keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mustikkapiirakka



Mustikkasato on tänä kesänä ainakin näillä leveysasteilla hyvä.
Innostuin  viikon loppuna mökillä metsäreissuni jälkeen leipomaan mustikkapiirakkaa...
 
 


 
 
Tähän piirakkaan tarvittiin mustikoita 4 dl.
 
 
 

 
 
Etsin jälleen helppotekoisen ohjeen piirakkaan Googlesta. Tässä ohjeessa pohja tehtiin vain perusaineista sekoittamalla.
Täytteessä käytin  jääkaapista löytyneen vaniljarahkapurkin.
 
 
 
 

 
Mustikoita tuli laitettua vähän reilusti, jolloin täytteestä tuli vähän lötköä.
Ei se makuun kyllä vaikuttanut, enemmänkin ulkonäköön.
 
 
 
 



Mustikkapiirakka maistui hyvältä ja sen verran jäi vielä marjoja,
että laitoin loput pakkaseen odottamaan seuraavaa leivontainspiraatiota...


 
 
Täällä on valmistauduttu viikonloppuna tulevaan kirppistapahtumaan. Nurkkia on siivottu oikein urakalla. Isäntä siivoaa ja järjestelee autotallia, joten taitaa sinne tulla vähän miehisempääkin tavaraa myyntiin. Toivotaan vain, että tavara vaihtaisi vielä omistajaa...



 

 
 
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Täällä ei ole ehditty mustikkaan. Ollaan nautittu auringosta ja käyty rannalla. Eipä ole tänä kesänä liikaa päästy (pojat päässeet) uimaan. Yritetään nyt ottaa ilo irti viimeisistä lomapäivistä, ennen koulujen alkamista.

    Mutta, sinun piirakkasi näyttää kyllä hyvältä ja tuo mitta on ihastuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi noita mustikoita ostaa marjamyyjiltäkin ;)... Täällä yritetään kanssa nauttia vielä lomapäivistä. Koulun aloituksesta ei ole tänä vuonna kauheasti hehkuteltu ja tuntuu, että poika lähtee suht mielellään taas kouluun. Ja hyvä niin... Mukavia yhteisiä lomapäiviä teille!

      Poista