Juniorikiekkoilija

Meillä poika on harrastanut jääkiekkoa jo neljä vuotta. Meidän vanhempien toppuutteluista huolimatta poika ilmoitti kuusi vuotiaana, että nyt hän aloittaa sitten jääkiekkoharrastuksen ja sillä tiellä ollaan edelleen. Pojan intohimo jääkiekkoon ei näytä laantumisen merkkejä ainakaan vielä.

On ollut ilo seurata tämän pojan innostusta jääkiekkoiluun. Ura alkoi Leijona kiekkokoulusta ja nyt ollaan kohta jo E-junioreita. Kasvua ja kehitystä on ollut mukava  seurata ja matkan varrella olemme saaneet kaikki myös uusia ystäviä tästä isosta "kiekkoperheestä".

Tänä keväänä oli ensimmäiset totuuden hetket, kun nämä kiekkoilijan alut laitettiin ns. tasoryhmiin. Aluksi meitä vanhempia hirvitti tämä "kastijako", mutta vanhempainillan jälkeen oltiin huomattavasti rauhallisemmilla mielillä. Kaiken tarkoituksena on ollut antaa jokaiselle lapselle mahdollisuus kehittyä omalla tasollaan ja nauttia ennen kaikkea onnistumisista. Kaikkein hienoimmin asiaan ovat asennoituneet nämä lapset. He kokevat edelleenkin olevan yhtä samaa joukkuetta, vaikka joukkueen sisällä onkin kolme eri ryhmää. Koko asia taisi olla isompi juttu monelle vanhemmalle. Muutamien ottelujen perusteella olen täysin vakuuttunut, että ratkaisu on ollut oikea. Ryhmissä tapahtuu siirtoja sen mukaan, miten lapset kehittyvät. On myös luonnollista, että osa lapsista lopettaa ja osalla tapahtuu kehityspyrähdyksiä. Siksi nämä peliryhmätkään eivät ole "lukittuja".

 

 

 

 

 

Tätä kuluvaa kautta ei ole enää paljoakaan jäljellä. Harjoittelu-ja pelirytmi on ollut kohtuullista sekä lapsille että vanhemmille. Kahdet harjoitukset oheisharjoitteineen ja viikonlopun pelit päälle. Seuraavassa ikäryhmässä (E-juniorit) harjoittelu ja pelit muuttuvat taas oleellisesti. Pojat alkavat pelata ns. isolla kentällä (viidellä kenttäpelaajalla)  ja oikeilla säännöillä (mm. paitsiot ja rangaistukset), myös harjoituskertoja tulee yksi lisää. Nämä muutokset motivoivat myös lapsia, sillä nyt pelataan jo niin kuin "isotkin".
Tosin taklaukset on (onneksi!) vielä kielletty.

 

 

 

 

 

 

Meillä poika harrastaa jääkiekkoa aina kauden kerrallaan eikä ainakaan vielä lopettamisesta ole puhuttu. Meille vanhemmille se tarkoitta edelleen jäähalliin harjoituksiin kuskaamista, harjoitusten ja pelien seuraamista. Olemme melko tiiviisti mukana vielä kun saadaan olla ja kelvataan. Jääkiekkoilu on väkisinkin vähän koko perheen harrastus, mutta mitä sitä ei lapsen eteen tekisi.
Varsinkin kun voisi sitä lapsi aikaansa huonomminkin viettää...

 

 

 

 

 

Tämän postauksen kuvat ovat sunnuntain  Kankaanpään reissusta, jossa olimme koko perhe mukana. Päivä siellä meni mukavasti  ja pojat voittivat molemmat pelit niukasti. Seuraavat ottelut pelataan vasta muutaman viikon päästä. Tällä viikolla on vielä kahdet treenit ja niihinkin tulee viikon tauko hiihtoloman takia. Nyt päästään vähän huilailemaan ennen kauden viimeisiä loppurutistuksia...

.