sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Jouluinen synninpäästö?


Ensi viikolla on jo joulu. Perinteisesti minulla on ollut aina joulukiirettä ja pienimuotoista stressiä. Olosuhteiden pakosta ja ajan kuluessa olen vaihtamassa asennetta jouluvalmisteluihin...




(kuva Pixapay)


Moni jouluun liittyvä asia on tehtävälistalla tekemättä, mutta jostain syystä olen rauhallisin mielin.
Tämä aika vuodesta on meillä opettajilla se yksi kiireisimmistä, joten jouluvalmistelut ovat väkisinkin jääneet vähäiseksi.
Koska olen huono tekemään asioita hyvissä ajoin tai etukäteen, on ne jääneet taka-alalle, odottamaan niitä ns. rauhallisempia aikoja.
Jopa niin, että tänä vuonna joulukortit jäi lähettämättä sekä sukulaisille että ystäville. Niin, että sorry vaan....
 
 
 
 
 
(kuva Pixapay)
 
 
Oppilaiden todistukset kirjoitin viikonloppuna ja ajattelin tehdä ne jouluvalmistelut tässä viimeisen viikon aikana.
Tehtävälistaa olen karsinut ja pyrin noudattamaan Marttojen neuvoa: "Jos et aio viettää joulua komerossa keskity, siivouksessa olennaiseen".
Eli tehtävälistalla on kodin perussiivous (ei siis puunausta), lakanoiden vaihto, saunan pesu, pipareiden ja joulutorttujen leipominen.
Ja silti voi olla, että tässä tulee vielä pienimuotoista kiirettä.

.



                                                      
 
(kuva Pixapayn)

Koulussa lukuvuosi päättyy torstaina ja olen ajatellut, että muutaman päivän aikana ehdin suoriutumaan kaikesta. 
Lahjojen ostamisessa on tänä vuonna vähäisempää (kiitos odottamattoman auton kytkinremontin) ja minulla on enää muutama lahja ostamatta.
Jouluruokien suhteen olen päättänyt kokeilla "ulkoistamista" eli ostan ne vähäiset joululaatikot työkaveriltani ja muut ruoat lähikaupasta.
Joulupöydän antimet kun koostuvat meillä pääasiallisesti riistasta.
 



Olen ajatellut, että joulu tulee meille tänä vuonna vähemmälläkin touhottamisella. Kun olen tämän asian itseni kanssa käynyt läpi, en ota tästä asiasta niin paljon paineita. Kuten niin monet kerrat olen sanonut, olen jouluihmisiä, mutta en välttämättä välitä siitä jouluperinteestä, jossa perheen äidit ottavat joulun onnistumisesta kaiken vastuun puunaamalla koko talon ja loihtimalla komea joulupöydän.


Tuntuu, että olen pääsemässä jossain määrin "joulusuoriutumisen" paineesta. Olen tehnyt jo aikoja sitten hyvässä yhteisymmärryksessä mieheni kanssa joulustamme toisenlaisen - meidän näköisemme. Mielestäni joulu ei tule pelkästään tekemällä tai suoriutumalla. Vaikka teen jouluvalmisteluja vähän vähemmän, on meidän joulumme kuitenkin hyvin perinteinen. Ehkä minä näytän vuorostani lapselleni esimerkkiä, että jouluun valmistautuminen voi olla toisenlaistakin. Se on ihan yhtä arvokasta, vaikka tekee sen hieman vähemmällä vaivalla ja stressillä.



Vai mitä mieltä olette...?
 


 Oikein hyvää 3. adventtia!

 
 



8 kommenttia:

  1. Tänä vuonna jäi minulla kaikki lahjahankinnat aivan liian myöhäiseksi. Sitten tajusin, että hei, ei tässä ole mitään kiirettä. Kaikki saa valmiina kaupasta. Aion siis minäkin (vaikka joulua en vietäkään) viettää stressittömän joulun ajan. Nautin Saarioisten äitien tekemät laatikot, ostaan valmiiksi rullatun kalkkunan ja olla möllötän oman perheen kanssa ja nautin siitä kiireettömyydestä.

    VastaaPoista
  2. Joulu tulee ja menee vaikka ei tekisi kaikkea ihan niinkuin ennenkin. Minä luotan Saarioiseen ja muksujen kanssa tehdään joulusta mahdollisimman rento ja nautitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin uskon. Saarioisten maksalaatikko kuuluu meidän joulupöytään ja loput laatikot ostan työkaverilta. Lahjat ovat vielä osittain kaupassa, mutta onhan tässä nyt viikko vielä aikaa. Kiva kuulla, että osaat ottaa rennosti ja nauttia joulusta. Minäkin yritän ;)

      Poista
  3. Tärkeää pohdintaa, jonka jokainen tekee omassa joulussaan. Kun valmistelukohinaan saa itselleen mukavan tunnelman, kaikki tuntuu paljon kevyemmältä. Taakkojan alle uupuminen ei ole kenenkään etu, joten ilon kautta valmisteluihin ja jouluun - ja kaikkea ei tarvitse joka joulu tehdä samalla tavalla:)
    Joulumieli tulee kuitenkin useammille viime kädessä yhdessäolosta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihmisiä, joille joulu tulee, kun saa leipoa, suunnitella ruokia ja "huushollata" ja hatun nosto heille. Tässä kohtaa olen kuitenkin rehellinen itseäni kohtaa ja teen joulun sillä taidolla ja resurssilla, joka minulla on käytössä. Jokainen tehköön joulustaan oman näköisensä.
      Allekirjoitan kaiken mitä kommentoit. Ja joulu tulee juurikin yhdessäolosta!!! <3

      Poista
  4. Minäkin olen jättänyt joulukiireen ja stressin pois tänä vuonna!
    Paljon kevyempää elää!
    Kaunista joulun aikaa sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen keskustellut asiasta aika monen ihmisen kanssa ja tuntuu, että tämä stressittömyyden tavoittelu on "ajan henki"...ja hyvä niin. Elämän rytmi on mennyt niin kiireiseksi ja suorituskeskeiseksi, ettei voimavarat enää tahdo riittää mihinkään ylimääräiseen. Ehkä tässä kohtaa meistä jokaisella on pieni itsetutkiskelun paikka.
      Kohti rauhallisempaa (ja stressittömämpää) joulun viettoa!

      Poista