perjantai 15. joulukuuta 2017

Kapula vaihtoon...


Siirtyessäni muutamia vuosia sitten käyttämään älypuhelinta, kuvittelin selviäväni Microsoftin puhelimella pitkään. Toisin kävi...






Puhelimen ominaisuuksista en vaadi kovinkaan paljon, mutta kun ne vähäisetkin alkoivat tökkimään, oli minun annettava periksi.
Kuinka ollakaan samaan aikaan puhelinoperaattori soitti ja tarkistutti liittymätietoni. Siinä yhteydessä tuli puheeksi mahdollinen puhelimeni vaihto.
Olin jo n. puolen vuoden ajan harkinnut siirtymistä Samsungin puhelimeen. Mallikin oli ollut jo jonkin aikaa selvillä ja kun siitä tarjottiin suhteellisen edullinen vaihtoehto, päädyin ostamaan sen. Taidan olla jokaisen puhelinmyyjän unelma... ;)

 
 
 


Näissä kaupoissa harvoin ostaja on se todellinen voittaja, mutta hetkellisesti minulla oli ihan tyytyväinen olo.
Puhelinliittymän hinnan sain alaspäin ja lisäksi tilasin mobiililiittymääni tietoturvasuojan (jota minulla ei ole siis ollut, tietokoneessa kylläkin!).
Kun kaikki nämä hienoudet lisätään, voi olla, että laskun lopputulos on sama kuin nytkin, mutta olo on turvatumpi.
Ja kyllä tuon puhelinkoneenkin joutuu ihan itse maksamaan, joten tulipa ostettua ennenaikainen joululahja.
 
 
 



Ensimmäiset tuskalliset hetket koin jo, kun otin puhelimen käyttöön.
Sain kaikki nano- ja SD-kortit ihan oikeisiin paikkoihin, mutta SIM- korttia en saanut operaattoriltani aktivoitua.
Tuskailin asian kanssa, mutta lopulta luovutin ja marssin lähimpään liittymäkauppaan selvittämään asiaa.
Asian selvittäminen kesti yhden klikkauksen verran ja puhelinyhteys saatiin toimimaan.



Puhelimen "päivittäminen" vie sen oman aikansa ennen kuin se on päivittäisessä normikäytössä. Vuosien saatossa vanhaan puhelimeen on tullut lisättyä Wilmaa, Jopoxia, sähköpostitilejä, FB:a, Instagramia ym.sirkushuveja. Uuden puhelimen myötä kaikki lisätoiminnot täytyi asentaa uudestaan, mutta nyt se on tehtynä. Puhelimen käyttö ei ole vielä luontevaa, mutta eiköhän se tästä ala sujumaan.




Toiveikkaana ajattelen, että tällä kapulalla pärjäilen taas pitkään.
Kunnes toisin todistetaan...
 
 



 
 

2 kommenttia:

  1. Mulla on samanlaiset aikeet. Sinä ehdeit enemmin. Mulla toimii omani hyvin, haluaisin isomman sekä ominaisuudeltaan paremman. Haeskelen Iphonea, joka on vanhakin puhelin, siis tuttu kapula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vaakakupissa painoi kameran ominaisuudet (=valovoimaisuus). Työpuhelin on saman merkkinen, joten ehkä opin tämän kommervenkit suhteellisen nopeasti. Mitoiltaan tämä on melkeinpä tismalleen saman kokoinen kuin Windowsin puhelin, sillä haluan, että näyttö on suhteellisen suuri. Toistaiseksi olen siis tyytyväinen valintaani...

      Poista