivousprojekti toistuu minulla usein lomien alussa. Työpöydän järjestäminen tavararöykkiöistä ja kodin yleissiivouksen tekeminen tuntuu olevan minulle eräänlainen riitti, jonka jälkeen saan lopullisen lomavaihteen päälle. 

Päivän huseeraamisen jälkeen oli enemmän kuin mukavaa lösähtää sohvalle. Kodin siivoaminen ja pään "sisäinen" järjestäminen työasioista auttoi nollaamaan lomaa edeltävän hektisen jakson. Mihinkään lomareissuun ei meidän perhe lähtenyt tänä vuonna, mutta sen sijaan lomafiilis haetaan  mökkeilystä ja kotoilusta. Nyt vain nautitaan!

Viikko viipottaen

Tämän oli tiedossa jo etukäteen, että tästä viikosta tulisi töiden puolesta hieman työläämpi. Kuluneeseen viikkoon oli sovittuna oppilaiden palavereja useammalle päivälle, joiden lisäksi onnistuin buukkaamaan vielä muutaman menon työpäivän päätteeksi...

Viikko on nyt mukavasti ns. pulkassa ja täytyy sanoa, että on ollut melkoista viipotusta. Minulla on tapana, että jokaisen oppilaan palaveriin valmistaudun kunnolla. Varsinaisessa palaverissa vanhempien kohtaaminen on joka kerta ainutlaatuinen ja tärkeä tapahtuma, johon haluan panostaa. Haluan, että vanhemmilla tulee olo, että he tulevat ihan oikeasti kuulluksi ja erityisen herkkänä täytyy olla silloin, kun perheessä tai koulussa on haastetta. Vaikeistakin asioista täytyy pystyä keskustelemaan ja täytyy todeta, että tässä kohtaa työvuosista ja elämänkokemuksesta on jotain hyötyä. Keskustelujen jälkeen on kyllä aika puhki ja jos samalle päivälle on sattunut sopimaan kaksi palaveria (niin kuin minulla oli torstaina), ei sen päivän jälkeen oikein mihinkään järkevään toimintaan enää kykene.

Tällä viikolla osa luokan henkilökunnasta oli alkuviikolla pois, joten päivien kulkua joutui muuttamaan ja suunnittelemaan uudestaan. Tähänkin on jo tottunut, mutta sekin vaatii aina vähän ekstralatausta. Kaiken tämän normihässäkän lisäksi olen kuluneella viikolla työstänyt työpäivän jatkosi muutamaa STAILIAMO:n asiaa. Mieluisia asioita nekin ovat olleet, mutta ne ovat venyttäneet työpäivää pitemmäksi. Palautuminen on ollut painottunut enemmänkin sohvalla löhöämiseen kuin aktiivisiin kävelylenkkeihin, mutta suotakoon se minulle. Lisäksi selkäni kipeytyi torstaina, joten olen ollut hieman liikuntarajoitteinen muutenkin.

Viikonloppuna ajattelin (yrittää) ottaa vähän rennommin, vaikka taisi tähän viikonloppuunkin jäädä muutama asia työnalle. Aion nimittäin pitää ensimmäisen sisustusaiheisen (ja ilmaisen) webinaarin sunnuntaina. Sitä täytyy vähän harjoitella ja työstää muutamaa muutakin juttua eteenpäin. Joskus asiat vain  tuntuvat kasautuvan enemmän...ja joskus taas vähemmän. Ihmeellisesti sitä vain selviää. 

Taputan itseäni olkapäälle ja tässä kohtaa viikkoa voin olla jo tyytyväinen. Olen hengissä... ;)

 

KERTA KIELLON PÄÄLLE

Vaikka olen helposti inspiroituva ja jokseenkin impulsiivinen ihminen, on minulle päätösten tekeminen toisinaan pitkä prosessi. Varsinkin asiat, jotka liittyvät omaan elämään. Pohdin, pyörittelen ja haen vaihtoehtoja sekä usein vietän unettomia öitä, jotta saan jonkun asian pähkäiltyä riittävän perusteellisesti. 

Viimeisemmästä täysipäiväisestä opiskelujaksosta tulee tänä keväänä kuluneeksi kolme vuotta ja sen opiskelurupeaman jälkeen päätin, että en lähden enää opiskelemaan, ainakaan mitään "sen suurempaa". Työpaikalla oli silloin tulossa suuria muutoksia, kun olin mukana uuden koulun aloituksessa ja päätin keskittyä vain siihen. Aikaa on nyt kulunut, ja kuinkas ollakaan, mieleni on vallannut jälleen uudet opiskeluajatukset. 

Olen pyöritellyt asiaa jo pitemmän aikaa ja olen saanut tehtyä jonkinasteisen henkisen päätöksen, että lähden vielä opiskelemaan. Nyt ongelmana on tehdä päätös, mitä lähden opiskelemaan, sillä vaihtoehtoja tuntuu olevan vähän liikaa. Ykkösvaihtoehto on suorittaa visualistin opinnot, jotka kestäisivät n. vuoden verran ja toinen vaihtoehto olisi suorittaa positiivisen psykologian opinnot. Näiden lisäksi minua kiinnostaisi opiskella myös palvelumuotoilua tai tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa. Vähän on siis sillisalaattia nämä meikäläisen opiskeluvaihtoehdot...

Näillä näkymin minulla olisi tarkoitus jäädä syksyllä opintovapaalle. Lähtökohtana on tietenkin se, että minut hyväksytään ensin opiskelemaan. Opiskelun olen miettinyt sille pohjalle, että voisin suorittaa sen aikuisopintotuella. Erityisluokanopettajan työstäni olisin pois yhden lukuvuoden, jonka jälkeen katson tilanteen taas uudestaan. Pidän työstäni paljon, mutta iän myötä huomaan tarvitsevani hieman hengähdystaukoa, jonka opiskelu voi minulle tarjota. Viimeisestä opiskelukokemuksesta tiedän, että työn ja opiskelun yhdistäminen on liian rankkaa, joten  täysipäiväinen opiskelu on minulle ainoa vaihtoehto. Myös elämäntilanteeni on sellainen, että se mahdollistaa opiskelun; perhetilanne on hyvä ja taloudellisestikin tulemme pärjäämään. 

Haluan lähteä vielä kerran toteuttamaan haaveitani, oppimaan uutta, haastamaan itseni, kokemaan innostumista ja onnistumista. Siinäpä aika monta hyvää syytä, jotka motivoivat minua edelleen. Mites on? Onko siellä ruudun takana vielä jonkinlaisia opiskelu-tai urasuunnitelmia?