Päivä "harakoille"...

Tiedäthän tunteen, kun olet suunnitellut jotain tulevalle päivälle ja sitten tapahtuu jotain odottamatonta, joka muuttaa koko asian. Maanantaina oli minulla sellainen päivä...

 

 

Pitkästä aikaa minulle tuli oikein kunnon migreeni. Ensin se alkoi tutuilla näköhäiriöillä muuttuen melko pian jomottavaksi päänsäryksi.

Sinnittelin pääkipuni kanssa jonkin aikaa töissä, mutta sitten näin parhaakseni lähteä kotiin lepäämään.

Nukuin yli kolme ja puoli tuntia ja havahduin siihen, kun lapseni tuli koulusta kotiin.

Se jomottavin päänsärkyni oli onneksi mennyt ohi, mutta oloni oli jokseenkin pöpperöinen...

 

 

 

Hieman sekainen olotila jatkuikin koko loppu päivän ja -illan. Olin suunnitellut tekeväni päivän aikana kaikenlaista "pientä puhdetta",mutta nyt suoriuduin nippa nappa kaikesta pakollisesta (esim. seuraavan päivän tunnin valmistelusta). Takaisin nukkumaan meni jälleen ilta kymmeneltä ja unta riitti hyvin vielä seuraavaan aamuun. Päivä meni totaalisesti "harakoille"...

 

Tämä ikävä seuralainen vierailee luonani yleensä täysin varoittamatta. Siskolla ja isälläni on ollut tätä samaa migreenivaivaa ja minulla tämä antoi ensioireita aikuisiällä. Migreeni on pysynyt koko sen olemassaolon ajan samantapaisena: ensi tulee näön sumentumaa, ei siis sahalaitoja ja tämän jälkeen alkaa armoton päänsärky. Yleensä pystyn olemaan päänsäryn kanssa (särkylääkkeen voimalla) suhteellisen hyvin töissä, mutta välillä jomotus on sen verran lamaannuttavaa, että haluan mennä vain nukkumaan. Migreenissäni en tarvitse pimennettyä huonetta enkä myöskään oksentele. Migreeni menee pois levolla ja seuraavana päivänä usein muistona siitä on vielä pieni päänsäryn aavistus jossain tuolla pääkopan uumenissa.

 

Mikä migreenin alkamisen aiheutti? Luulepa, että syntipukkina oli maanantai aamun ihana auringonpaiste. Olipa jälleen hyvä muistutus siitä, että täytynee kaivaa aurinkolasit esille...varmuuden vuoksi ja vastaisuuden varalle. Onneksi olen nyt jo tokeentumaan päin...

 

 

 

 

Parempaa loppu viikkoa teille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajatuksia lapsen harrastamisesta

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat lapsesta asti harrastanut jotain. Nuorena kalenterini täyttyi kaikenlaisesta aktiviteetista. Pisimpään harrastin partiota, joka säilyi harrastuksena, tai pitäisi varmaan sanoa jo elämäntapana, aikuisikään asti. Partion lisäksi on tullut kokeiltua paljon muitakin lajeja uimahypyistä kuorolauluun ja kilpatanssiin ja on vaikea kuvitella, etten harrastaisi mitään.

Oman lapsen kasvun myöstä tätä harrastamisasiaa on pitänyt pohtia taas uudestaan. Aivan pienenä kävin hänen kanssaan "vain" vauvamuskarissa. Kun hän siirtyi päiväkotiin, koin ettei hän tarvitse muita harrastuksia, sillä siellä saa harrastaa virikkeellistä toimintaa ihan riittävästi päivän aikana. Ensimmäinen virallinen harrastus oli 4-vuotiaana ja se oli jalkapallo. Sitä harrastettiin vain kesäisin vaihtelevalla menestyksellä. Seuraava harrastuksen kipinä tuli 5-vuotiaana, kun poika ilmoitti, että hän haluaa aloittaa jääkiekon. En enää tarkalleen muista, miten sain hänelle puhuttua vielä vuoden lisäaikaa, mutta jääkiekon hän aloitti " vasta" 6-vuotiaana, jolloin hän ilmoitti meille vanhemmille, että on sen aika. Me vanhemmat olimme ajatelleet, että hän olisi aloittanut painin, judon, suunnistamisen tai jonkun kädentaitoja kehittävän harrastuksen. Ei siinä kuitenkaan suostuttelut enää auttaneet, kun poika oli asiansa jo päättänyt ja tällä tiellä olemme edelleen. Kesäisin poikamme harrastaa nappulaliigassa edelleen jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa ikäkausijoukkueessa.

Lapseni kuuluu myös koulunsa musiikkikerhoon, jossa hän on ollut jo muutaman vuoden. Kerho kokoontuu kerran viikossa n. tunnin ajan, joten mistään suuresta voimanponnistuksesta ei ole kysymys. Olin joskus haaveillut, että hän soittaisi jotain (meillä on kotona piano), mutta se ei vain ole ollut hänen juttunsa. Nyt tuossa musiikkikerhossa hän on päässyt soittamaan Djembe-rumpua ja innostus soittamiseen ja musiikin harrastamiseen on saanut aivan uutta potkua. 

Meidän perheessä harrastaminen on luonnollista. Se on kuulunut osana meidän vanhempien nuoruuteen ja siksi sitä pitää myös jonkinlaisena itsestäänselvyytenä myös oman lapsen kohdalla. Kaikenlaisia ajatuksia ja toiveita on ollut, mutta lapsi on kuitenkin saanut päättää harrastuksensa itse. Meidän vanhempien vastuulle on jäänyt tarjota lapselle erilaisia vaihtoehtoja ja tukea lasta hänen päätöksissään.  Meidän lapselle sopii nämä muutamat tarkkaan, lapsensa itse valitsemat harrastukset ja näillä ollaan pärjätty. Hänelle jää aikaa vielä niille kaverisuhteille, jotka eivät harrasta samoja asioita kuin hän. Mielestäni tärkeätä tämäkin.

Koska lapsemme on meidän ainokaisemme, olen vain iloinen, että hän on valinnut näitä joukkueharrastuksia. Yhdessä oleminen ja kokeminen on niin opettavaista, oli kysymyksessä sitten urheilu tai kuorolaulu. Harrastuksien kautta hän kokee ryhmässä olemista, erilaisia tunnetiloja epäonnistumisesta onnistumiseen. Näiden harrastuksien myötä lapsemme on saanut uusia kaverisuhteita ja tärkeitä eväitä elämään. Harrastaa voi niin monella tavalla ja siksi toivoisinkin, että jokaisella lapsella olisi oikeus ja mahdollisuus harrastaa jotain itselle tärkeätä.

Mitä mieltä te olette lapsen harrastamisesta?

 

 

 

Maaliskuun mietteitä

Kevät tulee väkisinkin, vaikka aamuisin lämpömittari näyttää pakkasta ja saa kulkea vielä talvivaatteissa. Päivät ovat selvästi pidentyneet ja talven jälkeen valon määrä on jopa terapeuttista. On ihana herätä valoisiin aamuihin...

 

 

Minulle maaliskuu on eräänlainen välikuukausi. Ei ole enää oikein talvi, mutta ei kevätkään.

Kevät näyttää tulevan hieman ontuen, koska talvi jaksaa pitää kiinni vielä olemassaolostaan.

Poikamme haaveili vielä viime viikolla ottavansa polkupyöränsä talvivarastosta, kunnes tänne satoikin lunta oikein kunnolla. Polkupyörähaaveilut ja lenkkareiden "korkkaaminen" sai siirtyä toistaiseksi hamaan tulevaisuuteen...tai ainakin ensi viikkoon.

 

 

 

 

 

Monet ihmiset lukevat kasviluetteloita, istuttavat siemeniä ja suunnittelevat jo täydellä höyryllä puutarhaansa. Minun "sisäinen hortonomini" herää vasta toukokuussa. Vähän sama ideologia vallitsee myös vaatekaapissani ja kodin sisustuksessa. Keväthuumaa ei ole vielä havaittavissa, mutta ehkä sekin tästä pikku hiljaa heräilee. Vaikka kevättä hehkutetaan lehdissä, en osaa (tai pysty) ajattelemaan vielä kevättä. Onhan täällä vielä lunta maassa (tosin vähän) ja kevättalviset kelit parhaimmillaan. Nytkin ulkona on n. neljä astetta pakkasta ja aurinko paistaa. Minä siirryn "kevätmoodin" ehkä hieman jäljessä ja aion nauttia tästäkin siirtymävaiheesta täysin rinnoin...

 

 

 

 

Oikein ihanaa maaliskuista viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

Jatkoa seuraa...?

Viime keväisen Sisustusakatemian kurssin päättymisen jälkeen olen hyvinkin ahkerasti miettinyt sisustusalan jatko-opintoja. Keski-ikäisenä, työssäkäyvänä ja perheellisenä vaihtoehdot ovat kuitenkin aika vähissä. Olen hakenut tietoa netistä ja pähkäillyt erilaisia vaihtoehtoja. Hiihtolomalla tein suht hätäisen, mutta pitkään harkinnassa olleen päätöksen....

 

 

Hain Sataeduun artesaani koulutukseen, suuntautumisalana sisustus.

Koulutus kestäisi kaksi vuotta (koulutuspohjasta ja työkokemuksesta riippuen) ja sen voisi suorittaa monimuotoisena.

Suunnitelmissa olisi, että yrittäisin tehdä tätä oman työni ohessa, mutta olen valmis ottamaan myös opintovapaata, jos tarve vaatii.

Opiskelu tulisi olemaan hyvin käytännön läheistä ja tekemällä oppimista. Paljon etätehtäviä ja myös näyttötutkintojen suorittamista.

 

 

 

 

Lisäkouluttautuminen alalle on ollut minulle eräänlainen "pakkomielle", sillä halusin itselleni tutkintonimikkeen. Koska nyt siihen olisi mahdollisuus, oli minun tartuttava tilaisuuteen. Se, valitaanko minua opiskelemaan, jää vielä nähtäväksi. Huhtikuussa pyydetään haastatteluun ja toukokuussa selviää mahdollinen opiskelupaikka. Opiskeluihin hakeminen lopetti tämän yhden asian "vatvomisen"...ainakin hetkeksi. Jos en olisi tehnyt tätä päätöstä, olisin katunut sitä varmasti jälkeenpäin. Koska valinnat ovat vasta edessäpäin, en murehdi tulevaa. Olen vain ylpeä siitä, että uskalsin jälleen heittäytyä, tuli mitä tuli...

 

 

 

 

Oikein hyvää naisten päivää meille kaikille naisille!

 

 

 

 

 

 

 

 

Tanssin terapiaa...

Tänään on jälleen se heti, kun illalla sulkeudun poikani huoneen TV:n ääreen ja nautin koko sydämellä "Tanssii tähtien kanssa"-ohjelmasta. Harva televisioformaatti saa meikäläisessä sellaisia tuntemuksia aikaa kuin tämä tanssiohjelma (toinen on Vain elämää). Eläydyn musiikkiin ja tanssiesityksiin tunnetasolla laidasta laitaan. Jokaisessa ohjelmassa hykertelen tanssijoiden onnistumisen puolesta, ihastelen heidän mahtavia suorituksiaan ja tirautan kyyneliä, kun esityksen tunnelma saa minut pauloihin.

Olen tanssinut aikuisena kilpatanssia ja voin hyvin samaistua tähtitanssijoihin. Lajina kilpatanssi on vaativa. En voi kuin ihmetellä ja ihastella valmentajien ammattitaitoa saadessaan oppilaista irti huikeita tanssisuorituksia  ja näyttämään kaiken vielä niin helpolta. Kilpailijat laittavat itsensä likoon koko kansan arvosteltavaksi ja lisämausteena on vielä suora televisiolähetys miljoonayleisön edessä. Tiedän, että joku pitää ohjelmaa turhan "siirappisena", mutta minulle se on viihdettä ja terapiaa parhaimmillaan.

 

Ajoitan sunnuntaisaunan niin, että ehdin parkkeeraamaan itseni saunajuoman ja nenäliinojen kanssa television ääreen. Reilu puolitoista tuntia kaunista pukuloistoa ja hyvää musiikkia yhdistettynä taidokkaisiin tanssiesityksiin. Minun oma terapiahetkeni...

Asetelma

Kevään kunniaksi halusin kotiimme asetelman, jossa olisi erilaisia kasveja. Koska hortonomitaitoni ovat jokseenkin puutteelliset, kasvivalikoima koostui lähinnä helppohoitoisista kasveista...

 

 

Siksipä asetelmaani valikoitui anopinkieli ja tuo mehikasvi (mikäs se nimi nyt sitten olikaan...?).

Halusin asetelmaani myös lasikuvun ja sen alle jonkin kasvin. Minulla oli olemassa jo jonkinlainen visio.

Ensimmäinen lasikupuostokseni oli ehkä aavistuksen hieman matala ja tämän toisen (ja korkeamman) löysi lopulta Prismasta.

Varmuuden vuoksi valitsin lasikuvun  alle "kuolemattomat" versiot eli ihan aidot tekokasvit...

 

 

 

 

 

 

Lasikuvun alle kuului lasinen aluslautanen, mutta halusin asetelmaani vähän enemmän luonnetta.

Kellarin hyllyiltä ("miljoonavarasto") löysin vanhan puutarjottimen ja lasikupu oli kuin tehty siihen.

Ensin ajattelin maalata sen mustaksi, mutta luulenpa, että se saa jäädäkin puun väriseksi.

 Vääntelin ja käänteli kasveja monella eri tavalla ja lopputulos on tässä. Ei nyt mikään ihmeellinen, mutta olen kuitenkin tyytyväinen.

Sommittelu ei kuulu vahvuuksiini, mutta asiaan perehtymisellä (Pinterestin kuvat) olen alkanut kehittyä sommittelutaidoissa.

 

Ainakin vähän.

 

 

 

 

Kootut "teokset"

Työhuoneeni nurkissa majailleet pahvilaatikot kätkivät sisälleen muutaman huonekalun. Vihdoin ja viimein sain aikaseksi ryhtyä kokoamaan niitä...

Ellokselta (aikoja sitten) tilaamani tarjoiluvaunu oli todella nopeasti valmis.

Tämä jäi majailemaan toistaiseksi työhuoneeseeni ja odottaa vielä hieman stailausta ympärilleen.
Työhuoneen nurkassa (jo vuosia) majaillut tauluhylly löysi myös vihdoin paikkansa.
Ja nuo tilaamani sisustustaulut...

Toinen projektini hiihtolomalla oli keittiön sivupöydän kasaaminen.
Ikeasta ostettu Kallax-hylly oli lojunut pahvilaatikossa työhuoneessani viime syksystä.
Hiihtolomani viime metreillä ryhdistäydyin ja sain tämän(kin) projektin päätökseen.
Hyllykön päällinen on vielä tyhjän oloinen, mutta enköhän keksi siihen jotain "täytettä"...



Työhuone tyhjeni kalustelaatikoista ja nyt siellä on hieman enemmän tilaa

...hmmm...

vaikkapa uusille sisustushankinnoille?