perjantai 3. toukokuuta 2013

Tiukka toukokuu

Meikäläisellä alkaa tästä eteenpäin vähän tiukempi ajanjakso. Katsoin eilen kalenteriani ja totesin, että ensi viikosta lähtien arkipäivät ovat todella ohjelmoituja eli tiedossa on tiukka toukokuu. Kalenterissa on jokaisen arkipäivän kohdalla joku merkintä; joko työhön liittyvä ylimääräinen juttu tai sitten lapsen jalkapalloharrastukseen liittyvä. Ja näyttää muutama viikonloppukin jo "päivitetyltä".

Yritän tietoisesti välttää stressiä (lähinnä työasioista) ja yritän olla maltillisesti aikaansaava. Koska arkipäivät ovat jo hyvin pitkälle ohjelmoituja, todistusten kirjoittaminen jää väkisinkin johonkin viikonloppuun.

Sen jo päätin, että kodista en tässä kuussa jaksa murehtia. Kesäloma alkaa kuukauden päästä ja sitten keskityn enemmän kotiin. Tämä tarkoittaa sitä, että sisustusrintamalla ei tule tässä kuussa tapahtumaan mitään mullistavaa, keskityn sellaisen perussiisteyden ylläpitämiseen (kuten imurointi ja lakanoiden vaihto) ja siinä kaikki.





Kevättalvella ostin postimyynnistä nämä edulliset (ja kesäiset) lakanat. Nämä korkattiin käyttöön viimeksi siivotessani. Olkoon tämä tämän kuun "sisustusjuttu".
 



Olisihan nämä lakanat voinut silittää ennen kuvaamista, mutta minä en yleensä lakanoita juurikaan silitä...rypistyyhän ne muutenkin. (=laiskuutta vain!)
 
 



Värimaailma ei ole ihan perinteistä minua, sillä vierastan (edelleen) vihreän värin käyttöä. Viherkasveissa se on ihan ok (ellei jopa suotavaa!), mutta tekstiileissä vihreä ei ole vain minun juttuani. Näin pieninä annoksina vielä menettelee.

Todennäköistä on, että bloggaustahtini harvenee toukokuun lopulla olosuhteiden eli ajanpuutteen takia, mutta yritän ehtiä kirjoittamaan tänne kuitenkin jotain pientä.


Näillä mietteillä aloittelen viikonlopun viettoa. Poika lähtee kohta käymään mökillä/saaressa ja minä jään tekemään työjuttuja. Tänään alkaa jääkiekon MM-kisat eli illan ohjelma taitaa miespuolisilla olla melko selvä, ehkä minä piipahdan vielä lukemassa muiden blogeja.


                                                VIIKONLOPPUJA!











2 kommenttia:

  1. Saatuu, muistahan välillä hengittää tiukasta toukokuusta huolimatta.

    VastaaPoista
  2. Juu, sitä mä just yritän muistuttaa itselleni... :) (puuh, puuh!)

    VastaaPoista