sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Aamukävelyllä

Lähdin tänään aamukävelylle keskustaan tuuleen ja tuiskuun. Varustus oli kuin naparetkeilijällä, mutta eipähän ollut kylmä.

Keskustassa on tänä viikonloppuna ollut joulumarkkinat, jotka minä olen kiertänyt jostain syystä kaukaa. Kävelyreissultani nappasin kuvia vähän sieltä sun täältä...


 
Katujen sulatusjärjestelmä on tänä vuonna tehokas. Eipä ole liukasta, mutta eipä ole lumista/talvista tunnelmaakaan. Katujen jouluvalaistus ei pääse päivänvalossa oikeuksiinsa. Illalla tunnelma on aivan toisenlainen.




Kahvilat ja kaupat eivät olleet vielä auki.
 
 


Tässä erään kahvilan jouluinen ikkuna. Valitettavasti lasi peilaa ikävästi, eikä kuvaan saa tallennetuksi kaunista tunnelmaa.
 



Hiljaista on.
 
 

Kotikirkkomme tuli ikuistettua myös tällä reissulla. Tämä vuosi onkin ollut 500-vuotis juhlavuosi.
 
 



Kirkolta näkymää torille päin.
 
 
 


Käsityöliikkeen ikkuna oli somistettu kivasti. Valokuvaus edelleen vaikeata heijastumien takia.
 

Kävelyreissun jälkeen tein kotipihalla lumitöitä. Ihanaa, kun on lunta ja valkoinen joulu tiedossa.

Edessä viimenen viikko töissä ennen ansaittua kahden viikon joululomaa. Joululahjoja en ole vielä(kään) ostanut ja oppilasarvioinnit tekemättä. Yritän saada työhommat tehtyä alkuviikosta, joten loppuviikolla voin keskittyä jouluostoksiin. Stressiä en suostu nyt näistä asioista ottamaan, siispä:



Stressitöntä joulunodotusta kaikille lukijoille!!!!
 
 
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti