tiistai 20. lokakuuta 2015

Talviteloille


Sunnuntaina puuhastelin vähän pihallamme. Siistin kesän jäljiltä jääneitä kukkaruukkuja ja grilli sai mennä talviteloille. Myös ruohonleikkuria en ole ajatellut tänä syksynä enää tarvitsevani. Heilun hetken aikaa myös haravan kanssa ja pihan yleisilme siistiytyi kummasti.




 
 
Tänä syksynä ei täällä päin voi ainakaan surkutella huonoja syksyn kelejä.
Täällä on satanut todella vähän ja aurinkoisia päiviä on ollut paljon
Tunnelma terassilla on kuitenkin kesän jälkeen jotenkin ankean surullinen....






 
Viime syksynä innostuin virittelemään pihallemme kausivaloja, mutta tänä vuonna homma on jäänyt tekemättä.
Hieman epäilevästi vaihdoin Led-kynttilään paristot. Toimiiko - ei toimi?
Koko viime talvena ulkona ollut kynttilä alkoi kuitenkin toimia.


 




Illalla virittelin tunnelmavalaistusta terassille.
Nyt mennään vähän vähemmillä kausivaloilla, ainakin toistaiseksi.


 



Näiden kahden kuvan ottamisen välissä on noin puoli tuntia.
Hämärä ja pimeys tulevat jo aikaisin...
 
 
 
 
 
 
 
 
Meillä alkaa pojalla tänään kolmen päivän syysloma.
Tällä äidillä on kyllä kahtena iltana jälleen opiskeluja, mutta silti on itselläkin vähän niin kuin lomafiilis...
 
 
 
Tunnelmallista tiistaita kaikille!
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Täytyypi heti tiedustella, mikä LED-kynttilä sulla ulkolyhdyssä? Itse en ole löytänyt kynttilää joka toimisi ulkona, edes pikku pakkasilla. Vai, onko ollut huonoa tuuria! Toki patterit kuluvat kylmässä nopeammin. Pidän niin kynttilöiden polttamisesta myös ulkona lyhdyissä. Paloturvallistahan se ei nyt ihan ole.

    Itse myös olen yrittänyt saada pihaa talvikuntoon. Mutta, kun pudonneet lehdet ovat mielestäni kauniita, en siis raski kaikkia haravoida. Keväällä sitten loput!

    Kaunis tuo lyhtynurkkaus! Mukavaa alkavaa syyslomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ostin tuon led-kynttilä ihan tuosta lähi Salesta. Mieluummin poltan kans luonnon kynttilöitä, mutta tämä valkoinen lyhty on puinen ja huomasin viime talvena, että se on jo aika tummunut sisältä. Niinpä ostin siihen "tekokynttilän". Haravointi on meilläkin ollut melko pienimuotoista, lähinnä neulasten haravointia. Naapurin "megakoivussa" näyttää lehdet olevan vielä paikoillaan...
      Oikein mukavaa ja rentouttavaa syyslomaa teillekin!

      Poista
  2. Lyhdyt on parasta syksyllä. Helpottaa ankeutta kummasti :)
    Ihanaa, kun saa lomailla loppuviikon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä parasta on tämä tunnelmointi ja ihan "luvallinen kotoilu". Syysloma tuntuu just tähän kohtaan oikein passelilta...;)

      Poista
  3. Tuo lyhty on kyllä aivan ihana. Itse en ole edelleenkään saanut siivottua tuota takapihaa. Ehkäpä huomenna (tai sitten ei) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen muutama vuosisitten Rauman torin joulukojusta ja tykkään itsekin siitä. Tsemppiä takapihan siivoukseen...sitten kun se päivä koittaa. Täällä syyslomaillaan loppu viikko...JEEE!!!

      Poista