keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tonttujoukkoa


Pääsin viime viikon perjantaina pojan koululle kuuntelemaan ja laulamaan joululauluja. Olipa mukava virittäytyä hetkeksi joulutunnelmaan kaiken tämän pimeyden keskellä.



 
 
Koulun liikuntasaliin kokoontui melkoinen joukko tonttuja.
Koululla oli samana päivänä myös omat pikkujoulut ja oppilaat olivat sonnustautuneet asian mukaisesti.
Nähtiinpä siellä jopa yksi joulupukkikin...
 
 
 
 
 
 
Paikalle oli tullut pieni joukko lasten vanhempia ja minäkin olin ottanut äiti-mummin mukaan näihin kekkereihin.
Osa koulun musiikkikerhon (Syvärauman Syke) lapsista säesti ja esiintyi.
Joululauluissa oli melko paljon uutta tuotantoa, eikä vanhoja perinteisiäkään oltu unohdettu.
Lauluhetki kesti sellaisen puolen tunnin verran ja minä olisin viihtynyt tuolla pitempäänkin...
 
 
 
 
 
 
 
Ja bongasin minä oman "tonttulapsenkin" sieltä muiden tonttujen joukosta.
Punainen tonttunuttu ja -lakki päässä.
Reippaasti soivat lasten laulut salissa ja oli kiva laulaa myös mukana.
Varsinainen joulujuhla on vasta viimeisellä kouluviikolla, mutta tässä oli jo hyvää esimakua tulevasta...
 
 
 
"Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahjan, seimen luona annetaan..."
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Ihana tonttujoukko siellä on ollut juhlimassa.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienessä koulussa on mukava yhteishenki, kaikki kun melkein tuntevat toisensa. Tuolla tuli todistettua taas se, että kyllä joulutunnelma tulee parhaiten juuri lasten kautta myötäeläen. Pieni hippu joulumieltä tarttui jo mukaan... :)

      Poista
  2. Kivat laulajaiset teillä ollut. Ja, kävin katsomassa kuviasi myös Instagramin puolella. Kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sellainen mukava "pikku tempaus" ja tosiaankin instagarm päivittyy melkeinpä päivittäin muutamalla kuvalla. Kiva, jos kävit sielläkin... :)

      Poista
  3. Voi ihanaa. Tällasista jutuista saa jo aika hyvin joulumielen itselleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sellainen "pikkuekstra" ennen varsinaista joulujuhlaa. Tuli kyllä joulumieltä... :)

      Poista
  4. Ihanaa joulun tunnelmointia<3 Ihan tuli haikea olo - meillä kun tämä kouluvaihe on jo takana.
    Kiitos haasteesta! Koen blogihaasteet jostain syystä itselleni hmmm...haasteellisisiksi:) Vaikka innostun, en välttämättä saa postausta aikaiseksi:D Tulipa joka tapauksessa hyvä mieli - mukava, kun tulit ajatelleeksi juuri minun blogiani<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on täysi vapaus haasteen suhteen, teet juuri niin kuin sinulta tuntuu. Ajattelin sinun blogiasi, koska tämän haasteen kysymykset olivat vähän syvällisempiä, eikä mitään "hömpän-hömppää"..;)Mukavaa alkavaa viikonloppua, ystäväiseni!

      Poista