sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pilviä taivaalla...


Aina ei mene niin kuin on aluksi suunnitellut. Minun viikonloppuni meni hieman eri tavalla, mitä ajattelin...




 
 
Jouduin viemään äiti-mummin perjantaina ensiapuun päivystykseen kovien vatsakipujen ja korkeaksi nousseen kuumeen takia.
Häntä alettiin hoitaa ja tutkia heti, joten se suurin huoli oli (ehkä) jo poistunut.
Vaikka kyllä se huoli siellä taka-alalla jossain myllää, kun ei voi itse tässä asiassa mitään tehdä.
Täytyy vain toivoa, että kaikki kääntyy parhain päin, kädet kyynärpäitä myöten ristissä...
 
 
 
Tilannetta tutkittiin ensi täällä meidän pienessä sairaalassa, mutta eilen iltapäivällä hänet päätettiin siirtää jatkotutkimuksiin keskussairaalaan. Eilisen illan kuluessa jatkotutkimuksia tehtiin lisää ja syykin löytyi. Nyt odotellaan seuraavaa toimenpidettä, joka mahdollisesti on leikkaus. Ei mitään hirveän  vakavaa, mutta kun potilaana on jo iäkkäämpi ihminen (vaikka äiti-mummi ikinuori onkin!), on näissä "sairaalakeikoissa" aina oma riskinsä. Nyt sitten vaan odotellaan.
 
 
 
Vaikka täällä on kertynyt vähän pilviä taivaalle, nautitaan silti auringonpaisteesta ja jokaisesta uudesta alkavasta aamusta!
 
 
 
 
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Toivotaan, että kaikki selviää ja menee hyvin! Voimia teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Hänet on jo leikattu ja nyt on edessä toipuminen. Kyllä vähän säikäytti...!

      Poista
  2. Voi :( Toivotaan, että kaikki kääntyy parempaan suuntaan!
    Täällä sunnuntai vietetty "raksahommissa". Sää on ainakin paras mahdollinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä asiat laittoi taas jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen ja osaa arvostaa terveyttä. Niin nopeasti asiat voivat muuttua...
      Minä olen tänään terapoinut itseäni puutarhassa rikkaruohoja kitkemällä. Olisi meillä Roundappiakin ollut, mutta nyt piti päästä ihan fyysiseen nyppimishommaan. Nyt on piha taas siisti. Vähän aikaa...:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Tässä mennään nyt päivä kerrallaan...

      Poista