keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Leppoisa kesäkuu



Kesäkuu alkaa olla lopuillaan ja vaikka ei täällä helteisestä kesäkuusta voida puhua, ei tämä nyt ihan huonokaan ole ollut. Täällä päin Suomea (Satakunnassa) sadetta on tullut muutamina päivinä, mutta muuten on ollut suhteellisen kuivaa.






On totta, että kesävaatteita ei ole tarvinnut vielä paljin käyttää, mutta silti kesäkuussa jäätiin mielestäni "plussan puolelle".
Voi olla, että tekemistä on ollut sen verran, ettei tuohon säähän ole ennättänyt kiinnittää huomiota.
Ja onhan tässä kaikkea kivaa touhuttukin.
 






Heinäkuu on jo tuossa nurkan takana ja se on myös viimeinen täyden kuun lomakuukausi meikäläiselle.  
Vuorotteluvapaani on tehnyt tehtävänsä ja palaan töihin ihan mielelläni, vaikka vähän tuo tulevaisuus mietityttääkin.
Elokuussa alkavat taas erityisopettajan työt ja vähän on sellaiset sekalaiset tunnelmat.

 
Positiivisessa mielessä kuitenkin.



 
 
P.S. Edelleen mennään näillä Pixapayn lainakuvilla... :(
 

7 kommenttia:

  1. Mietin myös hetki sitten, kuinka pitkällä kesä jo onkaan, kun elämme jo kesäkuun viimeisiä päiviä. Itsellä myös lomakuukausi edessä, joten ihan hyvillä mielin ollaan täälläkin. Vuorotteluvapaa on varmasti ollut hieno kokemus ja selvästikin se on sinulla tuottanut tulosta, kun olet hyvillä mielin palaamassa töihin. Mukavaa loppu lomaa/vapaata Sinulle, Satu ♥

    VastaaPoista
  2. Viime vuoteen verrattuna on ollut varsin hyvät kelit :) Nautihan lomastasi ennen töihin paluuta!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Nautihan jäljellä olevista lomapäivistäsi!

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanat kuvat! Mukavaa lomailua!

    VastaaPoista