lauantai 9. toukokuuta 2015

Vanhassa vara parempi?


Muutama viikonloppu sitten pähkäilin mökillä uusien sivuverhojen kanssa. Vanhat raidalliset verhot saivat vaihtua valkoisiin pitkiin purjerenkaisiin verhoihin. Lähtötilanne näytti siis tällaiselta:




 
 
 
Verhojen valkoinen väri vähän mietitytti niiden vaaleuden takia ja siksipä kaivoin (todella) vanhat rullaverhot esille.
Halusin kokeilla uusien ja vanhojen verhojen yhdistelmää ja olin aluksi jopa hieman epäilevällä kannalla.
Sitten näyttikin tällaiselta:
 
 
 
 
 
Nämä ruudulliset rullaverhot olen ommellut ihan itse.
Nämä ovat ensimmäiset ja alkuperäiset verhot tänne mökille (vuodelta "yks ja kaks").
Enää en moiseen ompeluoperaatioon  jaksaisi ryhtyä.
 
 

 
 
 
Tämä verhoyhdistelmä ei suinkaan ole uusi, vaan täällä on joskus aikaisemminkin ollut valkoiset sivuverhot, sellaiset lenkkiverhot. 
Ruutukuvio sopii erinomaisen hyvin tänne meidän mökille, vaikka täytyy todeta, että kangas on jo melkoisen virttynyt ja kulunut.
 
 





Sen verran aikaa oli kulunut aikaisemmista valkoisista verhoista, että tunnelma tuntuu taas uudelta.
Aikojen saatossa täällä on ollut myös aika monta sinistä sivuverhovaihtoehtoa, lenkeillä ja ilman.
 



 
 
Samassa verhonvaihtoprojektissa pesin tuvan ikkunat sisäpuolelta.
Uusien verhojen silittämiseen ja rullaverhojen virittelyyn sain kulutettua useamman tunnin,
mutta nyt tämä homma on tehty. Puuhh.
 
 
 

 
 
Vaikka tämä verhoprojekti saatiin jo päätökseen, jatkuvat sisustusprojektit mökillä edelleen.
Täällä pitäisi surautella ompelukoneen kanssa verhot parvelle ja keittiön alakaapiston suojaksi.
Nyt kuitenkin huokaisen hetkeksi ja nautin tästä aikaansaannoksesta. Verhovaihdoilla yleisilme tuli taas hieman erilaiseksi.
Minä tykkään.
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Kivaltahan nuo verhot yhdessä näyttää, mulla kanssa verhojen ompelua keittiöön tänään:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin on nyt tyytyminen ja kyllä minä näistä pidänkin. Verhojen ompelu on ihan kivaa hommaa, vaikka viime aikoina olen ulkoistanut senkin ts. olen ostanut valmisverhoja tai sitten teettänyt. Taitaa olla enemmänkin laiskuutta...;)

      Poista
  2. Sopii kivasti nuo rullaverhot minusta valkoisten verhojen kanssa <3 Kaunis mökki <3 Onnellista äitienpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Hyvää äitienpäivää sinnekin!!!!

      Poista