lauantai 8. elokuuta 2015

Kirppistunnelmia


Paikat alkavat olemaan kutakuinkin "reerassa" Syvärauman Kirpputoripäiviä varten. Laitoimme sekalaista tavaraa myyntiin ja aika rankalla kädellä tyhjensin varastojamme. Isäntä tuumasi jo, että viikonlopun jälkeen on vissiin jo koko talo myyty...






Autotallikatokseen yritin loihtia houkuttelevan näköistä myyntipaikkaa...








 
Yritin ryhmitellä tavaroita jonkun logiikan mukaan keskuspöydän ympärille.
Tavaroiden hinnoittelu osoittautui meikäläiselle melko vaikeaksi tehtäväksi.
Ensimmäinen myyntipäivä antaa varmasti vähän osviittaa,
onko hinnoittelu mennyt totaalisen pieleen... 
 
 
 
 



Perjantai-ilta kului mukavasti sommitellessa esillepanoa ja viritellessä mm. suutarin valaisimia tuohon kattoon.
Oli kyllä mukavaa puuhaa.
 
 
 
 
 
 
 
Myytävänä on jonkin verran ihan oikeasti vanhaa tavaraa ja sitten on uudempaa tavaraa, lähinnä keittiöön liittyvää esineistöä.
Pojan vanhoja leluja, kirjoja, nappulakenkiä ja muutamat luistimet päätyivät myös myytäväksi.
 
 
 
 

 
 
 
Kaikki on suurin piirtein valmista.
Nyt toivotaan vain porukkaa runsaslukuisesti liikkeelle...
 
 


Syvärauman  Kirpputoripäivät ovat auki la 10-15 ja su 10-15.
Alueen kartta ja myyntipaikat on samaisella FB-sivuilla nähtävillä.
Tervetuloa tekemään löytöjä...




2 kommenttia:

  1. Mukavaa kirppis viikonloppua ❤️ Ihania tavaroita myynnissä, taatusti menevät kaupaksi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavara on vaihtanut omistajaa ihan kiitettävästi ja vielä on jotain jäljelläkin. Tunnelma on ollut leppoista ja päivä on mennyt mukavasti "ulkoillessa". Sunnuntaina vielä pihakirppistellään ja toivotaan lisää ostajia paikalle...

      Poista