Arkista aherrusta ja uusia ajattelumalleja

Loman jälkeinen arki on alkanut ja taas mennään enemmän tai vähemmän aikataulujen armoilla. Kahden viikon joululoma tuntui olevan riittävän pitkä palautumiseen, vaikka ei se työhön palaaminen taida kenellekään olla helppoa.

Arjen työpäivät pitkine työmatkoineen ovat tehneet pientä painetta löytää itselle vapaa-ajastani aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista. Olin viime syksynä ajatellut, että ehtisin arjessa kuntoilemaan edes hieman, mutta tämä on jäänyt vain haaveeksi. Viimeisessä olkapään fysioterapiassa keskustelin liikunnan tarpeestani ja arjen haasteista. Sain sieltä tervehtyneen olkapääni lisäksi ohjeita tai oikeastaan ajattelumalleja, miten ratkaista aikatauluongelmaani. Vähäinenkin liikunta on hyväksi.

Olen ollut aina huono asettamaan uudenvuoden lupauksia, mutta sen sijaan ajattelin fysioterapeutin ohjeita noudattaen asettaa liikunnan suhteen sellaisen tavoitteen, jonka voisin ihan oikeasti saavuttaa. Koska arkeni on edelleen hyvin aikataulutettua, lähden tavoittelemaan 2-3 kävelylenkin/liikuntasuorituksen tekemistä viikossa. Kaikki ylimenevä on vain plussaa. Arjessa liikuntasuorituksen tekeminen on osoittautunut hankalaksi, mutta ei kuitenkaan mahdottomaksi. Olen kokenut, että kävely ja ulkoilu on minulle välttämätöntä, koska teen "siistiä sisätyötä" ja istun päivittäin n. 1 t 30 minuuttia autossa. Olkapään ja istuinlihaksen vaivat olen tulkinnut syy ja seuraussuhteeksi liikkumattomuudestani ja siihen, että opiskelun ja uuden työn myötä elämäntavoissani on tapahtunut suuri muutos aikaisempaan. Päätetyö ja istuminen eivät sovi minulle ja koska liikunta on vähentynyt kohdaltani oleellisesti, se on tuonut myös erinäisiä vaivoja.

Postaukseen liittyvät kuvat liittyvät myös ajattelumalliini. Olen ollut karkkilakossa yli vuoden ja jouluisin olen antanut itselleni luvan syödä suklaata, niin kauan kuin joulusuklaa- ja karkkivarastoa riittää. Nyt karkkikipossa on vain muutama makeinen jäljellä ja tämän jälkeen karkkilakossa palataan taas tiukkaan ehdottomuuteen. Koska sokerinhimossani en tunne kohtuullisuutta, minun kohdallani on parempi tietynlainen ehdottomuus. Minun on helpompi olla tiukkana karkkilakossani, sillä liikuntaan liittyvä 2-3 kertaa viikossa liittyvä ajattelumalli ei ole sovellettavissa tähän heikkouteen. Minun on suhteellisen helppo asettaa itseni ruotuun karkkilakon suhteen eikä minun tarvitse tehdä suurta "uhrausta" sen vuoksi.

Lomalla ehdin saamaa kävelykärpäsestä hyvin kiinni ja nyt vasta arjen alkaessa todellinen tahtotilani mitataan. Tiedän jo etukäteen, että alkanut työviikko on haasteellinen, mutta parhaani teen. Suunnitelmallisena ja päämäärätietoisena ihmisenä tavoitteeni pitäisi olla helppoa, mutta katsotaan, miten tässä käy. 

Tsemppiä meille kaikille uusiin tavoitteisiin, oli ne sitten suuria tai pieniä!

Katse taakse- ja eteenpäin

Kulunut vuosi 2022 on ollut minun kohdallani hyvin kaksijakoinen. Opiskelijaelämä typistyi puolen vuoden jälkeen työelämäksi. Monet suunnitelmat menivät uusiksi, mutta se toi tullessaan myös paljon positiivisia asioita.

Tämä vuosi on ollut minulle monessa suhteessa hyvin opettavainen vuosi. Opiskelut toivat hyvin moninaista sisältöä elämääni tuoden samalla sekä hengähdys- että mietintätaukoa. Sain opiskella alkuvuoden monia minua kiinnostavia asioita. Valmistuminen visualistiksi oli ehdottomasti yksi tämän vuoden kohokohdista, joka poiki hieman yllätyksellisiä asioita elämääni.

Tähän vuoteen mahtuu merkillisiä yhteensattumia ja onnenkantamoisia, joita ei vuosi sitten olisi  omalle kohdalle uskonut tapahtuvan, mutta näin vain on käynyt. Hetken mielijohteena lähetetty työnhaku Winnovaan ja valinta ammatilliseksi opettajaksi oli jotain sellaista, jonka koen jonkinlaiseksi "johdatukseksi". Uudet työkuviot eivät suinkaan ole olleet helppoja ja haasteita on ollut paljon, mutta samalla ne ovat antaneet minulle valtavan määrän innostusta ja uusia kokemuksia. 

Vuoden vaihteen jälkeen joudun jossain vaiheessa tekemään tämän hetkisen työurani vaikeimman päätöksen. Ammatillisen opettajan työ on vain yhden lukuvuoden mittainen ja tiedän, että en saa enää vakituisesta työstäni virkavapaata. Irtisanoudunko tästä vakituisesta työsuhteesta ja jättäydyn "tyhjän päälle" vai palaanko takaisin erityisluokanopettajaksi? Vai haluanko tehdä opettajantyötä perinteisessä muodossa enää ollenkaan? Siinäpä kysymyksiä, joita olen joutunut miettimään ja punnitsemaan viime aikoina todella paljon.

Ja niin kuin elämässä yleensä, on tähän vuoteen mahtunut myös epämukavia asioita. Oman iäkkään äitini terveyshuolet ovat sävyttäneet arkeani viimeiset puoli vuotta. Tutkimusten ja hoitojen välillä on ollut epätoivoa ja turhautumisen tunnetta. Elämän rajallisuus on muistuttanut olemassaolostaan aina hetkittäin ja kaikesta huolimatta pienet positiiviset asiat antavat lohtua. Kun elettyä elämää on takana enemmän kuin edessä ja tietää, että mikään täällä ei ole ikuista, saa se kuitenkin välillä mielen haikeaksi.    

Kun katson taaksepäin kulunutta vuotta, se on ollut minulle selvästi jonkinlainen kasvun vuosi. Tämä vuosi on erityisesti opettanut, että 

* kaikkea ei voi suunnitella etukäteen. Elämä osaa yllättää.

* kannattaa uskaltaa heittäytyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä silloin näkee itsestä uusia ominaisuuksia.

* uusien haasteiden edessä hetkellinen epävarmuus kuuluu asiaan. Se, että ei hallitse tai osaa kaikkia pitää nöyränä ja kun jonkun asian oppii tai huomaa osaavansa, se tuntuu isolta onnistumiselta.

* koskaan ei voi olla liian vanha unelmoimaan ja toteuttamaan haaveita.

* elämä on täynnä valintoja ja joskus täytyy uskaltaa ottaa myös riskejä.

Uuden vuoden vaihtuessa en ole erityisemmin ajatellut tulevaa vuotta. Tilanne on minulle hieman epätyypillinen, sillä suunnitelmallisena ihmisenä olen usein visioinut elämää eteenpäin jonkinlaisella puolivuotissuunnitelmalla. Jotain askelmerkkejä olen itselleni asettanut, mutta viime vuosien päämäärätietoudesta ei ole tietoakaan. Kuluneen vuoden kokemuksella uskaltaudun enemmän heittäytymään ja ottamaan riskejä. Ehkä...

"Meidän täytyy olla valmiita luopumaan siitä elämästä, jonka suunnittelimme,
jotta saisimme elämän, joka odottaa meitä."

- Joseph Cambell - 

Näillä ajatuksilla uuteen vuoteen 2023.

Perinteisellä tyylillä kohti joulua

Edellisessä postauksessa tuskailin kadoksissa olevasta joulumielestä, mutta jo nyt huomaan, että kyllä se alkaa löytyä omien tekemisten kautta. Joka vuosi joulun tulo yllättää  - ja tänä vuonna erityisesti.

Joululoma alkaa minulla vasta aatonaattona. Työtahti tulee olemaan viimeiseen asti melko täyteen tuupattu ja alkuviikon työpäivät venyvät pitkälle iltaan. Tästä syystä olen aloitellut tekemään jouluvalmisteluja pienissä osissa ja vaiheittain. Aikataulullisista haasteista johtuen olen jakanut siivousurakan useammalle päivälle ja joululahjojen oston yritän tehdä "täsmäostoksina" muutaman päivän aikana. Joulukuusen olen ajatellut kotiuttaa pari päivä ennen joulua.

Jouluruoka noudattaa meillä suhteellisen perinteistä linjaa, joten siitä en ota mitään painetta. Joka vuosi haluan tuoda joulupöytään myös jotain uutta ja tällä hetkellä "se jokin" on vielä suunnitteluasteella. Laatikot ostan suosiolla (ja perinteisesti) kaupasta valmiina. Ennen joulua olen ajatellut tehdä pienen satsin joulupipareita ja - torttuja, mutta katsotaan ehdinkö. 

Vielä muutama päivä täytyisi jaksaa puristaa ennen ansaittua joululomaa ja jouluaattoa. Monen vuoden kokemuksella tiedän, että joulu tulee vähemmälläkin tekemisellä -  ja sen, että pienimuotoinen joulustressi kuuluu asiaan.

Tunnelmallista neljättä adventtia!

Joulumieli kadoksissa?

Kirjoitin jo eilen IG-tililleni, että jostain syystä jouluvalmistelut ovat minulla aivan alkutekijöissä ja ehkä tästä syystä myös joulumieli on hieman kadoksissa.

Yleensä olen aloittanut kodin koristelua jo marraskuun lopulla, mutta tänä vuonna olen saanut (toistaiseksi) viritettyä vain kaksi valosarjaa. Joululahjat ovat vielä kaupassa ja ajatukset ovat muualla kuin lähestyvässä joulussa. Joulutorttuja olen tehnyt muutaman kerran ja glögiä on tullut lipitettyä useampana iltana, mutta muuten on ollut jokseenkin ponnetonta meininkiä. Tosin onhan tässä jouluun vielä aikaa.

Onneksi meille on kuitenkin satanut lunta ja koko kaupunki on saanut kauniin lumikuorrutuksen. Marraskuun musta pimeys on vaihtunut vihdoinkin valkoiseen pumpuliharsoon. Eilen oli pakko päästä ulkoilemaan ja poikkesin iltakävellyllä Rauman OKL:n puutarhassa ihastelemassa talven ihmemaata. Kaiken kiireen ja tohinan keskellä pieni pysähtyminen teki hyvää. Ympäröivä luonnon kauneus oli terapeuttista ja jollain tavalla jopa voimaannuttavaa.

Joululoman alkuun on hieman vajaa kaksi viikkoa aikaa ja sitä ennen töissä on tasaista hulinaa. Työpäivät täyttyvät opetuksesta, erilaisista palavereista, tuntien suunnittelusta ja osallistumisesta Nuori yrittäjä-kurssin opiskelijoiden joulumyyjäistapahtumiin. Olen suunnitellut, että seuraavana viikonloppuna tekisin meille joulua kotiin ja jos olen oikein ahkera, yritän ehtiä toimimaan myös joulupukin apulaisena.

Vaikka jouluvalmistelut laahaavat hieman perässä, uskon joulumielen löytyvän - kaikesta huolimatta.
Hyvää 3. adventtia!

Jokavuotinen "jouluharha"

Olen syntynyt päivää ennen joulua, jouluaaton aattona. Tunnustaudun olevani sydänjuuriani myöten jouluihminen, tosin se ei näy toiminnoissani mitenkään erityisemmällä tavalla. Ihailen jossain määrin niitä ihmisiä, jotka pystyvät omistautumaan jouluvalmisteluihin ja tekemään siitä ns. täydellisen joulun, Tiedostan, että se oma joulu on ihan yhtä hyvä, vaikka siihen ei kuulukaan monen viikon valmisteluja ja aaton rekiajelua.

Lapsuudenkodissani äitini loihti meille yltäkylläisen joulupöydän ja minä sain vähän isompana koristella kotia omilla askarteluillani. Rakastin kuusenkoristelua ja sitä, että koti valmistautui juhlaan. En muista, että kumpikaan sisaruksistani olisi ollut niin innostunut koristelusta kuin minä. Lapsuudenkodissani olen kokenut, että se on todellakin ollut meidän lasten juhla, jossa isoveli on lukenut jouluevankeliumin ja me siskot olemme saaneet tehdä jouluesityksiä. Välillä joulua on vietetty isommalla porukalla sukulaisten kesken ja välillä oman perheen kesken. Jouluuni kuuluu paljon ihania, lämpimiä muistoja, joissa tunnelma on jäänyt parhaiten mieleen.

Aikuisena nautin yhä edelleen joulunajan esteettisestä puolesta ja ruokapuoli jää sen sijaan minun osaltani vähemmälle huomiolle. Joka vuosi heittäydyn mukaan aikakauslehtien luomaan jouluilluusioon ja haaveilen tekeväni yhtä jos toistakin jouluvalmisteluja. Itsetehdyt joulukalenterit ja muut askartelut saavat minut innostumaan joka vuosi ja yhtä monta kertaa huomaan joulun jälkeen varsinaisen toteutuksen jääneen olemattomaksi. Minulle joulufiilistely on kuitenkin tärkeätä ja tässä iässä olen jo hyväksynyt sen, että "jouluharhani" kuuluu asiaan. Joka vuosi. 

Olen jo monta vuotta aloittanut jouluvalmistelut (ne vähäiset) marraskuun lopulla, sillä haluan nauttia joulun tunnelmasta jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ensimmäiset joulutortut on leivottu isänpäivänä ja piparit leivotaan perinteisesti itsenäisyyspäivänä. Kodin koristelu noudatan vähemmän on enemmän-linjaa ja joulukuusi tuodaan sisälle muutama päivä ennen joulua. Jouluruokien reseptejä olen jo alustavasti silmäillyt ja tänä(kin) vuonna yritän tehdä jotain uutta kokeilua, jos ei muuten niin ainakin jälkiruoan osalta. Joululahjojen hankinta jää perinteisesti viimeisille viikoille, joista yritän selviytyä hyvin suunnitelluilla lahjalistoilla ja "täsmäostoksin". Tänä vuonna oman haasteen tuo pitkäksi venyvät työpäivät, mutta yritän selviytyä lahjarumbasta kunnialla.

Meidän perheen joulumme on muotoutunut vuosien saatossa moneen kertaan; kahden aikuisen ja uusperheen joulusta lapsi perheen jouluksi ja nyt vähitellen aikuistuvan lapsen myötä joulunvietto on jälleen hieman toisenlaista. Tietyt jouluperinteet kuuluvat edelleen jouluumme, mutta elämäntilanteiden myötä niissä tapahtuu väkisinkin muutoksia. Toistaiseksi olemme halunneet viettää kotijoulua, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa vietämme joulua muualla. Toivon, että en ole aiheuttanut lapselleni mielikuvaa joulustressistä ja -kiireestä tai jonkinlaisesta joulusuorittamisesta. Rakastan perinteitä ja toivon, että olen pystynyt luomaan omalle lapselleni jonkinlaisia joulutraditioita, jossa kiireen ja lahjojen sijaan korostuisi rauhoittuminen, hiljentyminen ja yhdessäolo. 

Tänään vietämme ensimmäistä adventtia ja joulun odotus voi alkaa. Haen ensimmäiset joulukoristeet esille ja taidanpa laitaa joululaulut soimaan...

Hyvää 1. adventtia!

Kakun toinen olomuoto

Keittiössä en ole kummoinenkaan kokki tai leipuri, mutta siitä huolimatta innostun aina silloin tällöin kokeilemaan jotain uutta. Etenkin leivonnassa haluan testata erilaisia reseptejä ja niissä menestyminen on hyvinkin vaihtelevaa. Niin tälläkin kertaa...

Olin päättänyt tarjota isänpäivänä miehelleni aamubrunssin ja sen lisäksi leipoa isänpäiväkakun uudella reseptillä. Olin bongannut jonkin aikaa sitten brasilialaisen porkkanakakkuohjeen ja päätin kokeilla sitä. Kakkuvuoan valinnassa otin tietoisen riskin "meni syteen tai saveen"-ajatuksella. Taikina onnistui vielä  ihan hyvin, mutta jo paistovaiheessa tuli pientä ongelmaa, joka todennäköisesti johtui kakkuvuoan hieman epätyypillisestä muodosta. Pidentyneen paistoajan jälkeen kakku irtosi vuoasta huonosti ja kakkupohja mureni epämääräiseksi "kasaksi". 

Lopputulos ei ollut todellakaan sitä mitä olin lähtenyt hakemaan. Kakusta ei saanut tekemälläkään perinteisen näköistä, mutta en halunnut heittää hyvin paistunutta kakkupohjaa poiskaan. Hetken aikaa pyörittelin päässäni erilaisia vaihtoehtoja. Lopuksi päädyin laittamaan kakun tarjolle hieman toisessa olomuodossa tekemällä kakun juomalasiin, Pappilan hätävara-tyylisesti.

Paloittelin ja murustelin kakkupohjan juomalaseihin, jonka jälkeen lisäsin annoksiin kakun reseptin mukaisen suklaakastikkeen. Alkuperäisessä ohjeessa kakkua ei koristeltu erityisemmin, mutta tässä kohtaa päätin olla luova ja hieman rönsyillä. Koska kakku tarjoiltiin nyt annosmaisesti lasista, päätin täräyttää päälle vähän kermavaahtoa ja koristelusuklaata. Lisää ilmettä sain vielä viimeistelemällä annokset aamubrunssilla jääneillä marjoilla.
Muunneltu brasilialainen porkkanakakku à la Satu oli valmis.

Isänpäiväkahvituksessa kakkukupposet maistuivat erinomaisilta eikä kakun hieman toisenlainen olomuoto vaikuttanut menekkiin. Hävikkiä jäi kahden kupin verran ja nekin katosivat jääkaapista muutaman päivän sisällä. Alun pienoinen epäonnistuminen taisi sittenkin kääntyä luovan ongelmaratkaisun myötä voitoksi. 

Vaikuttaa vahvasti siltä, että joulun lähestyessä leipomiskokeiluni heräilee jälleen, jota ei edes hetkittäiset epäonnistumisetkaan lannista.
Toiveikkaana ja ennakkoluulottomasti kohti seuraavaa leivontakertaa...

Marraskuun alun mietteitä

Edellisenä viikonloppuna siirryttiin talviaikaan ja sen myötä marraskuu jysähti pimeydellä arkeen  kertaheitolla. On tässä positiivisemmallakin ihmisellä hieman asenneongelmaa, miten löytää puhtia arkeen. Työmatkat pidentävät päivää, joten päivänvaloa ehtii näkemään melko vähän.

Vuoden pimeimpänä ajanjaksona viikonlopuista on tullut minulle merkityksellisiä. Pyrin entistä enemmän antamaan aikaa rentoutumiselle ja omalle puuhastelulle. Tiettyjen rutiinien (=kotityöt) tekeminen kuuluu nykyisin viikonloppuun, mutta muuten pyrin tekemään ja olemaan omien fiiliksien mukaan - hiljentämään tahtia ja kuuntelemaan itseäni.

Tunnistan, että uusi työ on vienyt aika paljon voimavarojani ja olen nykyisin armollisempi itseäni kohtaan. Omien työtapojen löytyminen on vienyt paljon aikaa ja uusien esiin tulevien asioiden omaksuminen kuormittaa hetkittäin. Niitä tulee edelleen lähes viikottain. Kaikesta huolimatta työ tuntuu erittäin mielekkäältä, koska se on niin erilaista kuin aikaisempi työni. Se on tuonut opettajan työhöni paljon uutta sisältöä ja näkökulmaa, vaikka se "perustyö" siellä pohjalla onkin.

Viikonloppuisin minulla on alkanut olla enemmän vapaa-aikaa ja se on tuntunut mukavalta muutokselta. Kodin laittaminen on jäänyt pitkäksi aikaa viikkosiivouksen tasolle, mutta nyt huomaan, että minulla riittää enemmän energiaa myös hieman luovempaan ajatteluun. Lähestyvä joulun aika herättelee hetkittäin askarteluinnostustani, vaikka vielä ne ovat ideankeräystasolla muhimassa. Kodin tunnelmassa eletään nyt välivaihetta; hämärähyssytellään ja poltellaan kynttilöitä.

Koska emme voi mitään marraskuun pimeydelle ja lohduttomuudelle,
tehkäämme siitä omalla asenteellamme kuitenkin edes jollain tasolla siedettävämpi.