Kotihiiren sesonkiaikaa

Syksyn edetessä ja päivänvalon vähentyessä minussa on havaittavissa kotihiiren ominaisuuksia. Pimenevät illat antavat "luvan" hitaampaan elämään ja kotoiluun.

Rakastan hämyistä tunnelmaa ja siksi kynttilöiden polttaminen on jo alkanut. Ilmojen viiletessä kotimme puuhella ja takka lämpiävät joka päivä. Villasukkalaatikon sisältö on otettu käyttöön ja kesävaatteet on siirretty odottamaan seuraavaa sesonkia. 

Olen aina rakastanut vuodenaikojen vaihtelua ja iän myötä niiden jokaisen tarkoitus on muuttunut merkityksellisemmäksi. Kun keväällä kevätaurinko herättelee meidät horroksesta ja kesä on jollain tasolla aktiivisempaa aikaa, syksy saa meidät rauhoittumaan ja siirtymään jonkinlaiseen horrostilaan. Talvella vireystaso on ehkä alimmillaan tai ainakin toisenlainen kuin kesällä. Näinhän luonto toimii ja samaa pätee meihin ihmisiinkin.

Syksy on tällä hetkellä parhaimmillaan. Luonto tarjoaa väriterapiaa ennen kuin se vaipuu pimeyteen ja harmauteen. Jokaisella meillä on omat keinot selviytyä pimeimmästä ajanjaksosta. Minulla se kotihiirenä olemista ja yleistä tunnelmointia. Voi olla, että tänä syksynä aloitan jonkun villasukkaprojektin, mutta minulle tärkeämpää on se, että voin rauhassa möllötellä sohvannurkassa ja poltella kynttilöitä - talvea ja joulua odotellessa....

Miten sinä selviydyt syksystä ja talvesta? 

Opintovuoden viimeiset vedot

Syyskuun alussa sain visualisti-opintoni päätökseen ja sen jälkeen minulla on ollut jäljellä enää yhden "ylimääräisen" palvelumuotoiluopintojen suorittaminen. Olen työstänyt sitä oikeastaan koko kesän ja viikonloppuna sain laadittua näyttöön vaadittavat dokumentit kasaan.

Viimeisenä opintona minulla on ollut asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu tutkinnon osa, jonka laajuus on 60 osp. Kyseessä on ollut jokseenkin laaja opintokokonaisuus, sillä visualisti-opintojen ohessa suorittamani muut tutkinnon osat ovat olleet kaikki laajuudeltaan 15 osp. Prosessi on ollut melko pitkä, koska se on vaatinut välillä konkreettista työstämistä tietokoneella ja välillä asioiden pohtimista ja kypsyttelyä. Nyt se on kuitenkin tehtynä, tosin vielä lähettämistä ja arviointikeskustelua vailla.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla opintovapaalla vuoden loppuun asti, mutta elokuussa alkaneet uudet työkuviot laittoivat opiskeluaikatauluni uusiksi. Tässä on ollut kieltämättä monenlaista painetta, kun on yrittänyt saada viimeisimmät opiskelut suoritettua pois alta ja samalla selviytyä uudesta työstä. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan ja viikoissa alkaa olla enemmän vapaa-aikaa. Aikamoiseen prässiin sitä on tullut itsensä vuoden aikana laitettua, mutta paljon se on myös antanut.

Tiedän olevani määrätietoinen (tietyissä asioissa) enkä luovuta ihan helpolla. Stressinsietokykyni on ollut ajoittain koetuksella ja välillä olen epäillyt sen kestävyyttä, mutta onneksi olen nyt (melkein) maalissa. Blogiskirjoituksistakin huomaa, että viimeisempään vuoteen ei ole paljon ylimääräistä mahtunut. Toivotaan, että opintojen päättymisen myötä blogin sisältö muuttuisi jälleen hieman monipuolisemmaksi. Elämään voisi mahtua välillä jotain muutakin kuin vain työtä, perhe-elämää ja opiskelua - tai ainakin hieman toisenlaisella painotuksella.

"Tää ystävyys ei raukene..."

Minulla ystävyyttä ei mitata määrässä vaan laadussa. Olen harrastanut aikoinani partiota ja sen  kautta luodut ystävyyssuhteet ovat kestäneet tähän päivään asti.

Lapsuudessa ja nuoruudessa partion parissa vietetyt ajat sisältävät lukuisan määrän huikeita muistoja. Tulihan sen parissa vietettyä useampi vuosi; monta arki-iltaa ja viikonloppua, leiriä, vaellusta ja jopa yksi ulkomaanmatkakin. Se on ennen kaikkea luonut koko elämän kestäneitä ystävyyssuhteita.

Lauantaina partiolippukunta Karimo järjesti vanhoille jäsenilleen "muistelo"-tapahtuman Kuuskarin saaressa. Paikalle oli kerääntynyt n. 50 naisen joukko ja jälleennäkemisen riemu oli tunteikasta ja äänekästä. Esittelykierroksella meitä "ikipartiolaisia" oli jokaiselta vuosikymmeneltä, jopa 40-luvulta lähtien. Oli hieno huomata, miten partioaate on kulkenut meidän jokaisen elämässämme mukana, tavalla taikka toisella. Uskallan väittää, että se on ollut edesauttamassa myös monen ammatinvalintaa opetuksen, kasvatuksen ja terveydenhoidon alalle. Partiosta olemme saaneet takuulla hyvät "eväät" elämälle.

Ilta kului jutustelun, syömisen ja kahvittelun merkeissä. Joillakin oli mukana vanhoja partioesineitä tai valokuvakansioita, mutta minun mielestäni ehdottomasti sykähdyttävin hetki oli, kun lauloimme yhdessä meidän lippikuntamme oman Karimon iltalaulun. Vaikka joukossa oli hyvin eri-ikäisi partiolaisia, laulu yhdisti meidät yhdeksi partiosiskojen joukoksi. Tällä perinteikkäällä laululla on taatusti meillä jokaisella paikka sydämessä...

Vaikka en ole ollut enää vuosikymmeniin ollut partiotoiminnassa aktiivisesti mukana ja mukavuudenhalu pidättelee minut turvallisesti kaupunkioloissa, muistot saavat minut toisinaan kaipaamaan eräelämään ja luonnon helmaan. Ehkä sain sytytettyä kuitenkin pienen kipinän, sillä illan  päätteeksi huomasin liittyneeni Karimon Kafftratteihin. Tähän porukkaan kuuluu vanhoja lippukuntamme jäseniä ja ymmärtääkseni he kokoontuvat epäsäännöllisen säännöllisesti. Tapaamisissa tehdään erilaisia juttuja mm. melontaretkiä ja  elvytetään muutenkin partiotaitoja. Ans kattoo, mitä tästä vielä seuraa. Joudunko uusimaan olemattoman retkeilyvarusteeni perinpohjin...?

Viikonlopun kohtaamisista voimaantuneena oli tänää hyvä aloittaa uusi viikko...ja ehkä uusi (vanha)  harrastus.

Pientä juhlan aihetta

Kiireisen työsyksyn keskellä sain päätökseen viime vuonna aloittamani opintoni. Posti toi viime viikolla kirjatun kirjeen ja sieltä paljastui tutkintotodistus. Nyt olen ihan virallisesti suorittanut liiketoiminnan ammattitutkinnon, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan - ja olen siis visualisti.

Viime syksynä aloittamani opinnot SASKY koulutuskuntayhtymä, Huittisten ammatti-ja yrittäjäopistossa hieman venahtivat, mutta se ei tässä kohtaa vähennä tutkinnon suorittamisen arvoa. 150 osp tuli suoritettua ja sen oheen liitetyt opinnot Salon seudun ammattiopistossa ovat yhtä tutkinnon osaa suorittamista vaille tehtynä. Kieltämättä nämä Salon lisäopinnot teettivät hieman päänvaivaa, mutta ne myös täydensivät visualisti-opintojani erittäin hyvin. Koska osa opinnoista liittyi liiketoiminnan ammattitutkinnon sijaan taideteollisuusalan perustutkinnon osiin, sain hieman toisenlaista ja täydentävää näkökulmaa visualistin työhön.

Yksi etappi (ja ammattinimike) on jälleen saavutettu ja viime viikonloppuna pysähdyttiin hetkeksi juhlistamaan sitä oman perheen voimin, onnittelumaljoja kilistellen. Tunnustan samalla, että olen miettinyt jo hieman uusiakin opiskelukuvioita, mutta niiden aika ei ole kuitenkaan vielä. Tämän hetken  työ vaatii panostamista, eikä vapaa-ajasta taida tällä hetkellä löytyä sopivaa rakoa opiskelulle. Sen tiedän, että opiskelu ei kuitenkaan jää tähän. Hengähdän hetken ja myhäilen tyytyväisenä saavutustani. Minä tein sen!

Tämän hetken merkkipaaluja

Edellisessä postauksessa kirjoitin uusista työkuvioista ja sen hetkisistä tunnelmista. Edelleen uutta asiaa tulee omaksuttavaksi lähes päivittäin, mutta nähtävillä on myös tasaantumisen ja rauhoittumisen merkkejä. Ja on tässä saavutettu yksi merkkipaalukin...

Elokuun alkuun kerääntyi työnaloituksen lisäksi muutakin painetta, sillä olin ajattelut saattaa visuaistiopintoni valmiiksi samassa hötäkässä. Onneksi olin työstänyt kahta viimeistä näyttöäni jo kesän aikana, joten jäljelle jäi enää asioiden kokoaminen ja viimeistely. Käytin siihen yhden viikonlopun ja sen jälkeen päätin lähettää näytöt arvioitavaksi, tuli mitä tuli. Kesä oli opiskelujen osalta työtäytteinen ja tiiviin opiskeluvuoden jälkeen aloin nähdä jo pieniä väsymisen merkkejä. Päätin tehdä näytöt vähän vaatimattomammalla vaatimustasolla ja siksi  "ihan hyvä"-suoritus piti tässä kohdassa riittää.

Viime viikolla minulla oli näyttöjen arvioinnit ja molemmat menivät hyväksytysti läpi. Näytöissä oli pieniä puutteita, mutta ne eivät onneksi vaikuttaneet lopputulokseen. Runsaan tunnin arviointikeskustelun jälkeen sain vihdoin huokaista helpotuksesta. Vuoden opiskelumaratonin  jälkeen sain opintoni päätökseen ja nyt olen VISUALISTI. Olotila on vielä hieman epätodellinen, mutta uskon, että valmistuminen konkretisoituu "todelliseksi",  kun tutkintotodistus tulee muutaman viikon sisällä postissa kotiin.

Vuoden opintovapaa on ollut joka tavalla positiivinen kokemus, koska sain keskittyä opiskeluun täysipäiväisesti. Otin opintovapaasta kaiken hyödyn irti minkä kykenin. Visualisti-opintojeni (150 osp) lisäksi tein erilaisia tutkinnonosia Salon seudun ammattiopistossa, mm. stailaus-ja tuotekuvausopinnot (15 osp), visuaalinen myyntityö (15 osp) ja sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön (15 osp) eli yhteensä 195 osaamispistettä ja kuusi näyttöä. Vielä kun saan syksyn aikana tehtyä asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoiluopinnot (60 osp) valmiiksi, luulen että taidan pitää pienen tauon opiskeluissa. Näin taaksepäin katsottuna vuosi oli kuitenkin melkoinen rypistys.

Opiskelu antoi minulle paljon enemmän, mitä uskalsin toivoa - tai edes kuvitella. Se antoi minulle paljon uutta osaamista, jota pystyn hyödyntämään esim. uudessa työssäni. Ennen kaikkea se antoi uskoa omaan itseeni - ja paljon uutta ajateltavaa. Opiskelun päättymisen jälkimainingeissa joudun väkisinkin pohtimaan tulevaisuutta. Prosessi on lähtenyt liikkeelle jo kauan aikaa sitten ja edessä on monien asioiden punnitsemista...

Mihin tämä kaikki päätyy, sitä en vielä tiedä, mutta sen tiedän, että tämä matka kannatti tehdä.

Kuvat: Elli Halonen

Elokuun alun päivitystä

Niinhän siinä kävi, että työelämä imaisi minut hetkessä mukaansa ja se on sen jälkeen pitänytkin aika hyvin otteessa. Mielenkiintoista tässä on ollut se, että tunneskaalassani on ollut hyvin sekalaisia tuntemuksia; epätoivosta innostukseen...

Edellisestä täysin uudesta työelämärupeamasta on sentään kulunut yli kaksikymmentä vuotta, kun siirryin varhaiskasvatuksesta opetuksen puolelle. Nyt muutos on ollut saman suuntainen, tosin  20 vuodessa maailma on muuttunut melkoisesti. Koulutusjärjestelmämme tietoteknisine sovelluksineen on muuttanut opetusta ja sen sisältöä -  ja minä olen vanhentunut siinä mukana. Tässä kohtaa voin todeta, että "kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja", mutta vauhti on vain vähän hidasta.

Olen ollut nyt kaksi viikkoa uudessa työssäni 2. asteen oppilaitoksessa ja onpa tehnyt hyvää nähdä tämänkin puoli. Opettajan toimenkuva on jokseenkin erilainen ammatillisessa koulutuksessa kuin peruskoulussa, sillä kirjaamista tehdään melkoisesti ja koko "systeemi" on erilainen. Pikaisella aikataululla minun on pitänyt omaksua paljon uusia käytänteitä ja valehtelematta sen "tuhannen" erilaista sovellusta, joiden logiikan ymmärtäminen ja sisäistäminen on ollut haasteellista. Joka päivä olen  kuitenkin oppinut jotain ja kokenut hetkittäin onnistumisen kokemuksia, mutta sen jälkeen tilalle on tullut ainakin pari uutta juttua lisää. Pääkoppa on ollut melkoisen kuormituksen alla ja välillä olen vaipunut lähes epätoivon partaalle.

Lukuvuoden alussa työtä ja tehtävää on riittänyt kotiin tuomisenakin ja tätä joudun tekemään vielä hetken aikaa. Alkuhärdellin jälkeen työtaakka tulee rauhoittumaan, mutta toistaiseksi viikkotuntimäärä on ollut vielä melkoinen. Vaikka uudet asiat ovat tuntuneet haastavilta, työkaverit ovat olleet todella mahtavia. He ovat auttaneet, kannustaneet ja tukeneet minua koko ajan ja muutenkin olen sopeutunut työyhteisöön omasta mielestäni hyvin. Tässä on joutunut opettelemaan kärsivällisyyttä siihen, ettei todellakaan osaa eikä hallitse kaikkea. Hyvät työkaverit ja ennen kaikkea mukavat nuoret kääntävät nämä epätoivon hetket roimasti plussan puolelle. Työ on tuntunut kaikesta kaoottisuudesta huolimatta todella mukavalta.

Jos nyt kuulostan epätoivoiselta, sitä en kuitenkaan ole, vaan enemmänkin innostunut ja optimistinen.  Yritän heikkona hetkinä muistuttaa itseäni "ettei elefanttiakaan syödä kokonaisena, vaan pieninä paloina"... sillä näinhän se on. Hiljaa hyvä tulee.

Uusiin tuuliin...ja seikkailuun!

Viimeiset lomapäivät ovat kuluneet Rauman Pitsiviikon tapahtumissa ja miettiessä vähän tulevaa. Huomenna se sitten alkaa - yhden lukuvuoden kestävä uusi opetustyö Porin Winnovassa... 

Tässä on koko kesä mennyt enemmän tai vähemmän asiaa sulatellessa, vaikka olen ihan tietoisesti yrittänyt olla miettimättä sitä sen enempää. Valehtelisin, jos sanoisin, että minua ei jännitä. Eniten taidan jännittää sitä, että saan opiskelijat perehdytettyä opettamaani oppiaineisiin riittävästi ja ennen kaikkea motivoitumaan opiskelusta. Oletan, että opiskelijat tulevat tarvitsemaan vaihtelevasti ohjausta ja tukea opinnoissaan, toisinaan jopa arjessa ja elämän hallinnassa. Toivottavasti osaan kuunnella heitä  riittävästi, auttaa ja olla läsnä.

Mielenkiintoista tässä uuden työrupeamana aloittamisessa on se, että olen toisaalta aika levollisin mielin ja toisaalta taas jännittynyt. Minulta puuttuu 2. asteen koulutuksen opettajakokemus, mutta opettamista en varsinaisesti osaa oikein jännittää. Olettaisin pedagogisten ja didaktisten menetelmien olevan yli 20 vuoden kokemuksella meikäläisellä ainakin jotenkin hallinnassa. Teknisten opetusvälineiden kanssa voi olla toisinaan pientä säätöä, mutta enköhän selviä niistäkin. Ehkä eniten stressaan tai otan paineita vastuuopettajan tehtävistä, sillä nimensä mukaisesti olen vastuussa opiskelijoistani ja heidän opintojensa edistymisestä. Onneksi työyhteisössä on kokenutta ja asiantuntevaa porukkaa ja tiedän, että heiltä saan tarvittaessa apua ja tukea.

Suhtaudun alkavaan työhön jonkinlaisena "seikkailuna". En ole pystynyt kovinkaan paljon suunnittelemaan tulevaa ja siksi opettelen ottamaan vastaan sen mitä tulee. Ehkä tässä kohtaa viimeistään on myös hyvä opetella tekemään opettajan työtä uudella tavalla ja ennen kaikkea työn rajaamista. Koska kuulun nyt ns. vuosityöajan piiriin, minulle maksetaan palkkaa pidettyjen tuntien lisäksi myös suunnittelusta, palavereista yms. ja tämä on minun opettajahistoriassani aivan uusi kokemus.

Kuva: @elli.halonen

Tuleva vuosi ei tule varmasti olemaan helppo, mutta uskon että tämän kokemuksen jälkeen minulle selkiytyy, miten haluan opettajaurani jatkuvan - vai jatkuuko se lainkaan. Opintovapaani laittoi ajatteluani ja arvomaailmaani hieman uusiksi, jälleen kerran. Toivotaan, että tuleva "seikkailuvuoteni" sujuisi myötäisissä tuulissa karikkoja vältellen ja perillä olisin monta kokemusta rikkaampana. Ja ehkä matkalla mukaan tarttuu jotain muutakin...

Näillä mietteillä lähden alkavaan viikkoon. Ymmärrätte varmaan, jos blogissani on hetken aikaa hieman hiljaisempaa, sillä suuntaan energiani nyt arkeen ja uuteen työhön.

Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille!