Nyt helpottaa...

Olen viime aikoina ollut hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Kun aloitin sisustusopinnot viime vuoden elokuussa, olin tietoinen, että edessä olisi melkoinen rypistys. Ei niinkään sen takia, että opiskelu olisi ollut erityisen raskasta, vaan pikemminkin se kaikki muu elämä siinä sivussa aiheutti lievästi sanottuna stressiä. Opiskelu ja työssä käyminen samanaikaisesti ei ollut ideaaliratkaisu ja sivutoiminen yrittäjyys loi myös pientä painetta. Nyt alan olla kuitenkin "voiton puolella"...

 

 

Kesätyöni Sisustustalo Kodinonnessa tiivisti omaa aikatauluani vielä enemmän. Työstin opiskeluun liittyviä näyttöjäni kesän aikana ja lisäksi sain vielä toimeksiannoksi kaksi sisustussuunnitelmaa. Tiesin palaavani elokuussa erityisopettajan töihin, joten opiskeluasiat piti saada vietyä mahdollisimman pitkälle, jotta työmäärä syksyllä ei olisi aivan valtava. Totuus on se, että jos, olisin jatkanut nyt syksyllä helmikuussa aloittamaani opintovapaata, minulla ei olisi ollut ollenkaan näin kiireistä. Lisäksi oma päähänpinttymäni tutkinnon valmistumisesta aikaisemmin ei ainakaan helpottanut tilannetta, mutta nyt voin todeta, että selvitty on!

 

 

 

 

Ensi viikolla menen viimeisiin näyttötutkinnon arviointeihin ja sisustussuunnitelmatyötkin ovat hyvässä mallissa. Suurimmat työt on ikään kuin paketissa ja tehtynä. Erityisopettajan työhön kuuluu palavereiden ja erilaisten asiakirjojen laadinta, mutta niiden kanssakin olen ihan aikataulussa. Työtä on tasaisesti, mutta niiden kuormittuminen tai kasaantuminen on hallinnassa. Nyt pystyn irrottautumaan ajatuksesta, että koko ajan pitää tehdä jotain työn alla olevaa, pystyn jopa välillä vain olemaan ja rentoutumaan.

Tosin heti, kun vauhti vähän hiljeni, iski minuun myös syysflunssa, joka tuntuu pitkittyneen ihan näihin päiviin asti. On se ihmisen keho mielenkiitoinen kokonaisuus, kun stressi alkaa helpotta, antaa kroppakin luvan sairastaa. Johtuneeko sitten flunssasta vai stressin jälkitilasta, mutta olen ollut viimeaikoina myös aika väsynyt. Ehkä olen ollut jonkinlaisessa "viritystilassa" pitemmän aikaa ja kun se alkaa helpottamaan, tulee tilalle jonkinasteinen väsymys (tai uupumistila).

Tähän olen antanut itselleni luvan, enkä pode lainkaan huonoa omatuntoa, sillä kaikki tämä osoittaa vain sen, että en ole kone. Onneksi.

Nyt siis alkaa vihdoin helpottaa. Olotilani on huojentunut ja rauhallinen...ehkä jopa vähän tyhjä. Kun on mennyt viimeisen vuoden "turbovauhdilla", hiljentäminen on paikoitellen vaikeaa. Olen huomannut, että "hyvä stressi" toimii minulle jonkinlaisena polttoaineena, joka vie minua myös eteenpäin, mutta tässä(kin) olisi muistettava se kohtuus. Nyt yritän hiljentää tahtia, nauttia syksystä ja tästä kiireettömyydestä. Taitolaji sekin!

Leppoisia lokakuun päiviä teille kaikille!