Historian havinaa...

Palataan vielä hetkeksi viikon takaiseen hiihtolomaamme. Ohjelmamme muotoutui viikon aikana monipuoliseksi. Koska heräsimme lomalla(kin) hyvissä ajoin, oli meillä aamupäivisin hyvin aikaa tehdä tutustumisretkiä lähelle ja vähän pidemmällekin ennen kuin rinteet aukenivat. Lomamme alkupäivinä lähdimme katsastamaan lapsuuteni "ukkimummilan" paikkaa Pirttikoskelle. Matkalla pysähdyimme Auttiköngäs nimiselle paikalle...

 

 

Alueen päänähtävyys on itse Auttiköngäs, jonka pudotuskorkeus on lähes 16 metriä. Näkymät olivat todella huikeat!

Auttikönkäällä on 3,5 km luontopolku, mutta meiltä se jäi väliin. Paikka kuuluu Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja alueen metsä on niin vanhaa, että sitä voidaan kutsua ikimetsäksi.

 

 

Kylteistä saimme lukea, miten ennen vanhaa täällä uitettiin tukkeja, vielä 1970 luvulla. 

Jäljellä oli vielä puinen tukkiränni ja vanhoja valokuvia paikan päältä eri vuosikymmeninä.

 

 

 

 

 Kävelimme toiselle puolelle ihastelemaan hienoa maisemaa ja jyrkkiä seinämiä.

Meikäläisen päätä jo huimasi täällä korkealla.

 

 

 

 

 

 Näkymä näköalapaikalta padolle päin.

 

 

   Auttikönkään uittopirtti toimii ns. päivätupana ja nytkin täällä oli ovi auki...

 

 

Uittopirtissä pystyi hyvin aistimaan miten alkeellisesti vielä tuolloin elettiin. Ymmärtääkseni täällä saisi yöpyä vieläkin.

Paikan päällä on myös kahvila, joka on talvisin auki vain tilauksesta.

 

 

 

 

 

Matkamme jatkui täältä kuitenkin vielä eteenpäin, vähän uudempiin maisemiin. 

Päivän todelliseen määränpäähämme, Pirttikoskelle...

 

 

 

 

 

Edellisestä vierailustani oli kulunut jo sellaiset 40 vuotta...

Muistikuvat omasta "ukkimummolasta" olivat piirtyneet mieleen hyvin, tosin mittasuhteet olivat tuosta ajasta muuttuneet ;).

Hieman piti paikkoja haeskella, mutta melko pian löysin jo tutun paikan.

 

 

 

 

Näissä maisemissa minä olen viettänyt monet lapsuuteni lomat.

Sen aikaisilla autoilla matkanteko on ollut varmasti enemmän kuin mielenkiintoista.

Huoltoasemia ei ole todellakaan ollut joka "niemen notkelmassa" eikä teiden kunto ole ollut mitenkään erityisen hyvä.

Itse matka tänne pohjoiseen taisi aina olla jo oma seikkailunsa...

 

 

Pirttikosken kylä rakennettiin silloin kun suomen suuria jokia valjastettiin voimalaitoksilla.

Täällä oli aikoinaan paljon lapsiperheitä ja oli kylässä jopa oma koulukin.

Talvella oli aina paljon lunta (ja kesällä kuuma) ja porojen näkyminen hiihtoladun varrella oli aivan tuttu näky.

Oi, niitä aikoja...!

 

 

Tällä reissulla kävimme myös voimalaitoksen pihalla, josta nappasin nämä muutamat kuvat. Nämä vaaramaisemat olivat kyllä hienot!

Nykyään Pirttikoski on melko lailla autioitunut paikka. Rivitaloissa asuu muutamia ihmisiä, mutta kylän raitilla oli melkoisen hiljaista. Kyläkauppa oli edelleen toiminnassa vanhassa paikassa...

 

 

 

Näistä ajoista on paljon hyviä lapsuuden muistoja ja vanhoja valokuvia jäljellä. Ukin ja mummin luokse oli aina kiva lähteä. Pirttikoskelle saapuminen oli jotenkin jännittävää ja kauan odotettu. Siellä meitä oli usein myös viihdyttämässä ja "höösäämässä" rakkaat tätimme, jotka tuolloin olivat (vielä!) nuoria naisia : )

 

Kävimme Pirttikoskella melkeinpä joka loma (jouluna, hiihtolomalla ja kesällä) ja ihmettelenkin, miten isäni on jaksanut aina ajaakin tuon pitkän matkan, kolme lasta takapenkillä (enemmän tai vähemmän sulassa sovussa) sen aikaisilla autoilla ja teillä. Huoltoasemiakaan ei ollut ihan joka "niemen notkelmassa" ja matkan teko on varmasti muutenkin ollut aina enemmän tai vähemmän "extremeä".

 

 

 

 

 

Tällaista historian havinaa eri vuosikymmeniltä. Oli hieno käydä täällä omissa lapsuuden maisemissa niin monen vuoden jälkeen. Täällä reissulla oma lapsi sai melkoisen "historiapläjäyksen" Suomen ja oman äitinsä historiasta...tätä voisi kutsua jopa opintomatkaksi.