maanantai 23. marraskuuta 2015

DIY-himmeli


Niin siinä taisi mennä melkeinpä kokonainen vuosi ennen kuin innostuin jälleen tekemään himmeleitä. Viime vuonna ostin itselleni Himmeli-kirjan ja tarkoituksena oli siis ruveta tehtailemaan himmeleitä oikein urakalla. No, hiljaiseloa täällä "himmelitehtaalla" on ollut. Näihin päiviin asti...







Yhtenä iltana kaivoin mustat mehupillit esille ja lukaisin/selasin/ kertasin muutaman jutun tuosta Himmeli-kirjasta.
Sitten ryhdyinkin toimeen ja valmista alkoi syntyä aika nopeassa tahdissa.
 






 
Tämä "himmelihomma" on vähän samanlaista kuin sukan kutominen.
Kun tekemisen vauhtiin pääsee,  ei viitsisi millään lopettaa.
Puolentoista tunnin näpertely tuotti kuitenkin tulosta ja tässä projektissa oli siskon puupalloille jälleen käyttöä.
 
 
 
 




Viime keväänä ilmoittauduin kansalaisopiston himmeli-kurssille, mutta se peruuntui vähäisen osallistujien takia. Silloin asia harmitti, mutta ei kyllä enää. Koeversioksi olen aikaansaannokseen oikein tyytyväinen ja nyt olenkin jo sitä mieltä, että en enää mitään kursseja tarvitsekaan. Olen siis melkein jo PRO...?! Noh, ehkä en kuitenkaan.
 






Työ tekijäänsä opettaa ja tämän "pikavedoksen" jälkeen olen oppinut himmelin tekemisestä monta tärkeää ja parannettavaa asiaa seuraavaa kertaa varten. Käyttämäni lanka on liian tömäkkää ja pillit ehkä aavistuksen verran liian paksuja. Perustekniikkaa voisi vielä hieman hioa, sillä minun tyylilläni kulmiin tulee liian paljon solmukohtia. Tästä on oikein hyvä jatkaa kohti parempia himmeleitä!



Ajattelin seuraavaksi hankkia vähän ohuempia pillejä ja vaikka jotain (lasi)helmiä. Meidän mökin rannassa olisi myös kaislaa ja mieleni tekisi kokeilla jonkin vähän isomman himmelin tekemistä. Uusia ideoita siis pukkaa...!


Tosin seuraavaksi ei väkerretä himmeliä vaan sisustusopintoihin liittyvää PowerPoint-esitystä. Aiheena on englantilainen sisustustyyli ja tarkoituksena olisi tekstin lisäksi liittää havainnollistavia kuvia. Itseni tuntien taidan ensin tehdä koeversion... ;) Aikaa tehtävän luomiseen olen varannut koko päivän...ja varalta loppuviikonkin.


Katsotaan, jos vaikka "vanha koira oppisi vielä uusia temppuja"... ;)











8 kommenttia:

  1. Haluaisin myös opetella himmelin tekoa. Haaveilen sellaisista pikkuisista mustista himmeleistä, jotka voisi vaikka ripustaa kuuseen. En tiedä miten onnistuu, mutta haaveilla saa :)

    Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perushimmelin teko on ihan helppoa ja onnistuu taatusti ihan keneltä vaan. Himmeli näyttää paljon monimutkaisemmalta mitä se onkaan, joten rohkeasti vain kokeilemaan. Netistä löytyy hyviä ohjeita ja kirjastosta asiaan liittyviä kirjoja. Ei muuta kuin tekemään haaveista totta! :D

      Poista
  2. Kyllä tuo himmeli on ihan sitä pro-tasoa, niin on hyvännäköinen.
    Oi että, mä rakastan englantilaista maalaistyyliä sisustuksessa, on vähän rouheampaa kuin ranskalaisinen versio.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaversioksi tuo himmeli on kyllä ihan ok...PROsta en nyt olisi niin varma ;). Tämä viikko menee suhteellisen leppoisasti kotona. Sisustusjuttuja pitäisi tehdä vähän eteenpäinkin, ettei sitten tammikuussa tule taas kauhea kiire seuraavan tehtävän kanssa. Sain tänä tyylikollaasitehtäväni jo hyvään malliin. Nyt teen jo hienosäätöä...

      Poista
  3. Hienon himmelin olet tehnyt. Itse ostin lasiputkia himmeliä varten. Vielä en ole ehtinyt tehdä, saa nähdä jääkö ensi vuoteen tuo projekti. Tsempppiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kanssa viime vuonna ostamassa noita lasiputkia (valmispakkauksessa) ja silloin tarkoituksena li tehdä niitä lahjaksi sukulaisille... Niin vain jäivät tilaamatta. Tämä taas oli tällainen ex tempore (=mitä kaapista löytyi) askartelu ja siihen nähden ihan ok lopputulos. Täällä opiskelutehtävä alkaa olla viimeistelyä vaille. Tsemppiä työhön ja arkeen!!!

      Poista
  4. Himmeleiden väkertäminen on ihanaa puuhaa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aika koukuttavaa hommaa...Tälle askartelulle täytyy vain olla oma aikansa ja paikkansa...

      Poista