tiistai 26. maaliskuuta 2019

Stailauskeikka

 
Moni teistä lukijoista taitaa jo tietää, että erityisopettajan työn lisäksi teen myös sivutoimisesti sisustussuunnittelua. Viimeisin projektini on ollut yhden vuokra-asunnon stailaaminen, jossa ehostin kolme huonetta hieman parempaan yleisilmeeseen. Seuraavassa laitan teille muutamia kuvia kohteesta ja voitte itse todeta kannattiko stailaaminen vai ei...?




 
 
Keittiö on tyypillinen kerrostalokeittiö, joka ei herätä mitenkään erityisiä tunnetiloja.
Kalusteratkaisultaan ihan toimiva keittiö, joka kaipasi kuitenkin hieman päivitystä yleisilmeeseen.
Keittiöön laitoin yhden pitkän verhon, ruokailuryhmän, pienen kattauksen pöytään sekä muutamia sisustustavaroita tasoille.
Keittiössä poistettiin yhdeltä seinältä kuviollinen tapetti ja se maalattiin valkoiseksi.
Valitettavasti se ei näy kuvissa, mutta siisti pintoja ja yleisilmettä huomattavasti.
Muuten huoneessa ei tehty sen ihmeellisempää.
 
 
 
 
 
 
Makuuhuoneessa poistettiin yhdeltä seinältä sininen tapetti, jonka jälkeen se maalattiin valkoisella.
 Perinteisen makuuhuoneen sijaan stailasin huoneen työhuoneeksi Mademoiselle tuolilla, Vallilan verholla ja kolmesta laatikosta tehdyllä kirjahyllyllä.
Muutama sisustustavara hyllyyn ja pyöreä matto viimeistelivät tilan viihtyisäksi.
 
 
  

                               


 
Tässä kerrostalo-osakeyhtiössä oli tehty viime vuonna putkistosaneeraus, jonka yhteydessä päädyttiin vaihtamaan vain kalusteet.
Ensimmäisessä kuvassa WC:n kalusteet on vaihdettu, mutta stailaus tekemättä. Jälleen stailaus toteutettiin muutamalla sisustusesineellä ja kylpyhuonetekstiilillä.



 
Nämä muutamat kuvat todistavat vain sen, että pienillä muutoksilla huoneista saa viihtyisämmän näköisiä. Stailauksen ei välttämättä tarvitse olla kovin iso ja massiivinen, kun muutos on jo silmiin nähden positiivinen. Uusissa asunnoissa on tapana, että niitä kalustetaan enemmän, mutta esim. tällaisen vuokra-asunnon stailaaminen onnistuu vähemmälläkin kalustemäärällä. On oikeastaan hämmästyttävää, miten pelkästään verhoilla tai matoilla tunnelman saa erilaiseksi. Jos vielä jaksaa maalata seiniä tai vaihtaa tapetteja, on lopputulos vieläkin parempi.


Kevät innostaa usein sisustamaan ja tekemään kodissa muutoksia.
Nyt voi olla hyvä syy lähteä vaihtamaan verhoja tai muita tekstiilejä ja stailata koti kevätilmeeseen!






P-S. Jos haluat nähdä enemmän kuvia huoneista, voit käydä vilkaisemassa niitä S T A I L I A M O n blogista täältä.




 

 

4 kommenttia:

  1. Todellakin kannatti stailata. Asunnosta tuli heti kotoisampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Tyhjä asunto näyttää ankealta...ja katse kiinnittyy helposti epäkohtiin, joita ei muuten ehkä huomaisi. Kalustamalla saadaa myös huoneen mittasuhteet ja mahdollisuudet helpommin esille. :)

      Poista
  2. Mukava stailauskeikka sinulla ollut. Ja, totta, pienillä muutoksilla saa aikaan mukavaa muutosta.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli erittäin mukava ja helposti toteutettu juttu. lopputulokseen oli oikein tyytyväinen. Ihania viikonlopun päiviä myös sinulle!

      Poista