Kuulumisia

Tänään siirryttiin jälleen kesäaikaan ja maaliskuukin on kohta muisto vain. Viimeisemmästä blogipostauksesta on kulunut muutama viikko, joten ajattelin kirjoittaa sekalaisia kuulumisia ja vähän tämän hetken tunnelmista. 

Visualistiopintoni jatkuvat edelleen ja maaliskuussa olen käynyt muutaman päivän ajan myös lähiopetuksessa Huittisissa. Teen samanaikaisesti työssäoppimista omassa yrityksessäni ja tavoitteena on tehdä kaksi näyttöä toukokuussa. Visualistiopintojeni lisäksi aloitin maaliskuussa etäopintoina suorittamaan Sisällön tuottaminen ja hakukoneoptimointi- koulutuksen Salon seudun ammattiopistossa. Tämä opintokokonaisuus pitäisi kestää elo-syyskuulle asti, joten olen edelleen vahvasti ja kokonaisvaltaisesti opiskeluissa kiinni.

Opintojen lisäksi tein nopealla aikataululla ison päätöksen ja vuokrasin yritykselleni (STAILIAMO) toimistotilan keskustasta. Ajatus omasta toimitilasta on kytenyt jo kauan ja muutaman sisäisen keskustelun (ja kompromissin) jälkeen päädyin vuokraamaan n. 20 neliön työhuoneen. Ajatuksena on, että siellä voin ottaa vastaan asiakkaita ja järjestää myös pienimuotoisia koulutustilaisuuksia. Työhuone on nyt melkein valmis ja alkavalla viikolla minun on tarkoitus aloittaa siellä  "virallisesti". Aika näyttää, tuottaako ratkaisuni mitään sen suurempaa tulosta, mutta olen uskaltanut tehdä yhdestä haaveestani totta. Tässä kohtaa minun oli tehtävä toimitilapäätös... tai muuten se olisi jäänyt todennäköisesti minulta tekemättä. Ikiajoiksi.

Kuluneella viikolla olen saanut myös muutaman muistutuksen elämän rajallisuudesta ja ne, yhdessä maailman tilanteen kanssa, ovat laittaneet elämänarvot jälleen oikeisiin mittasuhteisiin. Aina hetkellisesti nämä "omat jutut" menettävät merkityksensä ja sitä huomaa arvostavansa  hyvinkin yksinkertaisia jokapäiväisiä asioita: sitä, että on terve, koti ja ruokaa. Sitä, että ei tarvitse pelätä henkensä puolesta, voi käydä koulua, opiskella ja saa harrastaa. Sitä, että on joku kenen viereen voi mennä nukkumaan ja joka jakaa kanssasi arkea, sillä elämä voi muuttua hetkessä.

Pysähtymisiä tarvitaan aina välillä, jotta huomaa, miten asiat omalla kohdalla ovat. Ihan pienistä asioista ei viitsi valittaa - ja kaikesta huolimatta pitää uskaltaa elää ja unelmoida!

Ikääntymisen (lieve)ilmiöitä

Blogin postaustahti on harventunut huomattavasti, mutta  en aio ottaa siitä painetta. Opiskelurintamalla sama meno jatkuu, joten ei siitäkään sen enempää. Maailmantilanteesta en aio enkä halua tässä kohtaa enempää surkutella, sillä se vie helposti meikäläisen tunnetilan "syville vesille". Sen sijaan ajattelin  jakaa ajatuksiani ikääntymisestä ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä...

Tosiasiahan on se, että meikäläisellä on ikämittariin kerääntynyt vuosia jo ihan kiitettävästi. Varsinaista ikäkriisiä en ole tainnut koskaan potea, mutta huomaan selvemmin, että fyysinen vanheneminen etenee. Muistan joskus hieman kyseenalaistaneeni työkaverini väittämää joitakin vuosia sitten, jolloin hän sanoi, että kun ihminen täyttää 50,  alkaa tulla kaiken maailman kremppoja. Silloin olin vielä epäuskoinen, mutta nyt minullakin alkaa olla omakohtaisia kokemuksia. 

Yhtenä iltana naurahdin miehelleni, että nuorempana, kun tuli jotain kiputiloja, ne lähti ajan kanssa pois. Nyt kun joku paikka kipeytyy, todennäköisyys, että se jää pysyväksi on todennäköisempi kuin vaivan katoaminen. Tosiasiassa minä olen omasta mielestäni ihan perusterve, mutta tällä hetkellä poden ainakin kuivia silmiä, kipeytyneitä peukaloita ja nyt viimeisimpänä olkapäätä/käsivartta, jossa alkaa olla jonkinasteista liikerajoitteisuutta. Inhottava vaiva, joka on tullut vähitellen ja jota olen yrittänyt hoitaa itse - tuloksetta.

Syksyllä kävin kuivien silmien takia silmälääkärillä ja hän määräsi lämpöhoitoa, silmätippoja ja antiseptisiä liinoja. Ja jos oikein ymmärsin tämän vaivan (ja rohtojen) kanssa saan elää elämäni loppuun asti. Peukalovaivalle en ole tehnyt mitään, mutta olkapään vaivaan jouduin tilamaan ajan oikein ortopedille. Onneksi olen joskus aikoinaan ottanut vakuutuksen, joka tässä kohtaa alkaa tuntua jopa järkevältä päätökseltä. Pääsen suhteellisen nopeasti erikoislääkärille ja mahdolliseen jatkohoitoonkin eikä minun tarvitse maksaa kuin omavastuun osuus.

Niin, että kyllä niitä kremppoja vaan tulee, isoja ja pieniä, koska ihminen (ja keho) yksinkertaisesti vanhenee. Jollekin sairauksia ja vaivoja tulee enemmän ja jollekin vähemmän. Yritän pitää huolen itsestäni liikunnalla ja syömällä terveellisesti. Ylimääräiset kilot ovat pysyneet vuosien saatossa kurissa, vaikka vyötärönseudulle on alkanut kertymään ylimääräisiä makkaroita. Niistä en jaksa kovinkaan paljon stressata, sillä olen lähes koko elämäsi ollut hoikka, nuorempana jopa laiha. 

Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi pidän tärkeänä myös henkisen hyvinvoinnin vaalimista. Suhteellisen tasapainoinen elämätilanne ja hyvä parisuhde nousee tässä kohtaa meikäläisen kohdalla arvoon arvaamattomaan. Lisäksi koen, että tämän hetkinen opiskelu on jopa parantanut elämänlaatuani. Ehkä tämän psyykkisen hyvinvoinnin takia fyysiset krempatkaan eivät tunnu niin isoilta, kun mieli on positiivinen ja olen jokaisesta uudesta päivästä innostunut ja kiitollinen. Luulenpa, että meikäläisellä on tekemistä ja ohjelmaa sen verran, että en taida ehtiä ihan kaikkia pieniä vaivoja edes huomata...

Jääköön tämä blogipostaus historiaan ensimmäisenä "vaivaiskertomuksena" ja toivotaan, että jatkossa elämä toisi niitä eteen kuitenkin säästeliäästi.

"Keski-ikä on sitä, kun tunteesi alkavat vaihtua oireisiin" 

Kuvat: Elli Halonen 
Kuvauspaikka: Prassen Konditoria ja Cafe

Möllötystä

Kun kaksi vuotta sitten koronapandemia iski keskuuteemme, ei meistä varmaan kukaan ymmärtänyt ja tiennyt, minkälainen ajanjakso on tulossa. Tunteiden kirjo on vaihdellut pelosta, epätoivoon ja turhautumisesta toivonpilkahduksiin. Tilanteen kanssa on oppinut elämään, koska ei ole muuta voinut, mutta meikäläisen elämään on tullut mielenkiintoinen lieveilmiö, jota minä kutsun möllötykseksi.

Pandemia aikana elämäämme on ollut rajattuna monilla keinoin ja ymmärrän, että se on ollut myös tarpeellista. Se, miten meistä jokainen käsittelee koko asiaa on ollut ja on hyvin henkilökohtaista. Siihen vaikuttaa myös se , mitä jokaisen elämään on mahtunut näiden kahden vuoden aikana. Joku on oikeasti menettänyt läheisen ihmeisen tai omaisen, terveyden tai työpaikan. Minä olen toistaiseksi päässyt "vähällä", mutta siitä huolimatta huomaan, että se on jättänyt jälkensä minuun eletystä elämästä. 

Jo aivan pandemian alkuaikoina minimoin sosiaalisia menojani hyvin paljon, osittain yhteiskunnan pakon sanelemana ja osittain omasta tahdosta. Isoimmissa lähikaupungeissa en ole käynyt olleenkaan, lukuun ottamatta viime kesän Ahvenanmaan reissua, jolloin kävimme hakemassa teinimme kotiin omalta reissultaan. Ylimääräinen matkailu- tai shoppailureissut ovat jääneen todella minimiin ja enimmäkseen minä olen ollut kotona (en sentään neljän seinän sisällä). Olen alkanut kutsua tätä olemistani möllötykseksi eli eräänlaiseksi "vapaaehtoiseksi erakoitumisen esiasteeksi".

Elämä on keskittynyt työssä käymisen, opiskelun ja perhe-elämän ympärille, mutta siinä on ollut sellainen "suppeampi" vire. Elämä kulkee tämän "pandemia normaalin" ympärillä ja siitä on tullut jollain tavalla uusi elämäntapa, jonka olen huomannut passivoivan minua. Onneksi nykyiset opiskeluni ovat antaneet minulle vastapainoksi toisenlaista sisältöä ja pakottaneet minut pois kotiympyröistä. Tuntuu, että muuten möllöttäisin vain täällä kotona, omassa perhekuplassani.

Möllötysasteeni on vaihdellut näiden pandemiavuosien aikana. Jos en sitä ennenkään ollut kovinkaan sosiaalinen ja liikkuvainen, nyt olen ollut sitä vielä vähemmän. Se on jopa vaikuttanut yhteydenpitooni läheisiini ja ystäviini, vaikka voisi ajatella, että sen pitäisi olla aivan päinvastoin. Jos olen oikein ymmärtänyt, korona ei kuitenkaan leviä/tartu puhelimen tai WhatsAppin välityksellä ;)  Huomasin  vuoden vaihteen jälkeen saavuttaneeni jonkinasteisen "lakipisteen", sillä olin vähentänyt kävelylenkkejäni ja möllötin mieluummin kotona tietokoneella tai sohvan nurkassa.

 

Viime aikainen muutos maailman tilanteessa toi lisää uutta murehdittavaa ja jonkinasteista epäuskoa tulevasta. Mihin tämä maailma oikein meneekään? Samalla ymmärrän, että olen osana jotain sellaista mitä en pysty hallitsemaan, muuta kuin yrittämällä elää mahdollisimman normaalia elämää. Juuri kun  koronatilanne alkaa helpottamaan, tulee maailmalta uusia huolen aiheita.  Koronatilanne on se mikä on ja yhteiskunta alkaa palata vähitellen  jonkinlaiseen normaaliin. Sotatilanteelle Ukrainassa emme voi tehdä oikein muuta kuin antaa tukemme ja toivoa, että tilanne ratkeaa mahdollisimman pian. 

Keskustelin iäkkään äitini kanssa tämän hetkisestä tilanteesta ja huomasimme ajattelevamme hyvin samalla tavalla. Meidän "möllöttäjien" täytyy vähitellen aktivoitua ja löytää se (sosiaalinen) elämä kodin ulkopuolelta uudestaan. Siksipä lähdin lauantaina iltakävelylle pitkästä aikaa keskustaan ja miten ihan oli huomata, että (nuoria) iloisia ihmisiä oli liikkeellä paljon ja ravintolat olivat täyttyneet. Ihan vielä en uskalla heittäytyä noin hurjaksi, mutta ajattelen, jos kevätauringon myötä saisin tämä "möllötyksen laaja oppimäärän" vihdoin suoritettua. 

Kaikesta huolimatta (ja juuri sen takia) on tullut aika suunnata katseet toiveikkaana eteenpäin kohti kevättä ja valoisampia aikoja, sillä 

- ELÄMÄ ON!

P.S  Viime aikoina olen valokuvannut muita kuvauskohteita, mutta tähän postaukseen hain inspiraationi toisesta möllötyskeskuksestani eli meidän olohuoneesta.

Mikä ihmeen visualisti?

Olen tässä jo puolisen vuotta opiskellut visualistiksi ja muutama päivä sitten mieheni havahtui kysymään minulta pienen tarkentavan kysymyksen, että mikä se visualisti oikein on? Ymmärsin, että vaikka olin käyttänyt nimikettä luontevasti puheissani jo pitemmän aikaa, se ei ollut oikein auennut hänelle. Eikä ilmeisesti monelle muullekaan, sillä aika usein kun kerron valmistuvani visualistiksi, saan siihen liittyviä jatkokysymyksiä. Tästäpä sain hyvän aiheen kirjoittaa tänne blogiini ja kertoa tarkemmin, mikä visualisti oikein on.

Visualisti on ammattinimike henkilölle, joka suunnittelee ja toteuttaa visuaalista markkinointia. Visualisti on hyvin kapea-alaisesti määriteltynä entiseltä nimeltään somistaja, mutta kaupan ja markkinoinnin kehittyessä työn kuva on laajentunut ja nykyinen ammattinimike on muuttunut alaa paremmin kuvaavaksi. Visualisti on moniosaaja, jonka tärkein tehtävä on myynnin edistäminen ja lisääminen visuaalisin keinoin. Hän vastaa yrityksen visuaalisesta ilmeestä ja luo mielikuvia asiakkaille tuotteista ja palveluista. 

Visualisti voi työskennellä kaupassa tai kivijalkaliikkeessä suunnittelemassa näyteikkunoita ja esillepanoja tai hän saattaa kuulua isompaan suunnittelutiimiin, jonka tehtävänä on esim. uudistaa tai suunnitella kokonaan uusi myymälä. Visualistin työkenttänä voi olla esim. messuosastojen, kaupallisten tapahtumien ja kampanjoiden suunnittelu tai visualisti voi suunnitella yritysten liiketiloja tai olla mukana tuotekuvauksissa. Visualisti voi olla suunnittelemassa yrityksen brändiä tai tuottamassa sisältöä digitaaliseen markkinointiin (esim. sosiaaliseen mediaan, verkkokauppaan, blogiin  tai suunnitella mainoksia) eli työn kuva voi olla hyvinkin monipuolinen ja laaja. 

Markkinointiviestinnän ammattitutkinnon eli visuaalisen markkinoinnin koulutuksen suorittanut voi käyttää visualistin tai visuaalisen myynninedistäjän ammattinimikettä. Alalle voi kouluttautua mm. koulutusta tarjoavissa toisen asteen oppilaitoksissa. Tutkinnon voi suorittaa joko taideteollisuusalan perustutkintona tai liiketoiminnan ammattitutkintona, jolloin koulutuksen sisältö määräytyy sen mukaisesti. Minä olen koonnut oman koulutuspakettini molemmilta tutkinnonosilta ja opintopisteitä tulee kertymään vuoden aikana huomattavasti enemmän, mitä ns. "peruskoulutukseen" kuuluu. Alalle voi kouluttautua myös yksityisellä puolella ja se on maksullista. Näissä koulutukset on rakennettu niin, että voit opiskella periaatteessa työn ohessa ja jossain koulutuksissa tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.

Minulle visualistiopinnot ovat avanneet aivan uuden maailman. Markkinointiin ja liiketoimintaan liittyvät opinnot ovat antaneet minulle paljon tietoa, josta on ollut hyötyä yritystoiminnassani. Visualistin koulutus yhdistää visualisuutta, kaupallista ajattelua ja luovuutta.  Koen, että visualistin tutkinto tuo minulle arvokasta lisähyötyä palvelupakettiini sisustussuunnittelun rinnalle ja erityisesti asuntojen stailaamiseen. 

Visualistiksi valmistuminen häämöttää kesäkuussa. Sitä ennen minun pitää suorittaa vielä kaksi tutkinnon osaa, jossa joudun laittamaan itseni likoon oikein kunnolla. Opintoihin liittyvät tehtävät ovat olleet hyvin vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Opintojen edetessä huomaan, että elämää on alkanut tutkiskella myös visuaalisuuden ja markkinoinnin näkökulmasta. En ole katunut opiskelupäätöstäni, vaan olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Täällä kokemuksella voin suositella alan (aikuis)opiskelua lämpimästi.

Kuulumisia helmikuun alussa

Tammikuu tuntui jostain syystä pitkältä ja todennäköisesti helmikuu tulee olemaan sen vastakohta. Opiskeluiden alkaminen rytmittää arkea ja vapaa-ajan ongelmia ei ole.

Nyt, kun minulla alkoi lähiopetusjakso, minun pitää ajaa jälleen n. tunnin matka Huittisiin 2-3 kertaa viikossa. Talviset kelit ja aamun pimeys eivät ole sieltä mukavimmasta päästä, mutta onneksi koko ajan mennään kohti kevättä. Opiskeluissa meillä on markkinointiviestinnän ja visuaalisen markkinoinnin opintoja ja erilaisia tehtäviä on alkanut kerääntymään. Niiden tekeminen on mielenkiintoista, mutta  kalenterimerkinnät ovat osoittautumassa jälleen tärkeiksi, jotta tiedän olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Opiskelujen lomassa teen edelleen (mahdollisuuksien mukaan) sisustussuunnittelua, mutta mitään  suuria projekteja en tällä hetkellä pysty tekemään. Ystävänpäiväksi olen suunnitellut pitäväni ilmaisen webinaarin sisustuksen trendeistä ja se on viimeistelyä varten valmis. Opiskeluihin liittyen tein koko vuodelle yritykselleni  markkinointisuunnitelman ja nyt yritän myös noudattaa sitä periaatteella, että jokaisessa kuukaudessa on 1-2 teemaa. Suunnitelmat sitouttavat toimintaani paremmin ja on mielenkiintoista katsoa, miten suunnitelmani toimivat.

Oman opiskeluja ja työhön palamisen suhteen olen vielä epävarma. Liiketalouden opintoihini liittyvä palvelumuotoiluopinnot kestävät vuoden loppuun asti, mutta edelleen mietin, menenkö töihin ja yritän suorittaa opintoja työn ohessa vai jäänkö vielä opintovapaalle. Kieltämättä kokopäiväinen opiskelu houkuttaisi enemmän, sillä hieman "hitaampi elämä" on tuntunut tällä hetkellä hyvältä. 

Meidän perheessä eletään muutenkin mielenkiintoisia aikoja, kun teinimme toisen asteen opiskelujen yhteishaun ajankohta alkaa lähestymään. Opiskeluvaihtoehtoja on mietitty yhdessä ja matkan aikana suunnitelmat ovat jopa vähän muuttuneet. Tosiasia on se, että ei meidän nuorella ole vielä selvää, mitä aikoo "isona tehdä", mutta hänellä on kuitenkin selvästi aloja, mitkä eivät kiinnosta. Tämän hetken ykkösvaihtoehtona on lähteä opiskelemaan liiketaloutta ja toisena vaihtoehtona on lukio. Meidän kotiväen tehtäväksi on jäänyt kuunnella nuorta ja antaa tukea hänen tekemilleen valinnoille. Onneksi teinin ajatukset ovat osoittautuneet realistisiksi, joten siinä mielessä tulevaisuus näyttää ihan hyvältä. Tosin opiskelupaikan varmistumista täytyy vielä odotella. Kesäkuussa tiedämme asiasta enemmän, sekä teinin että omasta tulevaisuudesta.

Nautitaan hetki vielä helmikuu talvisista keleistä, sillä ei aikaakaan, kun huomaamme kevään jo kurkkivan...

Ammatti-identiteettikriisiä

Kun on vuosia tehnyt työuraa kasvatuksen ja opetuksen puolella ja kun innostuu myöhemmällä iällä opiskelemaan ihan jotain muuta, niin meneehän siinä ammatti-identiteetti vähän sekaisin. Sisustusalan opinnot taltuttivat estetiikkanälkääni, mutta liiketaloudenopinnot ovat laittaneet astetta isompaa kriiseilyä päälle...

Muistan joskus yläkouluiässä miettineeni hetken aikaa kaupallisen alan koulutusta, mutta en kokenut sitä siinä kohdassa omaksi. Tosin jo silloin yksi ammattihaaveeni olisi ollut somistaja. Koska en tiennyt, mitä haluan tehdä ammatikseni, lähdin lukioon, jonka jälkeen opiskelukuviot selkiytyivät. Lastentarhanopettajan opintojen kautta siirryin asteittain erityispedagogiikan puolelle ja edelleen jatko-opintojen kautta erityisluokanopettajaksi. Vuosien saatossa kasvatus- ja opetusalan erityisosaamista on tullut melkoisesti ja tunnen olevani vahvasti oman alani asiantuntija.

Kun lähdin opiskelemaan sisustusalaa, se antoi minulle vuodeksi hyvin erilaista (elämän)sisältöä. Sain haastaa itseäni uudella tavalla ja sain paljon erilaisia onnistumisen kokemuksia. Nälkä uusien asioiden oppimiseen ja sisustusalan opiskeluun kasvoi. Halusin saada lisää ammattipätevyyttä ja sitä sain  lisäopintojeni (artesaani) ja erilaisten kurssien myötä. Tämän lisäksi oman yrityksen perustaminen hetken mielijohteesta ja yrittäjänä toimiminen on ollut hyvin elämänmakuista, kokemuksellista ja parasta liiketoiminnan koulutusta ihmiselle, joka oli joskus vannonut, ettei koskaan ryhdy yrittäjäksi.

Viime kevään päätös lähteä opiskelemaan liiketaloutta ja valmistua visualistiksi kumpuaa luultavasti tuolta nuoruusvuosilta. Liiketoiminnan koulutusala tuntuu toisinaan hyvin erilaiselta kuin kasvatustiede. Olen joutunut opettelemaan alan sanastoa ja käsitteitä sekä omaksumaan toisenlaista toimintakulttuuria. Liikemaailmassa asioita esitetään suorempaa ja useimmissa asioissa "raha ja numerot ratkaisevat". Mielestäni kaupallisen alan ihmiset ovat ihmistyypiltään erilaisia kuin kasvatusalan ihmiset (sekä hyvässä että pahassa) ja tässä on hetkittäin ollut itsetutkiskelun paikka. Kieltämättä tunnen joskus  olevani "vieraalla maaperällä" ja ihmisenä liian varovainen, vaatimaton ja elämänarvoiltani pehmeä toimiessani liikemaailman syövereissä.

  

Viimeisimpien opiskelujeni myötä tietotaitoa on tullut lisää ja osaamisalani on laajentunut. Se on tuonut tullessaan positiivista lisäongelmaa ja samalla jonkinlaista ammatillista identiteettikriisiä. Ammattinimikkeitä on vaikka muille jakaa, mutta samalla olen vähän "hukassa", mitä haluan ihan oikeasti tehdä ja kuka olen; erityisluokanopettaja-sisustussuunnittelija-artesaani-visualisti-yrittäjä? Toistaiseksi teen "vähän kaikkea", mutta prosessoin asiaa lähes päivittäin. Miten voisin hyödyntää moniosaamistani parhaalla mahdollisella tavalla - siinäpä onkin miettimistä.

Tällä viikolla visualistiopintoni jatkuvat jälleen lähiopetusjaksolla, joka kestää toukokuun alkuun asti. Kevään aikana teen muutaman ylimääräisen opintokokonaisuuden, joten ammattitaitoreppuni tulee täydentymään vain lisää. Mistähän vielä itseni löydän?

Kevätauringon myötä toivottelen kaikille valoisaa viikkoa!

 

Helppo herkku

Lupasin joulukuussa tehdä postauksen tästä suklaaherkusta. Arki on vienyt kuitenkin mennessään ja unohdin jo koko jutun. Yhtenä päivänä selasin puhelimen kuvia ja sieltä putkahti hyvänä muistutuksena kuvat tästä helposta suklaaherkusta. Nyt haluan jakaa sen myös teille...

Tarvitset tähän suklaalevyjä oman maun ja uunipellin koon mukaan. Minä valitsin kolmea eri Pandan suklaalevyä, jotka asettelin uunipellille. Uunin laitoin 50 asteeseen ja suklaalevyt 15 minuutiksi sulamaan. Aika ja lämpötila ei ihan riittänyt pehmentämään levyjä, joten laitoin vähän enemmän "volyymiä" uuniin. Kun suklaalevyt olivat sulaneet, tein veitsellä ristikkäisiä vetoja pellille niin, että eri suklaamassat alkoivat sekoittua. On ihan tyyli-ja makuasia, kuinka paljon haluaa kuvioida ja sekoittaa suklaamassaa keskenään. 

Tämän jälkeen sulaneen suklaan pinnalle voi laittaa melkeinpä mitä tahansa lisuketta. Meidän kaapeista löytyi hunajamaustettuja pähkinöitä, pieniä vaahtokarkkeja ja lakritsiströsseleitä. Tein toisesta puolesta suolaisen (pähkinät) ja toisesta makean (strösselit ja vaahtokarkit), sillä halusin vähän testata eri  makuyhdistelmiä. Suklaan "maustamisen" jälkeen vein uunipellin ulos jäähtymään. Hyvin simppeliä hommaa siis.

Kun suklaa oli uudestaan jähmettynyt, lohkoin sen sopiviksi suupaloiksi ja jaoin ne kahteen eri astiaan. Kokeiluversioni tein normaalia pienempään peltiin eli jos tekee yhden "normipellin", suklaaherkkua tulee reilusti. Makuyhdistelmiä voi tehdä melkeinpä rajattomasti ja antaa omalle luovuudelle tilaa. Minun ensimmäinen "nyhjää tyhjästä" -versioni onnistui ja oli erinomaisen hyvää.

Kovin usein kyseistä herkkua ei kyllä uskalla tehdä, sillä sen menekki on nopeaa ja kalorimäärät melkoiset. Juhlahetkiin tästä saa kuitenkin mukavan (ällö)makean ja ei-niin-perinteisen lisukkeen. Voisinpa vielä veikata, että tämä herkku ei mene vanhaksi. Kokemusta on.

Herkullisia hetkiä teillekin!