keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Juoksevia asoita



Tämän viikon aloitin toimittamalla enemmän tai vähemmän roikkuvia asioita...

Ensimmäiseksi suuntasin tietokoneen huoltoliikkeeseen ja jätin koneeni sinne. Olen varovaisen toiveikas, että he saavat sen kuntoon, tosin ei he sitä ihan ilmaiseksi tee. Nyt joudun viikon kärvistelemään ilman läppäriäni, joten minun  on opeteltava näiden muiden teknisten vempaimien hienouksia.

Tämän jälkeen menin DNA-kauppaan ja ostin itselleni uuden älykännykän. Vanha kännykkäni on jumitellut jo pitemmän aikaa ja muutenkin minun piti antaa periksi älykännykälle. Kotona tutustuin tähän uuteen laitteeseen ja liikkeessä minun piti käydä vielä jälkeenpäin kysymässä sim-kortti asiaa vain yhden kerran.  Nyt puhelin pelittää ja mahdollisesti yritän saada kännykkäkuvia ladatuksi tänne blogiini.





Samassa juoksevien asioiden listalla oli pojan kaverin syntymäpäivälahjan hankkiminen, shampoopullon ostaminen kampaajalta ja vielä viimeiseksi varata aika talvirenkaiden vaihtoon. Ylimääräisenä tehtävänä tein vielä koukkauksen askarteluliikkeeseen. Koko päivän olin liitostanut ympäri kaupunkia ja tuntui, että en ollut saanut mitään näkyvää aikaiseksi. Rahaa oli kyllä kulunut...tehokas päivä!

Ja jos tämä postaus vaikuttaa hieman kummalliselta, voi syynä olla se, että olen tehnyt tämän tabletillani. Sekä tekstin että  kuvien käsittelyssä voi ilmetä ongelmaa...hyvä ja opettavainen kokeilu kuitenkin.. Ja ilmeisesti onnistuin liittämään puhelimella otetun kuva tähän postaukseen...

Taisi olla pelkkä vahinko!  :D








6 kommenttia:

  1. Hyvin olet onnistunut käyttämään älylaitteitasi. Ei tiedä vaikka läppäri olisi ihan turha kun saat huollosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tabletilla kirjoittaminen on hieman hankalaa ja läppärillä käsittelen kuvia paremmin. Isompi näyttö ja kunnollinen näppäimistö. Tabletti hyvä kakkoskone...;) Ja ihan oma maailmansa on vielä tuo älypuhelimen haltuunotto. Onneksi poika on hyvä neuvomaan...:)

      Poista
  2. Hyvin meni postaus. :) Älylaitteet ovat kyllä hankalia välillä. Itselläni edelleen älytön kännykkä, joka alkaa olla hajoamassa, joten saa nähdä millainen tulee tilalle. Jokohan sitä olisi pakko ostaa älyllinen versio? Aurinkoista päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan rauhassa tutustunut laitteisiin ja käytössä oppii koko ajan uutta. Onneksi täällä kotona asuu minua kokeneempia koneen käyttäjiä... Huomenna saan läppärini huollosta. En tiedä mikä on tuomio, joko saivat korjattua tai sitten tulee hankittavaksi uusi. Peukut pystyyn, että vanha vielä pelittäisi...!!!!

      Poista